Kuopion kansalaisopiston Erasmus+ hanke mahdollisti meille mielenkiintoisen tutustumismatkan. Pääsimme tutustumaan Volkhöchschule Lingeniin (VHS Lingen) eli paikallisen kansalaisopiston toimintaan 20.-28.10.2016.
Kuvassa VHS Lingenin päärakennus, Pulverturm 3
Olimme etukäteen yhteydessä VHS Lingeniin, jossa meidän
vierailujärjestelyistämme huolehti EU-tiedottajana toimiva englannin kielen
opettaja Ingrid Kawlowski. Toiveenamme oli päästä tutustumaan mahdollisimman moniin
kursseihin ja saada kokonaiskuva heidän oppilaitoksensa toiminnasta.
Vierailun aikana saimme mahdollisuuden osallistua myös koko
päivän mittaiselle Nuno -huovutuskurssille, jossa opimme uuden käsityötekniikan
ja lisäksi teimme monia mielenkiintoisia havaintoja kurssijärjestelyistä.
Kurssin olosuhteet olivat lakkautetun yläkoulun entisessä veistoluokassa ahtaat
ja puutteelliset, mutta siitä huolimatta opiskelijat olivat innostuneita ja
tekivät hienoja kurssitöitä. Opettajan roolia tarkkailimme myös mielenkiinnolla.
Opettaja ei ehtinyt pitää yhtään taukoa työssään, lisäksi kaikki kalliit materiaalit
olivat hänen omiaan, joita hän sitten myi opiskelijoille. Kurssin loputtua hän kertoi, että opettajan koulutustasolla
ei ole vaikutusta heidän palkkaansa, vaan tuntipalkka riippuu opetettavasta
aineesta.
Kuva Nuno-huovutuskurssilta
Ingridin avustuksella löysimme joka päivälle runsaasti
ohjelmaa. Useiden käsityökurssien lisäksi vierailimme myös maahanmuuttajien
saksan kielen kurssilla ja senioreiden englannin kielen kurssilla. Kurssit
muistuttivat paljon meidän omia kurssejamme, mutta erojakin oli. Kädentaitojen
luokissa ei käytetty mitään AV-välineitä ja opetus oli hyvin työpajatyyppistä.
Kielten opetus näytti perustuvan pääosin kirjan läpi käymiseen, piirtoheitin
oli luokassa, mutta ei sitä käytetty. Yhtäkään dokumenttikameraa emme nähneet. Saksan kieltä opettivat venäläistaustaiset
opettajat.
Kirjansidontataito näytti säilyneen hyvin Saksassa,
tilkkutyöryhmiä oli paljon ja keramiikkaryhmässä tehtiin mm. Angry Birds-
hahmoja. Kerroimme, että ne tulevat Suomesta, mutta eipä tainnut hahmojen
tekijä uskoa meitä!
Olipa mukava palata reissusta kotiin reppu täynnä uusia
vaikutteita ja ajatuksia. Vertailua tuli tehtyä ja väkisinkin tulimme siihen
tulokseen, että meillä on oikein hieno 100-vuotias kansalaisopisto Kuopiossa,
hyvä organisointi ja erittäin monipuolisia kursseja tarjolla kaikille kiinnostuneille
- hyvä me!
Terveisin
käsityönopettajat Irma Karpoff ja Hilkka Kauttonen