19.8.2020

Sanataide - iloista sanaleikkiä ja pulahduksia tarinoiden rikkaisiin syvyyksiin

 

Pienten lasten loruryhmässä nautitaan yhteisistä hetkistä…

Kansalaisopiston sanataidekurssit alkoivat aikoinaan vauvoille ja heidän vanhemmilleen suunnatuista lorukursseista. Lorun lumoissa -kurssit ovatkin vakiintuneet suosituksi osaksi sanataidekurssitarjontamme. Loruseikkailulle lähdetään innostumaan äänestä ja kielen kiemuroista, nauttimaan yhdessäolosta ja rikastuttamaan vauvan ja vanhemman vuorovaikutusta loruleikkien myötä.

Kansalaisopistolla työskentelee useita sanataideohjaajiksi kouluttautuneita opettajia ja heillä on osaamista myös musiikin, kuvataiteen, teatteritaiteen puolelta. Ajatus sanataiteesta onkin laajentunut pienten lasten loruttelusta kaiken ikäisten iloksi ja ilmaisumuodoksi - myös aikuisten.  Sanataidekasvatus tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia monitaiteelliseen työskentelyyn.

Kansalaisopisto on lähtenyt kehittämään sanataiteen opetusta yhteistyössä Sanataidekoulu Aapelin kanssa. Sanataidekoulu Aapeli on Vestäjät ry:n ylläpitämä sanataideverkosto, joka yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa järjestää Pohjois-Savon alueella lasten ja nuorten sekä erityisryhmien sanataideopetusta, sanataidetyöpajoja kouluille, päiväkodeille ja muille yhteisöille sekä sanataideohjaajien koulutusta. 

 

  Nilsiäläisiä kirjoittajia


Aikuisten sanataidekurssiksi voi laskea oikeastaan kaikki kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen liittyvät kurssit. Mainitsemisen arvoisia tämän vuoden tarjonnassa ovat Runoillat ja Korvarunokahvit, joissa heittäydytään tarinoimaan ja nautiskelemaan runoista, sekä kuvataiteen ja sanataiteen konstein mielikuvitusta rapsutteleva Kuinka kirjoitaa vihreä? – Luova sanataidekurssi aikuisille. Kirjoittamiskursseja on tänä vuonna siirretty osittain verkkovälitteiseksi. Iloa kirjoittamisesta ja Tarinoita elämästä -kurssille voi nyt osallistua vaikkapa mökiltä käsin.

Sanataiteesta innostuneen kansalaisopistoväen haave on, että sanataide vakiinnuttaa paikkansa taideharrastusten joukossa ja opiskelijat, niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin löytävät tämän taiteen lajin äärelle.

Tutustu tarjontaan:
Aikuisten sanataide/kirjallisuus
Lapset ja aikuiset sanataiteilevat yhdessä
Lapset ja nuoret, teatteri ja sanataide

Löytyykö sinun taskusi pohjalta tarina tai runo? Tai riimi? Lähde mukaan kaivelemaan taskutarinoita, kääntelemään käsitteitä ja taivuttelemaan tavuja, maalaamaan sanoilla ja kuvittelemaan kummallisia!

Teksti: Anna Pohjalainen, Kuopion kansalaisopisto


4.8.2020

Yhdessä hyvää elämää!























Rehtori Kirsti Turunen

Tulevan lukuvuoden teema Kuopion kansalaisopistossa on Yhdessä hyvää elämää. Päädyimme tähän tematiikkaan pohdittuamme hyvin poikkeuksellisen kevään vaikutuksia ihmisiin ja yhteiskuntaan. Mitä onkaan hyvä elämä ja kuinka me opistona voisimme sitä parhaiten toteuttaa?

Kulunut kevät sai monet varmasti pohtimaan elämää ja sen merkityksellisyyttä. Hyvä elämä on tuntevaa ja ainutlaatuista, mutta sen ei tarvitse olla täydellistä ollakseen hyvää. Filosofi Frank Martela neuvoo: ole yhteydessä itseesi tekemällä asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä ja ole yhteydessä muihin rakentamalla läheisiä ihmissuhteita ja tekemällä toisille jotain hyvää. Opisto haluaa olla paikka, jossa näitä asioita voi toteuttaa kuka vaan, milloin vaan, yhdessä.

Tällaisena poikkeuksellisena aikana sosiaalisten kontaktien ja itsensä kehittämisen merkitys korostuu. Elämä on oppimista ja uusien taitojen harjoittelua. Oppimiseen liittyy parhaimmillaan innostus, kun innostut jostakin, syttyy sisälläsi liekki. Jos et vielä tiedä mistä innostut, kokeile kaikkea mahdollista. Tule tekemään todeksi unelmiasi nyt, sillä laulun sanoin: maailma on kaunis ja hyvää elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus (Vexi Salmi). Uskalla elää ja unelmoida, sillä aika on rajallista. Tämän päivän teoilla ja valinnoilla muokkaat sitä elämää, joka on tulevaisuutesi. Unohda sitku, elä nyt!

Tänä vuonna opinto-oppaamme on täynnä toinen toistaan upeampia mahdollisuuksia elää hyvää elämää, tässä ja nyt. Kurssivalikoimassa näkyy vahvasti ekologisuus, opetuksen monimuotoisuus, yhteisöllisyys ja digitaalisuus. Tarjolla on yhteisiä kursseja lapsille ja aikuisille sekä rohkeasti eri ainealueita yhdistäviä kursseja kuten meditatiivinen valokuvaus ja esimerkiksi kieliä voi opiskella vaikkapa laulujen tai neulomisen kautta.

Digitaalisuus on tullut luontevaksi osaksi opetusta kasvokkain kohtaamisen lisäksi. Verkkokursseista löytyy runsaasti esim. kielten kursseja, mutta muissakin aineissa hyödynnetään digitaalisuutta: älylaitteita hyödynnetään käsitöissä ja senioreiden Aivotreeniä älylaitteella-pelikurssilla, digitaalisessa piirtämisessä ja klassista kaikille livelähetyksissä.

Opinto-ohjelmaan on saatu mahtumaan monenlaisia hyvän mielen eväitä itsensä tutkimiseen ja kehittämiseen; löytyy hengähdyshetkiä ja halipysäkkiä, välillä voi vaikka pysähtyä pohtimaan ihmiskäsitystä ja arvoja hyvän elämän perustana.

Kevätlukukautta väritti korona, syksystä emme vielä tiedä. Tätä kirjoittaessa yhteiskuntaa on alettu pikkuhiljaa avata. Vaikka tulevaisuus on vielä hämärän peitossa, kannattaa katseet suunnata eteenpäin. Juuri nyt on aika luoda tulevaisuutta. Vaikka yhteiskuntamme toipumiseen menee pitkään, toivon, ettei se toivu aivan ennalleen. Toivon, että uuteen maailmanjärjestykseen jää edes ripaus enemmän inhimillisyyttä ja toisten auttamisen halua, pysähtymistä ja läsnäoloa tässä hetkessä.

Syksyllä tavataan: Yhdessä hyvän elämän äärellä!

Kirsti Turunen
Kuopion kansalaisopiston rehtori

29.2.2020

Ajatukset kohti lukuvuotta 2020-2021

On jälleen se aika vuodesta, kun Kuopion kansalaisopistossa pohditaan uusia kurssi-ideoita seuraavalle lukuvuodelle. Mitä muuttaisimme? Mitä säilyttäisimme? Mitä voisimme tehdä yhdessä?
Vaikka kansalaisopistot ovat monessa asiassa varteensa vailla olevia osaamisen paikkoja, yhteen asiaan emme pysty. Ja se on ajatustenluku. 

Keväisin kartoitamme alueilta tulevia kurssitoiveita. Oletko jo antanut omasi? Ei auta, vaikka Eevertti olisi jo vuosien ajan halunnut nikkaroida puutyökurssilla oman originaalisti kuvioidun sähkökitaran ja sen jälkeenhaluaisi opetella musiikinkurssilla soittamaan sitä. Emmekä ole voineet arvata, että Pipsa haaveilee kädentaidoissa itse rakentamastaan kepparista, jolle voisi suunnitella musiikissa ihka oman kür-kouluratsastusohjelman ja vielä liikunnassa ohjatusti harjoitella sen! Uuden luomiseen tarvitaan uusia toiveita, vinkkejä ja hulluja ideoita. Ne voivat olla ihan poskettomiakin! Joskus hulluista ideoista jalostuu huikeita uusia innovaatioita. Ja mitä enemmän saamme vinkkejä ja ideoita, sitä varmemmin saamme räätälöityä ja toteutettua uusia kursseja, joista löytyy jokaiselle jotakin. Sellaista, jota ei aikaisemmin ole ollut tarjolla, mutta jota on kaivattu.

On aina yhtä ilahduttavaa vastata opiskelijoiden kurssitoiveisiin. Juuri opiskelijat tekevät kansalaisopistostamme oppimisen paikan. Me opettajina pyrimme vastaamaan opiskelijoiden omiin tavoitteisiin sekä antamaan tietoa ja taitoa syntyneeseen tiedonnälkään. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia. Tulevaa lukuvuotta suunniteltaessa onkin tärkeää ottaa uusintaan hyväksi todetut aiheet ja pyrkiä synnyttämään niiden rinnalle uutta.

Älä arastele käyttää luovuuttasi kurssiehdotuksissa! Haluaisitko oppia metsäisiä lauluja iltanuotiolla sieniretken päätteksi? Entäpä improvisaation alkeita upean jazzkonsertin päätteeksi? Miltä kuulostaisi koko perheen merirosvoseikkailu aiheen lauluista? Entä musiikkimatka Intiaan?

Kansalaisopistolla saat luvan nauttia, kehittyä ja tuntea itsesi merkitykselliseksi. Nyt voit vaikuttaa. Mitä haluaisit oppia?


Petra Lisitsin-Mantere ja Annika Kuosmanen

Kuopion kansalaisopiston johtavat musiikinopettajat