Kohta sinne taas pääsee, tervehtivät opiston vakio-opiskelijat toisiaan kesäkuussa!
Jo toukokuussa käy opistolla melkoinen kuhina; bitit viuhuu huminalla kun 5 000 ilmoittautumista kirjautuu ensimmäisen tunnin aikana tulevan talven kursseille. Opiskelijat jännittävät ehtivätkö ajoissa ja opettajat seuraavat kurssiensa täyttymistä. Konkarit tietävät olla ”sormi liipasimella” heti ilmoittautumisen alkaessa päästäkseen mukaan haluamaansa opetukseen. Niitä kursseja, joille on eniten kysyntää, pyrimme mahdollisuuksien mukaan järjestämään lisää lukuvuoden aikana.
Kuopion kansalaisopisto on todellakin oppimisen talo, sillä kansalaisopisto-opiskelu soveltuu kaikille iästä ja koulutustaustasta riippumatta. Mikä selittäisi kansalaisopisto-opiskelun suosion vuodesta toiseen? Onko se puhtaasti ihmisen halu oppia, sivistää itseään, haetaanko kursseilta elämän sisältöä, merkityksellisyyttä ja yhteisöllisyyttä vai kenties vielä jotain muuta?
Kansalaisopistoille tyypillisesti jokainen opiskelija tulee opiskelemaan omien tavoitteidensa ohjaamana. Yhtenä suosion selittävänä tekijänä pidämme pedagogiikkaa, joka perustuu positiivisuuteen. Korostamme myönteistä ja hyväksyvää ilmapiiriä sekä opiskelijan vahvuuksien tunnistamista. Myönteisillä tunteilla, optimistisuudella ja uteliaisuudella on oppimiseen suuri vaikutus. Myönteisten tunteiden vahvistaminen on opeteltavissa oleva taito aivan siinä missä neulominen, uuden kielen opiskelu tai tietokoneen käyttö. Tunteet ovat myös vahvasti sidoksissa fyysiseen terveyteen, luovuuteen ja oppimiseen, ongelmanratkaisukykyyn ja sosiaalisiin suhteisiin. Ne tuovat elämään merkityksellisyyttä ja iloa.
Jatkuva itseopiskelu on toki tärkeä osa työelämää ja ammatillista kehittymistä, mutta se voi olla myös virkistävä harrastus, vapaa-ajan aivojumppaa. Uusien asioiden opettelu ja uuden oppiminen luo hermosolujen välisiä yhteyksiä, jotka toistojen kautta vahvistuvat entisestään. Ne ovat myös tutkimusten mukaan vahvasti sidoksissa terveyteen ja ajattelun luovuuteen. Uusi harrastus opettaa myös hyvin, että kaikessa ei voi eikä tarvitse olla täydellinen. Riittää, kun yrittää ja oppii.
Kuopion kansalaisopiston uutena ainealueena 2019–2020 tarjontaan avautuu Terveys ja hyvinvointi. Tämä ainealue sisältää monipuolisen kattauksen terveyden ja hyvinvoinnin ympärille rakennettuja kursseja mm. aivoterveyteen ja muistiin liittyen. Myös maksuttomien yleisluentosarjojen kattaus Puistokartanossa on tänä vuonna monipuolinen ja suurinta osaa luennoista voi seurata myös etänä omalta kotikoneelta. Aivojen ja hyvinvoinnin näkökulmasta kiinnostavia luentoja ovat esim. Aivot, keho ja mieli työelämässä tai Elämäniloa ja terveyttä metsäluonnosta.
Lukuvuoden 2019–2020 teemaksi olemme valinneet erityisesti henkistä hyvinvointia vahvistavan ajatuksen: Lupa loistaa, sillä olemme kaikki eri tavoin upeita! Positiivisen pedagogiikan avulla pyrimme houkuttelemaan toisissamme olevat erinomaisuudet esiin, yhdessä. Tällä teemalla haluamme myös viestiä kuinka aineettomiin asioihin keskittyvä elämänlaadun kohentaminen parantaa elämään tyytyväisyyttä ja lisää kokemusta oman elämän merkityksellisyydestä. Kestävä hyvinvointi on meillä täällä Hyvän elämän pääkaupungissa, Kuopiossa, erityisen tärkeää. Tämän kurssitarjonnan kautta haluamme antaa kaikille kuntalaisille mahdollisuuden elää hyvää elämää, tervetuloa opiskelemaan!
Löytyisikö uudesta opinto-oppaastamme joku kurssi, jolla juuri Sinä voisit loistaa?
Teksti: rehtori Kirsti Turunen
Kuopion kansalaisopisto