20.12.2017

Laulun lähteillä – harmonista laulua oppimassa Lourdesissa

Tunnelmat risteilivät jännityksestä riemuun, kun astelin kohti helmikuisen auringon paisteessa hohtavaa jettiä. Häivähtipä siinä pieni haikeuskin ajatellessani, että olisipas toisaalta kiva lähteä hiihtämään kimaltaville hangille, mutta tunne kaikkosi pian hevosvoimien kiskaistessa matkustajat siniselle pilvettömälle taivaalle.

Kaikki sai alkunsa vuonna 2008, kun Kuopiossa järjestettiin Kide-festivaalin yhteydessä Hilkka-Liisa Vuoren pitämä Hiljaisen rukouslaulun kurssi. Minä olin elänyt elämääni siihen asti tasavireisessä maailmassa, tietämättä luonnollisen harmonian ihanuudesta. Tuona kirkkaana tammikuun päivänä minulle avautui musiikillinen maailma, josta halusin palavasti oppia lisää. Halu oppia lisää tästä ihanasta äänien maailmasta johti minut professori Reznikoffin kursseille oppimaan lisää harmonisesta laulusta. Saman tien syventävänä jatkona oli tämä Erasmus+ -opintomatka.
Matkani päämääränä keväällä 2017 oli Ranskan lounaisosassa, Pyreneiden vuoriston juurella sijaitseva Lourdes, kaupunki, jonka historiaan liittyy eräs kristillinen pyhimystarina. Elipä Lourdesissa 1800-luvun puolenvälin tienoilla muuan Bernadotte-niminen tyttö, jolle itse Neitsyt Maria ilmestyi. Neitsyt Maria ilmoitti Bernadottelle paikan, johon oli puhkeava parantava lähde ja jossa Neitsyt Maria kehotti ihmisiä kylpemään. Aikalaiset eivät uskoneet lähteen olemassa oloa ja Bernadottea pidettiin aluksi hulluna. Myöhemmin osoittautui kuitenkin, että Bernadotte oli oikeassa. Kyseiselle paikalle rakennettiin kirkko ja parantava vesi virtaa lähteestä edelleen. Tuon lähteen suulla kävimme laulamassa useamman kerran kurssin aikana. Kurssin aiheena oli paikkaan sopivasti äänen resonanssi kehossa ja ääniterapia.

Aiheesta kiinnostuneita kurssilaisia oli saapunut parikymmentä useammasta Euroopan maasta. Lauloimme käytännössä aamusta iltaan välillä kuunnellen professori Reznikoffin mielenkiintoisia luentoja aiheesta. Majoituimme edelleen toimivassa luostarissa nimeltään Centre Spirituel de l’Assomption Lourdes. Retkiä teimme vuoristoon, jossa lauloimme romaaniselta ajalta peräisin olevassa katedraalissa ymmärtääksemme paremmin tilan merkityksen äänen resonanssin kannalta. Vierailimme myös luonnonkauniissa kylässä nimeltään Bartrès, jossa Bernadotte oli aikanaan viettänyt myös aikaa. Sen lisäksi konsertoimme pienellä yhtyeellä Sacre Coerin kirkossa.
Professori Reznikoffin opetuksen ytimessä ovat luonnonpuhtaat intervallit ja niiden synnyttämien yläsävelten tiedostaminen ja muodostaminen. Professorin tunneilla lauletaan lähes aina hyvin hiljaa niin kehoresonanssi kuin tilan resonanssi tiedostaen. Tietyt yläsävelharjoitukset kuitenkin lauletaan todella lujaa. Ohjelmiston keskiössä ovat antiikin kristilliset laulut, jotka ovat peräisin pääasiassa keskiajalta. Reznikoffin mukaansa puhdas, pyhä musiikki voi parantaa ihmistä syvällä tasolla.
Matka oli unohtumaton elämys ja kaikki sujui matkalla hyvin. Heikohko ranskankielen taitonikaan ei haitannut kansainvälistä kommunikaatiota, vaan päinvastoin kielitaitoni koheni kaiken kulttuurisen oppimisen lisäksi: poskisuudelmat sujuivat viikon lopulla jo paljon mallikkaammin ja muutaman ranskankielisen sanan lausuin jo varsin mallikkaasti. Voin suositella vastaavanlaista matkaa ihan kaikille kiinnostuneille! Kurssin järjestäjänä toimi Ecole de Louange.
Lisää harmonisesta laulusta voit lukea www.harmoninenlaulu.org



Teksti ja kuvat: musiikkipedagogi Tiina Taskinen-Viinikainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti