2.10.2023

Pidetään mieli avoimena ja pidetään huolta myös digitaitojen äärellä

 Blogikirjoitus Vanhustenviikko 2023

Usein uusi jännittää ja voi tuntua vaikealtakin. Monen uuden asian oppimista helpottaa kuitenkin myönteinen suhtautuminen ja voimavaralähtöinen tarkastelutapa. Meillä kansalaisopistolla harjoittelee ja opiskelee vuosittain suuri määrä ikäihmisiä myös digiasioiden äärellä ja onkin tärkeää muistaa, että ikä ei ole este oppimiselle.

Ikääntyneet ovat hyvin heterogeeninen joukko, joka myös digipalveluiden käyttäjinä on hyvin monimuotoinen. On tärkeää kirkastaa niin ammattilaisten kuin ikääntyneiden itsensäkin ajattelussa, että ikä ei automaattisesti määritä digiosaamisen taitotasoa. Saatikka sitten mahdollisuutta oppia digitaitoja.

Myönteisen suhtautumisen ja voimavaralähtöisen tarkastelun äärellä on hyvä pohtia ja kyseenalaistaa omaa ajatteluaan. Ajattelemmeko, että: ehkä en osaa, ehkä en voi, ehkä minun ei enää tarvitse … vai käännämmekö tietoisesti uuden äärellä ajatusta myönteisempään pohtimalla esimerkiksi, mistä pääsisin alkuun? kuka minua voisi auttaa? ja mitä hyötyä minulle olisi digitaidoista? On totta, että digitaidot auttavat esimerkiksi verkkoon vietyjen palveluiden äärellä ja asioinnissa, mutta ne auttavat myös osallistumisessa silloin, kun omat voimat ovat vähäiset tai fyysiset rajoitteet haittaavat liikkumista ja kyläilyä sukulaisten ja ystävien luokse. Älylaitteiden avulla on mukava soittaa videopuheluita ja sosiaalisen median kautta seurata, mitä ystäville kuuluu ja mitä heidän elämässään on tapahtunut. Näiden taitojen kautta voi sitten myös vähitellen rohkaistua tutustumaan ja oppimaan lisää digitaidoista. Myönteisen ajattelun kautta voi pohtia myös esimerkiksi sitä miten virkistävää aivoille uuden oppiminen on. On tutkittu, että negatiivinen suhtautuminen kutistaa ajattelua ja täten myös vaikeuttaa uuden oppimista. Onko digitaitojeni esteenä oma kielteinen asennoitumiseni digihömppää kohtaan?

On totta, että verrattaessa ikääntyneitä nuorempaan väestöön selkeästi harvempi ikääntyneistä käyttää digipalveluja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen DigiIN -hankkeen (2020) tuloksien mukaan 70 vuotta täyttäneistä hieman reilu puolet käytti sähköisen asioinnin palveluja täysin itsenäisesti, hiukan yli kymmenes asioi avustettuna ja kolmasosa ei käyttänyt lainkaan internetiä sähköiseen asiointiin. (Heponiemi ym. Vanhustyölehti 3/2023.) 

Ei sovi unohtaa, että yhteiskunnassamme on paljon henkilöitä, jotka eivät itsenäisesti kykene käyttämään digipalveluita lainkaan. Digitaalisista palveluista syrjäytyminen on myös Digi In -hankkeen asiantuntijoiden mukaan todellinen koko yhteiskuntaamme koskettava haaste. Tämä tulisi mielestäni ottaa vakavasti ja etsiä monipuolisia ratkaisuja, jotta palvelut olisivat saavutettavat kaikille. On lisäksi tärkeää muistaa, että tämä haaste ei kosketa ainoastaan yhteiskuntamme iäkkäitä henkilöitä. Huomioikaamme siis, että yhteiskunnassamme on aina ihmisiä, jotka haluavat, tarvitsevat ja arvostavat kasvokkain annettavaa palvelua ja kohtaamista. Tätä on todellinen ikäystävällisyys ja yhdenvertaisuus palvelujen saatavuuden äärellä.

Ammattilaisina meidän tulee pohtia, miten voimme aktiivisesti tavoittaa digipulmia kokevia henkilöitä ja miten saisimme heidät auttavan kätemme piiriin. Mielestäni myös vanhusten läheisillä henkilöillä on tässä merkittävä tukitehtävä. Maailma muuttuu, se on varma, niinhän se on aina tehnyt. Olemmeko valmiit kulkemaan muutoksessa ja katsomaan myös mitä hyvää muutoksella on annettavanaan? Jotta digipalvelujen hyödyistä on mahdollista saada käsitystä, tulee kaikilla olla mahdollisuus tutustua niiden käyttöön ja saada opastusta ja tukea. 

Meillä kansalaisopistolla on niin Kuopiossa kuin maaseudulla paljon tietotekniikan opetusta. Aloittelija pääsee hyvin ja turvallisesti käyntiin Digivinkit -kurssilla, jossa tutustutaan mm. internetin mahdollisuuksiin ja tietoturvaan. Kurssin tavoitteena on saavuttaa monipuoliset ja hyvät tietokoneen käyttötaidot. Muita kursseja, joilla omia digitaitoja voi vahvistaa ovat esimerkiksi Ensikosketus älypuhelimeen, Älypuhelimen hyötykäyttö arjessa, Verkkoasiointi ja Kuvat tietokoneelle ja kansioihin -kursseilla.

Tiesitkö muuten, että kaupungissamme toimivan seniorityöryhmän vahva tahtotila on tukea ja auttaa ikääntyviä hyvän elämän äärellä. Yksi yhteistoimintamme muoto on vuosittain järjestää senioreille suunnattuja hyvinvointia tukevia tapahtumia. Tänä vuonna on Vanhustenviikolle 1.-8.10.2023 järjestetty Turvallisesti digiaalloilla surffaten -tapahtuma. Tapahtuman tarkoituksena on tutustuttaa turvallisesti digiasioihin. Siinä vierailevat mm. Kuluttajaliitto ry:n asiantuntija Jaana Savolainen, joka esittelee ajankohtaisia netti- ja puhelinhuijauksia ja niihin varautumista ja toimintaohjeita.  Vanhusasiavaltuutetun toimistolta Mia Niemi pohtii ratkaisuja ikääntyneiden digitaalisen yhdenvertaisuuden lisäämiseksi, Senioreiden ATK-yhdistys SAVONETTI ry esittelee lämminhenkistä toimintaansa seniorilta seniorille digineuvonnan ja opastuksen äärellä. Pääpuheenvuorossa on Savonia AMK:sta Mikko Myllymäki, joka johdattaa kuulijat tekoälyn maailmaan. Mukana on myös seniorityöryhmämme jäseniä esittelemässä toimintaansa ja palveluitaan sekä kertomassa miten omassa arjessa on mahdollista harjoitella digitaitoja.

Tulethan sinäkin Kuopion kaupungintalolle tiistaina 3.10.2023 klo 10-14. Osallistua voi myös verkon välityksellä: https://bit.ly/kuopionkansalaisopistoluennot

Kirjoittaja: Hanna-Reetta Metsänheimo on Kuopion kansalaisopiston suunnittelijaopettaja (Terveyden ja hyvinvoinnin ainealue ja senioriopetus ja -verkostotyö) 

Lähde: Vanhustyö -lehti 3/2023 Digitaalisuus haastaa ikääntyneiden yhdenvertaisen palvelujen saannin. Heponiemi T., Kainiemi E. ja Saukkonen P. Saatavissa: https://vtkl.fi/digitaalisuus-haastaa-ikaantyneiden-yhdenvertaisen-palvelujen-saannin Viitattu: 29.9.2023 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti