25.2.2026

Opon aatoksia

Kuopion kansalaisopisto. Puistokartano talvisena helmikuun päivänä 2026. Kuvituskuva.

Jos olisin nuori, nyt olisi aika heittää reppu selkään ja lähteä katsomaan maailmaa ja tutustua työmahdollisuuksiin eri maissa. 

Kevät on aikaa miettiä unelmia ja haaveita. On myös hyvä miettiä, mitä ne voisivat tarkoittaa ammatteina ja työmahdollisuuksina. Nuorilla mahdollisuuksia on paljon. 

Nuorelle tärkeää on löytää opiskeluala, mikä kiinnostaa ja innostaa. Työmarkkinat muuttuvat niin nopeasti, että varmoista tulevaisuuden työmahdollisuuksista on vaikea tietää. Silloin hyvät opiskelutaidot ja ala, mikä kiinnostaa, antavat voimia ja kykyjä soveltaa ja tarvittaessa laajentaa omaa osaamista muutoksissa. 

Aikuisten kohdalla tilanne mietityttää. Osaamisen vahvistaminen tai uuden ammatin opiskelu on aiemmin toiminut turvana työmarkkinoilla, samoin kuin hyvänä reittinä takaisin työelämään, jos on jäänyt työttömäksi tai on ammatinvaihtotilanteessa. Nyt aikuisten opiskelumahdollisuuksia on kuitenkin leikattu ja opintososiaalisia tukia karsittu. Saman aikaisesti muut työllistymisen tukimuodot, kuten palkkatuki, ovat vähissä. Unelmista ja haaveista on tärkeä pitää kiinni, mutta keinoja toteuttaa niitä pitää nyt miettiä vielä laajemmin.

Onneksi osaamisen vahvistamisen ja mielekkään elämän toteuttamisen keinoja on monia. Jollekin mahdollisuus voi löytyä vapaaehtoistyöstä. Menemällä mukaan itseä kiinnostavan yhdistyksen toimintaan voi tehdä mielekkäitä asioita, oppii lisää ja tutustuu uusiin ihmisiin, joilla voi olla hyviä vinkkejä. Oma ymmärrys ja osaaminen karttuu ja joissain yhdistyksissä voi tehdä myös esim. osaamismerkkejä. Omien läheisten, esim. vanhusten, auttaminen voi myös antaa monia ideoita, miten eri alojen asioita voisi kehittää huomioimaan eri elämäntilanteissa olevat ihmiset. Toisaalta vanha naapuri saattaa opettaa, vaikka hitsausta ja tuttu nuori tekoälyn käyttöä.

Monia mainioita, ei niin kalliita, osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia voi löytyä, vaikka kansalaisopistoista tai avoimesta yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta. Kiinnostavia kursseja, maksuttomiakin, voi löytyä eri maista ja yliopistoista. Kirjastot ja internet ovat pullollaan ideoita ja vinkkejä, miten treenata uusia taitoja. 

Myös mallireppu selkään ja maailmalle voi avata arvaamattomia ovia. Lapissa työmarkkinoilla on täyshöyry päällä ja Ruotsissa ja Norjassa kaivataan uusia tekijöitä. Uusia ideoita voi löytyä läheltä ja kaukaa, jos on aikaa ja mahdollisuuksia etsiä, mitä juttuja Suomeen voisi mukanaan maailmalta tuoda.

Tärkeää on vaalia unelmia, toivoa ja uteliasta mieltä. Mahdollisuuksia löytyy, kun niitä etsii avoimin mielin uusista paikoista. 

Johanna Jussila
Kirjoittaja on Kuopion kansalaisopiston suunnittelijaopettaja ja opinto-ohjaaja, joka miettii mahdollisuuksia…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti