Suomi idän ja lännen välissä: Luterilaisuus ja ortodoksisuus Suomessa - Suomalaisuutta etsimässä –keskustelutilaisuus

Alustajina teologian tohtori Kari Kuula (vas.) ja piispa Arseni.

Keväällä käynnistynyt suomalaisuuden eri puolia tutkiskeleva tapahtumasarja jatkuu kansalaisopistossa myös syyslukukaudella. Tällä kertaa 6.9.2017 Puistokartanossa pidetyn tilaisuuden teemana oli: Miten idän ja lännen kirkkokunnat ovat muovanneet suomalaista kulttuuria? Alkupuheenvuoroissaan molemmat alustajat luonnehtivat eri kirkkojen vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Kari Kuula esitti muutamia teesejä luterilaisuuden vaikutuksesta Suomessa:
- luterilaisuus on vaikuttanut siihen, että Suomessa eletään sivistysyhteiskunnassa, esimerkiksi lukutaito ja koulunkäynti ovat kaikille kuuluvia ja itsestään selviä asioita.
- luterilainen ajattelu on taustana suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa ja yhteisvastuuyhteiskunnassa.
- Suomessa kansalaiset ovat uskontosivistyneitä, eli he tietävät uskonnoista.
- luterilaisuuden pohjalta on syntynyt Suomeen koululaitos ja uskonnon opetus.
- luterilaisuus on tuonut nykypäivän Suomeen uskonnollisuuden, joka on luonteeltaan suvaitsevaa, leppoisaa ja vaatimatonta.
- luterilaisuus on tuonut suomalaiseen kulttuuriin yhteisen vuosikalenterin
- luterilainen kirkko on merkittävä diakonian / sosiaalityön tekijä
- luterilainen kirkko ja sen edustajat osallistuvat näkyvästi yhteiskunnalliseen julkiseen keskusteluun Suomessa

Kari Kuula totesi lisäksi, että luterilaista ja ortodoksista kirkkoa ja niiden vaikutusta on vaikea vertailla, koska ne ovat niin erikokoiset Suomessa.

Piispa Arseni kertoi aluksi ortodoksisen kirkon asemasta Suomessa. Suomen ortodoksinen kirkko on osa maailmanlaajuista kokonaisuutta. Suomessa ortodoksinen kirkko on jäsenmäärältään pienempi kuin luterilainen, mutta maailman mittakaavassa ortodokseja on huomattavasti enemmän kuin luterilaisia. Suomen ortodoksinen kirkko on poikkeuksellinen siinä mielessä, että se on ainoa ortodoksinen kirkko maailmassa, jossa kerätään kirkollisveroa ja ylläpidetään jäsenrekisteriä. Suomessa ortodoksinen kirkko ei osallistu luterilaisen kirkon tavoin yhteiskunnalliseen keskusteluun, sillä ortodoksinen kirkko on Konstantinopolin patriarkan alaisuudessa ja se ei voi ottaa itsenäisesti kantaa moniin kysymyksiin. Suomen ortodoksisen kirkon asema on muuttunut merkittävästi toisen maailmansodan vaikutuksesta. Ennen sotia kirkko eli yhtenäiskulttuurissa Itä-Karjalan ja Pohjois-Lapin ortodoksisilla seuduilla, mutta sodan jälkeen alueluovutusten ja väestön uudelleen asuttamisen takia tilanne muuttui.

Ortodoksinen kirkko ja itäinen kulttuuri ovat vaikuttaneet Suomessa viisisataa vuotta kauemmin kuin luterilaisuus. Muinaiset vaikutukset näkyvät mm. suomalaisissa paikannimissä. Esimerkiksi Keljo (Jyväskylän lähellä) tulee sanasta kelja, joka tarkoittaa munkin asuntoa. Kuopion nimen taustalla on karjalais-ortodoksinen nimi Prokopij. Varhaisimmat kristilliset lainasanat suomen kielessä ovat tulleet itäisestä kirkosta ja venäjän kielestä: kummi, pappi, pakana, raamattu ja risti.  Samoja sanoja on omaksuttu myös luterilaisessa kirkossa. Suomen kielessä on lisäksi runsaasti arkikielen sanastoa, jotka ovat tulleet idästä venäjän kautta, kuten akkuna, kasku, lusikka, meteli, parta, porukka, putka, raja, rospuutto, savotta, sääli, talkkuna, tarina, urakka, viesti, värttinä.

Itäinen vaikutus suomalaisessa kulttuurissa on tapahtunut myös Kalevalan kautta, jonka teksteistä osa on uskonnollispohjaisia. Kalevalan vaikutteita on runsaasti erityisesti ns. Suomen taiteen kultakauden kuvataiteessa, musiikissa ja kirjallisuudessa.

Itäsuomalaisessa ortodoksisessa perinteessä on säilynyt muinaisia, kristinuskoa edeltävältä ajalta peräisin olevia piirteitä. Ortodoksiselle kirkolle on ollut ominaista mukautua ja liittää vanhaa perinnettä uuteen. Karjalaisia käännytettäessä vanhoja tapoja ja perinteitä ei hävitetty, jos ne eivät olleet ristiriidassa kristillisen ajattelun kanssa. Tällaisia muinaisia piirteitä ovat mm. vainajien muisteleminen ja muisteluaterian nauttiminen haudoilla tai ilmaisu ”tuonilmaisiin siirtyminen”.

Ortodoksisen kulttuurin vaikutus lisääntyi 1960- ja 70 –luvuilla, mihin vaikuttivat median kiinnostus ja matkustelun lisääntyminen. Tito ja Ina Colliander lisäsivät yleistä kiinnostusta ortodoksisuuteen kirjallisuuden ja kuvataiteen alalla. Ikonimaalausharrastus yleistyi Suomessa 1960 –luvun alusta lähtien, merkittävä vaikuttaja erityisesti Itä-Suomessa oli Kuopiossa asunut Petros Sasaki.

Ortodoksisen kirkon liturginen vaikutus suomalaiseen kulttuuriin näkyy muun muassa pääsiäisen vietossa, tämä on myös antanut vaikutteita luterilaiseen kirkkoon pääsiäismessujen ja ristisaattojen muodossa.

Piispa Arsenin mukaan ortodoksisuus on vaikuttanut Suomessa kulttuuriin, ei teologiaan. Kari Kuula totesi, että reformaation yhteydessä luterilaisten vastakkaisuus kohdistui katolilaisuuteen, ei ortodoksisuuteen.

Yleisö osallistui aktiivisesti keskusteluun, seuraavassa joitakin kuultuja kommentteja:
- Idän ja lännen välinen raja on todellisuutta Itä-Suomessa. Savo on henkistä rajaseutua, mikä voidaan nähdä rikkautena.
- Kirkko on vaikuttanut Suomessa musiikkiin, esimerkkinä luterilaiset virret ja ortodoksiset kirkkolaulut.
- Luterilainen kirkko on keskellä kylää, ortodoksinen kirkko on sydämessä.
- Läntisessä kirkossa on liikkeitä, joissa on toimijana yksilö (esim. Paavo Ruotsalainen), idän kirkossa ei ole herätysliikkeitä.
- Luterilaisuuden piirissä toimivalla herännäisyydellä ja itäsuomalaisella ortodoksisuudella on samankaltaista luonteenomaista vaatimattomuutta.

Kaiken kaikkiaan leppoisasti sujunut keskustelutilaisuus oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Keskusteluissa ei niinkään haettu kirkkojen välisiä eroja vaan nähtiin myös yhtymäkohtia ja tuotiin esille erilaisia näkökulmia.

Teksti: suunnitteluopettaja Eero Laitinen