Sivistys voidaan määritellä monella tavalla. Se voi olla korkeaa koulutusta, laajaa yleissivistystä, innostusta oppimiseen, hyvinvointia ja tasapainoista elämää tai vaikka hyvää käytöstä. Jokainen meistä voi määritellä sivistyksen itselleen omalla tavallaan. Oma käsitykseni sivistyksen merkityksestä alkoi muodostua jo lapsuudessani täällä Nilsiässä. Äitini kasvoi vaatimattomissa oloissa, eikä hänellä ollut mahdollisuutta koulutukseen. Silti juuri hän oli ihminen, joka kannusti lapsiaan ja lapsenlapsiaan opiskelemaan. Omien opiskelujeni myötä olen oppinut että kaikkein tärkeintä on kuitenkin sydämen sivistys. Minulle se tarkoittaa esimerkiksi uteliasta elämänasennetta uuden oppimiseen ja tapaa, miten suhtaudun ympäröivään maailmaan ja omaan elämääni. Myös se, miten hyödynnän omia voimavarojani hyvinvointini ja yhteisen hyvän edistämiseksi kuuluu mielestäni sivistykseen.
Kuopion kansalaisopistoissa oppimiseen ja itsensä sivistämiseen on jokaisella mahdollisuus. Oppiminen on ennen kaikkea oikeus eikä se kuulu vain nuoruuden kouluvuosiin tai työelämän tarpeisiin. Koulutuksen saavutettavuus ja koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen ovat kuuluneet kansalaisopistojen toimintaan alusta saakka.
Kuopiossa kansalaisopistotoimintaa on ollut 100 vuotta ja Nilsiässäkin jo 50 vuotta. Kuopion kansalaisopisto perustettiin aikana, jolloin työ oli raskasta ja päivät pitkiä. Vaikka työelämä on muuttunut ja olot parantuneet, niin sama teema työn kuormittavuudesta on yhä esillä. Ihminen tarvitsee edelleen hektisen työn vastapainoksi aikaa ja mahdollisuuksia virkistäytymiselle ja palautumiselle. Opistotoiminta voi monelle olla se kaivattu oma tila, jossa pääsee tekemään itselle mieluisia asioita ilman kiirettä ja stressiä. Tänä päivänä kansalaisopistotoiminta nähdään yhä enemmän ennaltaehkäisevänä työnä. Ensimmäisen vuoden 213 opiskelijasta on sadassa vuodessa kasvanut yli 25 000 aktiivisen kurssilaisen joukko, joka omaehtoisesti tulee kehittämään tietojaan ja taitojaan vapaa-ajallaan.
Itä-Suomen yliopistossa on tutkittu, että suuri osa kansalaisopistossa opiskelevista kokee henkisen hyvinvoinnin lisääntyneen opintojen myötä. Suomi nousuun sivistystyöllä -esitutkimuksen tulokset kertovat kuinka kansalaisopistoon sijoitettu euro tuottaa opiskelijoille ja yhteiskunnalle vähintään kolminkertaisen hyödyn. Hyöty muodostuu säästöjen ja tuottavuuden yhteissummasta: kun opiskelijan hyvinvointi opiskelun myötä lisääntyy, muun muassa yhteiskunnan sosiaali- ja terveysmenot vähenevät samaan aikaan kun yksilön työelämätaidot sekä motivaatio itsensä kehittämiseen ja itsestään huolehtimiseen kasvavat.
Koko itsenäisen Suomen ajan ovat kansalaisopistot eri puolella Suomea pyrkineet omalta osaltaan huolehtimaan ihmisten hyvinvoinnista, siitä sydämen sivistyksestäkin. Tätä työtä on ilo tehdä kansakuntamme hyväksi myös tulevaisuudessa.
Hyvinvointia ja sydämen sivistystä meidän kaikkien Jouluun!
Teksti: Kirsti Turunen, Kuopion kansalaisopiston rehtori
Artikkeli on julkaistu Nilsiän Joulu -lehdessä 24.11.2017.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlavuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlavuosi. Näytä kaikki tekstit
15.8.2016
Kuopion kansalaisopisto 100 vuotta – aina ajassa!
Vuonna 1916 kaupungin huomattavasti kasvaneesta lukusalista ja kansankirjastosta museotalon yläkerrassa muodostettiin Suomen ensimmäinen kansalaisopisto – Kuopion kansalaisopisto. Elinvoimaisena säilymiseen näinkin pitkähkön tovin on vaikuttanut suuresti se, että opisto on muuttanut toimintansa sisältöjä ja painopistealueita ajan hengen mukaisiksi vastaten samalla paikallisiin tarpeisiin. Esimerkiksi 1910-luvulla opetuksen päämäärä oli tiedon- ja valistushalun herättäminen ja tien viitoittaminen saavutettavissa oleville sivistyslähteille. 1940-luvulla puolestaan pyrittiin erityisesti helpottamaan karjalaisen siirtoväen juurtumista uudelle asuinseudulleen.
Näin juhlavuoden kunniaksi on tullut tutkailtua normaalia tarkemmin opiston vanhoja asiakirjoja. Jo alusta alkaen on mukana ollut pedagogiikan merkitys, talouden reunaehdot ja huoli nuorten osallistumisesta. Kollega Väinö Liukkonen pohti asiaa näin 30-luvulla: Nuorta ihmistä ei miellytä raskas opiskelutyö, varsinkin, jos se vaatii itsenäistä ajattelua. Opetuksen tulisi mahdollisimman paljon perustua havainnollisuuteen, tai oppiaineen tulisi käytännölliseltä kannalta kyetä herättämään oppilaan mielenkiinto. Tähän tarvitaan mm. välineitä ja lisäksi se vaatisi lisäyksiä oppiaineisiin, mihin ei ole nykyisin taloudellisia mahdollisuuksia. Onhan niin, että opiston opinto-ohjelmasta on puuttunut useita huomattavia aineita, kuten musiikki ja piirustus, jotka ovat nuorille erityisen sopivia siksi, että ne vetoavat tunnepuoleen ja toimintaviettiin ja lisäksi monia käytännöllisiä aineita, jotka opiston ohjelmasta eivät saisi puuttua. Kuopion kansalaisopisto on yleensä kiinnittänyt huomiota melko vaikeatajuisiin aineisiin ja siitä mahdollisesti johtuu, että oppilaspolvi pyrkii vanhenemaan. Tämä arvokas tieto täytyykin muistaa tulevaa opetussuunnitelmaa tehtäessä!
Myös kansalaisopiston yhteiskunnallinen tehtävä on ollut niin lainsäätäjän kuin opetuksen järjestäjän pohdinnassa tärkeässä osassa jo miltei 100 vuotta sitten. Pääasia on oleva todellisen, ennen kaikkea ajattelevan kansalaisen luominen yhteiskuntaa varten, ja aineita, jotka tarkoittavat tätä, ei saa puuttua; jo lainsäädäntö edellyttää, että näitä aineita on tarpeellinen määrä. Kysymys on siitä, mitä ja miten opisto opettaa. Olisi paljon valittavia, mutta opisto voi ottaa omikseen vain yhden periaatteen, totuuden etsimisen ja ihmisen henkisten kykyjen kehittämisen näkökohdat. Muu on sille vierasta. Objektiivisuuden ohella ollaan ennakkoluulottomia – se on eräs tosisivistyneen tunnusmerkki ja sellaisiahan opisto pyrkii luomaan. Näitä varmoja ja vakaita periaatteita noudattaen voi opisto tulla eri ihmisryhmien keskeisen vuorovaikutuksen tyyssijaksi ja vaikuttaa ymmärrystä ja hyvää tahtoa herättävästi. (V. Liukkonen 1936)
Tänä päivänä opistotoiminta nähdään yhä enemmän ennaltaehkäisevänä työnä. Ensimmäisen vuoden 213 opiskelijasta on sadassa vuodessa kasvanut yli 25 000 aktiivisen kurssilaisen joukko, joka omaehtoisesti tulee kehittämään tietojaan ja taitojaan vapaa-ajallaan. Kansalaisopiston ovesta purkautuu tyytyväisen näköistä väkeä ulos päivittäin, ei voi olla huomaamatta kuinka kävijät arvostavat opistotoimintaa tänä päivänäkin. Opiskelijamme sanoin v. 2016: kansalaisopisto on tärkeä osa kaupungin ja valtionkin infrastruktuuria, kuten myös kirjasto, terveydenhoito ja vaikkapa katuvalot!
Kirsti Turunen
Kuopion kansalaisopiston rehtori
(julkaistu 15.6.2016 KoL:n sivulla)
Näin juhlavuoden kunniaksi on tullut tutkailtua normaalia tarkemmin opiston vanhoja asiakirjoja. Jo alusta alkaen on mukana ollut pedagogiikan merkitys, talouden reunaehdot ja huoli nuorten osallistumisesta. Kollega Väinö Liukkonen pohti asiaa näin 30-luvulla: Nuorta ihmistä ei miellytä raskas opiskelutyö, varsinkin, jos se vaatii itsenäistä ajattelua. Opetuksen tulisi mahdollisimman paljon perustua havainnollisuuteen, tai oppiaineen tulisi käytännölliseltä kannalta kyetä herättämään oppilaan mielenkiinto. Tähän tarvitaan mm. välineitä ja lisäksi se vaatisi lisäyksiä oppiaineisiin, mihin ei ole nykyisin taloudellisia mahdollisuuksia. Onhan niin, että opiston opinto-ohjelmasta on puuttunut useita huomattavia aineita, kuten musiikki ja piirustus, jotka ovat nuorille erityisen sopivia siksi, että ne vetoavat tunnepuoleen ja toimintaviettiin ja lisäksi monia käytännöllisiä aineita, jotka opiston ohjelmasta eivät saisi puuttua. Kuopion kansalaisopisto on yleensä kiinnittänyt huomiota melko vaikeatajuisiin aineisiin ja siitä mahdollisesti johtuu, että oppilaspolvi pyrkii vanhenemaan. Tämä arvokas tieto täytyykin muistaa tulevaa opetussuunnitelmaa tehtäessä!
Myös kansalaisopiston yhteiskunnallinen tehtävä on ollut niin lainsäätäjän kuin opetuksen järjestäjän pohdinnassa tärkeässä osassa jo miltei 100 vuotta sitten. Pääasia on oleva todellisen, ennen kaikkea ajattelevan kansalaisen luominen yhteiskuntaa varten, ja aineita, jotka tarkoittavat tätä, ei saa puuttua; jo lainsäädäntö edellyttää, että näitä aineita on tarpeellinen määrä. Kysymys on siitä, mitä ja miten opisto opettaa. Olisi paljon valittavia, mutta opisto voi ottaa omikseen vain yhden periaatteen, totuuden etsimisen ja ihmisen henkisten kykyjen kehittämisen näkökohdat. Muu on sille vierasta. Objektiivisuuden ohella ollaan ennakkoluulottomia – se on eräs tosisivistyneen tunnusmerkki ja sellaisiahan opisto pyrkii luomaan. Näitä varmoja ja vakaita periaatteita noudattaen voi opisto tulla eri ihmisryhmien keskeisen vuorovaikutuksen tyyssijaksi ja vaikuttaa ymmärrystä ja hyvää tahtoa herättävästi. (V. Liukkonen 1936)
Tänä päivänä opistotoiminta nähdään yhä enemmän ennaltaehkäisevänä työnä. Ensimmäisen vuoden 213 opiskelijasta on sadassa vuodessa kasvanut yli 25 000 aktiivisen kurssilaisen joukko, joka omaehtoisesti tulee kehittämään tietojaan ja taitojaan vapaa-ajallaan. Kansalaisopiston ovesta purkautuu tyytyväisen näköistä väkeä ulos päivittäin, ei voi olla huomaamatta kuinka kävijät arvostavat opistotoimintaa tänä päivänäkin. Opiskelijamme sanoin v. 2016: kansalaisopisto on tärkeä osa kaupungin ja valtionkin infrastruktuuria, kuten myös kirjasto, terveydenhoito ja vaikkapa katuvalot!
Kirsti Turunen
Kuopion kansalaisopiston rehtori
(julkaistu 15.6.2016 KoL:n sivulla)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)