Pieni on suurta – 

Teatteriharrastus kansalaisopistossa on innokkaiden harrastajien areena

 

Kuva:Esityksestä Satumaista satuilua

Tänä vuonna ei kansalaisopistossa lähdetty tekemään pitkää kokoillan esitystä ollenkaan epävarman maailmantilanteen takia. Viime kevään Jäniksen vuosi peruuntui, koska emme saaneet sitä esittää. Emme myöskään voineet velvoittaa keväällä kurssilla olleita tulemaan uudestaan mukaan syksyllä ja moni muukin aikataulullinen asia koronatilanteen epävarmuuden lisäksi aiheutti sen, että se esitys jäi esittämättä. Se harmitti kaikkia kovin ja siksipä ei haluttu tänä vuonna enää toista samanlaista harmitusta. Pitkää näytelmää kun harjoitellaan koko vuosi, eli ensin koko syksy kerran viikossa ja sitten vielä koko kevät. Päätimme tehdä pienimuotoisempia esityksiä ja vieläpä pienryhmissä siten, että ei haittaisi jos joku sairastuisi ja olisi poissa esityksestä tai harjoituksista. Nyt kun pienienkin sairastumisien takia pitää olla poissa. Jäniksen vuodesta tosin ehkä kuullaan vielä. Katsotaan kuinka käy. 

 

Kuva:Esityksestä Satumaista satuilua

 
 

Yhden syksyn tai yhden kevään mittainen prosessi on tosi nopea. On vain 10 harjoitusta ja sitten esitys. Lähtökohtana on ensin, että jokainen saa esittää ideoita millainen esitys kiinnostaisi tehdä ja mitkä aiheet kiinnostavat juuri nyt. Syksyn kurssilla kaikki saivat ensin tehdä itselleen mieleisen roolihahmon ja kun yhteinen aihe löytyi ryhdyimme keksimään ja kirjoittamaan kohtauksia näiden roolihahmojen ympärille. Aiheeksi muovaantuivat sattumat, kommellukset ja mokat ja kun näin kävi, oli suorastaan pakko ottaa esitykseen mukaan myös muutama Daniel Harmsin Sattumista. Lopulta saimme kutsua esitykseemme 50 miinus oman porukkamme luku, eli 36 ihmistä katsojiksi. Olipa hienoa, että tällä kertaa kuitenkin saimme esittää harjoittelemamme esityksen.

 

Kuva:Esityksestä Satumaista satuilua

 
 

Kevätpuolella lähdettiin hyvin samankaltaisesti liikkeelle ja aiheeksi muodostuivat aikuisten sadut. Ryhdyimme muokkaamaan vanhoja tuttuja satuja uuteen aikuisille sopivampaan muotoon. Lisäksi näyttelijät saivat itse päättää ja tuoda esityskimaraan mukaan muitakin omia esitysideoitaan. Tänä vuonna on siis tehty kaksi pienimuotoista esitystä siinä ajassa, jossa yleensä tehdään yksi pitkä kokoillan esitys. Aika hieno suoritus sanoisin!

 

Kuva:Esityksestä Satumaista satuilua

 
 

Tällaisella lyhyemmällä kurssilla opiskelijat saavat itse tehdä tosi paljon. Kaikki saavat tuoda esitykseen mukaan haluamiaan asioita ja esimerkiksi päättää itse millaisia roolihahmoja haluavat esittää ja kuinka monessa pienessä esityksessä he ovat mukana. Jos vertaa pitkään kokoillan näytelmään, jossa ohjaaja valitsee näytelmän ja roolit, on tällaisella pienimuotoisten esitysten kurssilla opiskelijoilla itsellään paljon enemmän valinnan vapautta ja toisaalta myös vastuuta. Ohjaaja ei valitse tekstejä vaan opiskelijat joko kirjoittavat tai improavat tekstipohjan pieniin esityksiinsä itse. Myös roolit saa valita itse ja sen, kuinka paljon on vuorosanoja. Ohjaaja ohjailee ensisijaisesti prosessia, mutta toki myös viime silauksen kaikkiin pieniin esityksiin. On hyvä muistaa, että pieni ei ole negatiivinen sana. Pienimuotoinen esitys voi olla hyvin tehty siinä missä koko illan ”suuri” esityskin. 

 

Kuva:Esityksestä Satumaista satuilua

Ilman innokkaita harrastajia näistä esityksistä ei tulisi mitään. Ammattimaisesti näytelmiä ja esityksiä tehdessä on ohjaajan lisäksi mukana usein myös muita ammattilaisia, kuten puvustaja, lavastaja, rekvisiitan tekijä ja etsijä, kuiskaaja, musiikin tekijä, tekniikkavastaava, ääniajaja, valosuunnittelija, markkinointisuunnittelija ja niin edelleen. Kansalaisopiston esityksiin tähtäävillä kursseilla opiskelijat saavat itse tehdä ison osan näistä osa-alueista. On upeaa miten asialle omistautuneita teatterin harrastajat Kuopiossa ovat. Kun jokin tietynlainen vaate on puuttunut, on Hilin valtavista roolivaatevarastoista löytynyt heti juuri sopiva. Tai jos jotain on pitänyt virkata niin Tuula on hoitanut homman ja virkannut meille toinen toistaan upeampia korvia, kärsiä ja saparoita. Teksteistä suurin osa on opiskelijoiden itse kirjoittamia. Voisin luetella ihan jokaisen kurssille osallistujan, koska kaikki aina panostavat esityksiin paljon ja usein se on sitä niin sanottua näkymätöntä esityksen osaa, mutta ilman näitä ihan kaikkia osasia ei esitystä olisi.  

Kiitos kuuluu siis ihan kaikille innokkaille tekijöille!
Tämän kevään tuleva esityksemme striimataan.

 

Teksti: Johanna Leksis, kurssin opettaja

 

22.4.2021 klo 18 Zoom–livestriimaus
SATUMAISTA SATUILUA -aikuisten satuja ja muita pieniä esityksiä

Liity mukaan tästä linkistä

Meeting ID: 957 0609 0859
Passcode: 220421

Lämpimästi tervetuloa katsomaan!

Katso tästä linkistä lisää näytelmästä.
 

Elämänmeno - haasteita ja suuria mahdollisuuksia

 Pirkko Saision vuonna 1975 julkaistusta esikoisromaanista, Elämänmenosta, tehty tv-elokuva jätti aikoinaan muistiini epämiellyttävän jäljen. Sen vuoksi en koskaan olisi voinut kuvitella käyväni työstämään sen näytelmäversiota. Jokakesäinen näytelmienlukumaratoni pakottaa ohjaaja-opettajan etsimään lukupinoon yli 10 roolihenkilön tekstejä – ja Heini Junkkaalan Elämänmeno -dramatisointi täytti kriteerit siltä osin kirkkaasti. Myös teksti itsessään eli ja innoitti, aivan eri tavalla kuin tv-versio.

kuva: Marko Koivistoinen

Tarina kulkee 15 vuoden matkan Niemisen perheen völjyssä sotien jälkeisestä Suomesta 60-luvun alkuun asti. Ihmiset käyvät koulussa ja töissä, syövät tai antavat rahan puutteessa mahansa kurnia, mutta sisimmässään kaipaavat jotain enemmän: nähdyksi ja kuulluksi tulemista, toisen ihmisen aitoa kohtaamista. Keinot siihen ovat kuitenkin väärät, sillä aika ei ole otollinen tunteille: irtiottoa arjesta haetaan alkoholin ja seksin kautta. Puhumattomuuden kulttuuri kukoistaa ja tuo mukanaan ikäviä lieveilmiöitä, jotka alkoholiin yhdistettynä kärjistyvät valitettavan nykyaikaiseksi käytökseksi, lähisuhdeväkivallaksi, jonka kohteeksi Elämänmenossa joutuu lapsi.

kuva: Katri Gröndahl

Vaikka Elämänmenossa on päällimmäisenä kyse jokapäiväisestä pärjäämisestä, taloudellisesta selviämisestä päivästä toiseen, se antaa myös valon pilkahdella esiin. Palkitun näytelmäkirjailijan Heini Junkkaalan dramatisointi on uskollinen alkutekstille, mutta loihtii esiin ilon ja huumorin – onnen hetket ovat ehkä ohikiitäviä, mutta niitä on. Herkän ja aran, itseään etsivän Marja-tytön lähellä on Lempi, turvallinen ja rakastava kummitäti, joka tarjoaa sylin, jota elämän murjoma yh-äiti Eila ei kykene tyttärelleen avaamaan. Lempi kannustaa piirtämistä rakastavaa Marjaa pitämään kiinni unelmistaan, vaikka tuon ajan Suomessa taiteilijuudesta olikin mahdotonta saada leipäänsä. Tarina ei kerro, miten Marjalle ja Niemisille lopulta käy – sen kuvitteleminen on katsojan tehtävä ja etuoikeus.

Kansalaisopiston teatteriproduktion ohjaajana haluan työstää tekstejä, jotka puhuttevat ja koskettavat, tarjoavat haasteita sekä ohjaajalle että näyttelijöille. Toisin sanoen tekevät työstä mielekkään. Elämänmeno on siltä osin täysosuma. Simultaanisti rakennetut kohtaukset ja nopeat leikkaukset vuorokaudenajasta toiseen kihelmöittävät ohjaajan aivosoluja mukavasti. Lisäksi on ollut mahtavaa löytää teksti, joka antaa myös näyttelijöille ajattelemista ja mahdollisuuksia huippuhetkiin ja onnistumisiin. Elämänmenossa roolihenkilöt ovat taiten rakennettuja kokonaisia ihmisiä, joista useimmat kehittyvät näytelmän aikana, elävät ja tuntevat, eivätkä jää tyhjiksi karikatyyreiksi. Näyttelijät saavat tosissaan antaa kaikkensa, pohtia ja analysoida roolinsa edesottamuksia ja lihallistaa tekstin mustat merkit yleisön eteen eläväksi ja hengittäväksi ihmiseksi.

kuva: Sanna Karvonen

Olen aina halunnut ohjaajana ja kurssin opettajana korostaa kansalaisopiston vakavastiotettavuutta taiteellisten produktioiden tuottajana. Vaikka näyttelijät ovat harrastajia, osa vieläpä ensikertalaisia, pystyy ohjaaja pitämään yllä korkeaa tasoa ja odottamaan opiskelijoiltaan laatua. Tämä on ollut kurssilaisilleni aina selvää. Näytelmäprosessissa riittää tekemistä jokaiselle opiskelijalle niin näyttämöllä kuin sen takanakin. Teatteriproduktio on mahtava paikka valjastaa kunkin erityistaidot esityksen käyttöön.

Sitoutuminen harjoituksiin on ollut huippuluokkaa, eikä yhteen hiileen ole ainoastaan hieman puhalleltu, vaan kunnon nuotio sillä on roihutettu. Opistolla ei ole omaa teatteritilaa, joten esitykset näytellään Kulttuuriareena 44:lla. Lavasteiden, pukujen ja tarpeiston roudaus ja näyttämön pystytys ilta toisensa perään sujuu vaivatta ja nopeasti. Opiskelijat ovat itseohjautuvia ja tarttuvat työhön mukisematta. Kurssin ulkopuolisissa työtunneissa ei ole pihistelty. Kaverille on hankittu paitoja, housuja, henkseleitä ja kirppareita on koluttu ja vinttikomeroita tongittu. Epookki asettaa väistämättä omat ehtonsa työryhmälle, mutta tämän tekstin kohdalla en edes miettinyt muuta toteutustapaa.

Elämänmeno on pian valmiiksi harjoiteltu ja avaa ovensa Fleminginkadun yksiöön ja Kallion kulmille. Tervetuloa katsomaan! Nenäliina ei ole pahitteeksi. Ilon vaiko surun kyynelille – sen katsoja päättää itse.

Katja Väänänen

ohjaaja, kurssin opettaja

kuva: Marko Koivistoinen

Teatteriproduktiosta tuli Supernaiivi!

Koko talven valmisteilla ollut kansalaisopiston näytelmäproduktio on jo loppusuoralla. Opiskelijat ovat muuttuneet näyttelijöiksi ohjaaja Johanna Leksiksen johdolla. Ryhmä on tuonut Kulttuuriareenan  lavalle 2000-luvun kirjallisuutta. Kyseessä ei ole mikään kevyt kesäteatterijuttu, vaan norjalaisen Erlend Loen Supernaiivi.

Supernaiivi voisi olla kuka vain meistä. Hänellä on kriisi. Kaikki tuntuu merkityksettömältä. Hän ei kuitenkaan jää toimettomaksi vaan alkaa ratkoa ongelmiaan ja etsiä pieniä onnen ja ilon aiheita. Hän pohtii olemassaoloaan ja löytää ratkaisuja. Tämä naivistinen ihmetteleminen luo elämälle uusia näkökulmia usein hupaisaan tyyliin. Esitys on leikin ja lapsenmielisyyden ylistys.
Kansalaisopiston näytelmäversiossa kaikki 16 näyttelijää esittävät vuorollaan pääroolia. Sen lisäksi jokaisella on m…yös toinen pieni rooli. Toteutustapa korostaa näkemystä siitä, että Supernaiivi voisi olla meistä kuka vain.

Kahdesta ensimmäisestä esityksestä ryhmä on saanut mm tällaista yleisöpalautetta:

"Koko ryhmälle kiitos valloittavasta esityksestä! Johannalle: Taiturimaisesti ideoitu ja ohjattu toteutus- päählön jakaminen kaikille, kuvien ja ryhmän käyttö listoja tehdessä, pallojen ja niiden liikkeen teho, kertojan osviitat. Ekstrana riemukkaat palat ennen ja jälkeen väliajan, neliöfocus lattiassa, englannin käyttö Ameriikka-osiossa. Tasapainoinen ja virtaava kokonaisuus."

"Olipas virkistävän erilainen esitys! Kaikki näyttelijät olivat uskottavia Supernaiiveina ja näyttelijän vaihtumiseen tottui hyvin pian. Näytelmä vilisi hauskoja hahmoja ja oivaltavia leikkisiä ratkaisuja. Kun lavalla oli monta Supernaiivia yhtäaikaa vahvistui ajatus ajan kerroksellisuudesta. On totta myös, että masennus ei ole vain nuorten sairaus vaan se koskettaa kaikenikäisiä. Esitys on hyvä muistutus siitä miten pienet asiat voi tuoda elämään perspektiiviä ja iloa jos vain osaa pysähtyä niitä pohdiskelemaan. Mikä on tärkeää ja mikä ei."    

"Lämmin kiitos hienosta esityksestä! Nauratti ja kosketti ❤❤❤
Suosittelen!"

Vielä yhden kerran sen voi nähdä!

SUPERNAIIVI
Alkuperäisteos: Erlend Loe
Dramatisointi: Anna Krogerus
Sovitus ja ohjaus: Johanna Leksis
Esitykset: Ensi-ilta ke 12.4 klo:18 ke 19.4 klo:18 su 23.4 klo:14
Esityspaikka: Kulttuuriareena 44
Liput:10€ Lippujen varausnumero: 040 7474158 Pääsyliput voi lunastaa ennen esitystä Kulttuuriareenalta, tai toimistoaikaan kansalaisopistolta 13.3. alkaen (Puistok.20.).
Esitystä ei suositella lapsille.
Esityksen kesto n.2h väliaikoineen.

p.s. Supernaiivi näytelmän valokuvauksen hoiti Marko Koivistoisen johdolla kansalaisopiston digikamerakurssilaiset. Kiitos kameraryhmälle yhteistyöstä ja hienoista kuvista, joita on nähty netissä ja mm. julisteessa ja käsiohjelmassa!