Eläköön kirjat, eläköön kymmenvuotias lukupiiri

Lamperilassa, Kuopion maaseudulla, juhlittiin kymmenvuotista lukupiiriä kääretorttukahvein. Todellisuudessa kirjallisuustuokioita on vietetty kerran kuussa jo ainakin yhdentoista vuoden ajan, mutta koska muistiinpanoni ulottuvat vain vuoteen 2015 asti, eikä muillakaan piirin osallistujilla ole tarkkaa muistikuvaa aloitusvuodesta, päätimme juhlia pyöreitä nyt. Ja sehän passaa. Pitkä yhtäjaksoinen toiminta on kahvinsa ansainnut.

Lukupiiri syntyi aikoinaan opiston toiveesta aktivoida maaseudun ikäihmisiä. Suunnittelin silloin kurssille kirjoja, jotka kattoivat ihmisen koko ikäkaaren nuoruudesta vanhuuteen. Tuolloin kurssi kantoi vielä nimeä Muistojen helminauhasta. Saavuttuani paikalle Lamperilan Monarille ja nähtyäni, keitä paikalle oli tullut, hengitin pari kertaa ylimääräistä sisään ja ulos. Ei vanhuksia, ei todellakaan aktivoinnin tarpeessa olevia, vaan elämänsä parasta aikaa eläviä hyväkuntoisia ja varsin aktiivisia ja iloisia ihmisiä, osalla vielä lapsetkin yhä kotona asuvia. 

Ryhmä saattoi ehkä hyväntahtoisesti naurahdella kurssin nimelle, helminauhakerholle, mutta yhteinen aaltopituus löytyi heti ja kurssille tahdottiin ehdottomasti jatkoa. Ja niin se on jatkunutkin, vain koronan aikaan pidimme muutaman kuukauden taukoa, sillä etäyhteyksin kokoontuminen ei tuntunut kaikista oikealta vaihtoehdolta, eivätkä nettiyhteydet olisi välttämättä maalla toimineetkaan niin jouhevasti, kuin olisi toteutuakseen tarvinnut.

Kansalaisopisto on yhdistävä tekijä monelle asialle ja ihmiselle. Parhaimmillaan se on jäsenilleen elintärkeä kokoontumispaikka, kuin toinen perhe. Uskallan väittää, että sitä lukupiirimme meille kaikille on. Jotkut piiriläisistä ovat sanoneet, että tapaaminen on kuukauden odotetuin kohokohta. Minullekaan sen vetäminen ei tunnu lainkaan työltä. Luettaviin kirjoihin tutustuminen on arjen luksusta, kun voi sanoa tekevänsä töitä istumalla lempituolissaan teekuppi nenän edessä, käsissään jälleen uusi lukematon tarina. 

Alusta asti lukupiiri on toiminut samaa rataa: minä valitsen luettavat kirjat, mutta kuuntelen kyllä ryhmän toiveita mahdollisesta aihepiiristä. Sitä Sidney Sheldonin kirjaa en tosin ole listalle laittanut, vaikka eräs jäsen siitä on useaan kertaan puolileikillisesti puhunutkin. Useimmiten olen saanut täysin vapaat kädet tekstien etsimiseen. Niinpä ryhmä on taivaltanut ilosta ja liikutuksesta myös epämukavuusalueelle: osa kirjoista olisi heiltä jäänyt lukematta, jos ei olisi ollut pakko lukea tai kuunnella niitä kokoontumiskerralle. Mutta yhtä kaikki, jokaisella tapaamisella olemme saaneet kunnon keskustelun aikaiseksi, oli kirja sitten miellyttänyt tai ei. Yhteinen mielipide on se, että on valaisevaa lukea myös muuta kuin omaa lempikirjallisuuttaan. Siksi ryhmä tutustuu myös sellaisiin kirjoihin, mitä eivät muuten olisi välttämättä tulleet lainanneeksi. Koska lukeminen avartaa maailmaa. 

Joukkoomme liittyi tänä syksynä yllättäen kolme uutta kurssilaista, ja luontevasti hekin solahtivat joukon jatkoksi, vaikka aluksi ehkä jännittivätkin, kuinka sisäänlämpiäväksi vuosia kokoontunut ryhmä on muodostunut. Kaikille kiinnostuneille olen aina sanonut, että me emme kysele loppututkintoja tai sitä, luetko populaari- vai korkeakirjallisuutta. Analysoida ei tarvitse osata, innostus lukemista kohtaan riittää. Haluamme toimia matalan kynnyksen paikkana.

Kirjailija Eeva Joenpelto on sanonut, ettei lukeva ihminen ole koskaan yksin. Kirjat johdattavat meidät vielä lukemattomiin maailmoihin, uusiin kulttuureihin ja elämäntarinoihin omalta kotisohvalta tai nyt, äänikirjojen tultua, myös keskeltä kukkapenkkiä, työmatkalla autossa tai vessaharja kädessä kylppäriä kuuraamassa. 

Kauan eläköön kirjat ja tarinat, eläköön Lamperilan Kirjallisuustuokio, eläköön Kuopion kansalaisopisto!

Katja Grönfors
Kuopion kansalaisopiston lukupiirin ohjaaja

Kieltenopiskelun merkitys tekoälyn aikakaudella

Elämme maailmassa, jossa tekoälyllä toimivat käännöspalvelut ovat jokaisen ulottuvilla. Jokaisella on taskussaan kännykkä, ja muutamalla napin painalluksella voimme kääntää tekstiä monista eri kielistä ja saada heti ymmärrettävän tuotoksen. Tämä kehitys on mullistanut viestinnän ja avannut ovia, jotka olivat aiemmin suljettuina. Vaikka tekoälypalvelut tarjoavat lukuisia etuja, kieltenopiskelu säilyttää silti tärkeän paikkansa.

Vaikka tekoäly tuottaa ymmärrettäviä ja usein myös virheettömiä käännöksiä, kieltenopiskelu on paljon enemmän kuin pelkkää käännösten ymmärtämistä. Se avaa oven kohdekielen kulttuuriin, mikä rikastuttaa elämää. Uuden kielen oppiminen tuo mukanaan uuden tavan nähdä maailma ja kokea elämä. Käännöspalvelut voivat kyllä auttaa ymmärtämään perusviestejä, mutta ne eivät voi korvata ihmisten välistä aitoa yhteyttä. Ne voivat olla epätarkkoja tai kontekstitajuttomia. Kulttuurisidonnaiset ilmaisut, sanaleikit ja idiomit voivat jäädä kääntämättä oikein, mikä voi johtaa väärinymmärryksiin. Kulttuurisen kontekstin taju auttaa välttämään kulttuurisia virheitä ja mahdollistaa syvällisemmän ja aidomman vuorovaikutuksen syntymisen. Vaikka tekoäly onkin erinomainen apu kieltenopiskelussa, on tärkeää pystyä arvioimaan sen tuottamaa sisältöä. 

Tutkimusten mukaan uuden kielen oppiminen parantaa aivotoimintaa ja kognitiivisia kykyjä. Vieraan kielen oppiminen on nimittäin monimutkainen prosessi: täytyy painaa mieleen äänteitä ja sanoja sekä tottua uudenlaiseen lauserakenteeseen. Aivoissa tapahtuu tällöin paljon. Hermosolujen välille syntyy uusia yhteyksiä ja muisti paranee. Monikielisillä ihmisillä on usein parempi kyky ratkaista ongelmia, ajatella joustavasti ja keskittyä. Tästä on hyötyä monenlaisissa tilanteissa.

On olemassa paljon erilaisia sovelluksia, joilla kieltä voi opiskella itsenäisesti. Vuorovaikutuksella ja yhdessä oppimisella on kuitenkin iso merkitys. Yhdessä pohtiminen, ajatusten vaihtaminen sekä kyseenalaistaminen rikastuttavat oppimisprosessia ja syventävät ymmärrystä. Kun opitaan yhdessä, syntyy luonnollinen tukiverkosto, joka kannustaa ja motivoi pysymään opiskelutavoitteissa. Yhteisöllisyys tekee oppimisesta paitsi tehokkaampaa myös mielekkäämpää, sillä jaetut onnistumiset ja haasteet vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kieltenopiskelu tarjoaa siis monenlaisia etuja, jotka eivät ole saavutettavissa pelkästään käännöspalveluiden avulla. Se rikastuttaa elämää, lisää kognitiivista toimintaa ja mahdollistaa aidommat yhteydet ihmisten välillä. Siksi on tärkeää ja merkityksellistä opiskella kieliä myös tekoälyn aikakaudella.

Marjo Markkanen
Kuopion kansalaisopiston kielten suunnittelijaopettaja, innokas sukututkija ja saksalaisen kulttuurin harrastaja.

Kolumni ilmestyi Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä syyskuun 2025 lopussa.

Iätöntä onnea kädentaitojen parissa

”Täällähän on tuttua jengiä.” 

Tämä ilahtunut lausahdus aloitti erään maanantaiaamun Puistokartanossa, Kuopion kansalaisopiston avoimessa kudonnan ohjauksessa Puistokartanolla. Tässä tapauksessa jengillä tarkoitettiin yhteisen harrastuksen parissa tutustuneita, jotka kohtaavat silloin tällöin kangaspuiden äärellä. Joukko on vaihtunut vuosien varrella elämän kuljettaessa heitä suuntaan, jos toiseen, mutta pysyvää on ollut yhteinen kiinnostus käsillä tekemiseen ja itsensä ilmaisuun mm. kudonnan keinoin. 

Kudonnan ohjaajana olen saanut seurata aitiopaikalta, miten käsillä tekeminen tuo eri-ikäiset opiskelijat lähemmäs toisiaan. Monesti päivän aikana kangaspuiden lomassa vuorotteleekin iloinen puheensorina ja keskittyneet hetket, jolloin jokainen uppoutuu omiin ajatuksiinsa sukkuloiden viuhuessa puolelta toiselle. Päivän päätteeksi huikatut heipat ja moikat sisältävät toiveen jälleennäkemisestä tutun tekemisen parissa.

Nuorin kutomon ovista kulkenut on viime keväänä syntynyt esikoiseni. Itse kutomiseen hän ei ole vielä osallistunut, mutta innostuneen ilmapiirin aistiminen on kirvoittanut pienille kasvoille hurmaavia hymyjä ja naurahduksia. Tulevaisuudessa haluan viedä hänet käsitöiden maailmaan, jossa kanssaeläjät iästä ja lähtökohdista riippumatta voivat heittäytyä tekemisen riemun kannateltaviksi nauttien samalla vuorovaikutuksen hyvää tekevästä voimasta.  

Sen lisäksi, että käsitöiden parissa yhteiset mielenkiinnon kohteet ja tavoitteet tuovat ihmiset konkreettisesti lähemmäs toisiaan, samalla myös tittelit ja fyysinen ikä menettävät merkityksensä.  Yhtäkkiä luokassa ei olekaan eri ikäisiä harrastajia, vaan kudontaan uppoutunut joukko kanssakulkijoita, joiden polut kulkevat hetken ajan samaan suuntaan. Tähän jengiin voi lukeutua kuka tahansa lähtökohdasta tai taitotasosta riippumatta, joten myös Sinä olet lämpimästi tervetullut nauttimaan kädentaitojen hurmiosta.

Johanna Savolainen
Kirjoittaja on Kuopion kansalaisopiston kudonnanohjaaja, jonka arki on tehty laulusta, leikistä ja elämän ihmettelystä.

Kolumni ilmestyi Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä huhtikuun 2025 lopussa.

Pelastautumissuunnitelma elämysvirrassa kellujille

Elämme ajassa, jossa kaikkea on saatavilla enemmän ja nopeammin kuin koskaan aiemmin. Kulttuurinen ja materiaalinen ylitarjonta on monella tapaa rikkaus, joka tarjoaa mahdollisuuksia uusien näkökulmien löytämiseen ja oman identiteetin muokkaamiseen. Samalla se kuitenkin saa usein vaivihkaa sisällöntuottajan roolin, jonka vaikutusta jokapäiväisen elämän valintoihin ei välttämättä useinkaan tule ajatelleeksi.

Algoritmipohjaisia toimintamalleja, kokemuksia ja elämyksiä tuodaan tarjolle kaikissa yhteyksissä. Jatkuvassa liikkeessä olevat personoidut mainoskuvastot kertovat meille, kuinka, mitä ja minkä avulla meidän tulee syödä, rakastaa ja nukkua. Vapaan tahdon käsite on ajautunut entistä hatarammalle pohjalle samalla kun yksilön mahdollisuudet toteuttaa minuuttaan alkavat vastaavasti tuntua aina vain rajatuimmilta. Moni tuntee olevansa tukevasti kiinni loputtomien, ja samalla valmiiksi pureskeltujen, vaihtoehtojen suossa. Ei ihme, että turhautuminen ja passivoituminen saavat yhä näkyvämpiä ilmenemismuotoja.

Maailman muuttaminen on tietenkin hankalaa, ellei mahdotonta, mutta itseensä ja omaan toimintaan on edelleen mahdollista vaikuttaa. Omilla, vähäpätöisiltäkin tuntuvilla, valinnoilla voi olla valtava merkitys elämän sisällön muokkaantumisen kannalta. Yhtä lailla merkittävää on se, kuinka tietoista ja päämäärähakuista oma toiminta on. Viime kädessä tarvitaan vain sopiva kannustin – lupa innostua. Lupaa ei kuitenkaan voi saada miltään ulkopuoliselta taholta, vaan jokaisen on rohkaistuttava antamaan se itse itselleen. 

Muutos passiivisesta vastaanottajasta aktiiviseksi toimijaksi voi saada alkunsa vaikkapa jonkin uuden harrastuksen aloittamisen myötä. Arkipäivän haasteille ja vaatimuksille mielekästä vastapainoa voi löytyä esimerkiksi käsitöiden tekemisen, liikunnan tai kuvataiteen myötä. Pieni muutos omiin tottumuksiin ja totuttuun päiväjärjestykseen voi ajan myötä johdattaa uusiin oivalluksiin ja auttaa kohentamaan henkilökohtaista hyvinvointia sekä arjessa jaksamista.

Ajan käyttäminen itsensä kehittämiseen ei voi koskaan olla turhaa. Harrastusten kautta voi päästä kurkistamaan ennen avautumattomien ovien taakse, kohdata uusia asioita, ilmiötä ja ihmisiä tekemisen ohessa. Itsensä haastaminen ja uusien asioiden opetteleminen voi olla pelottavaa, mutta ne ovat kasvun ja kehityksen reseptin osia. Toisinaan polku voi johtaa mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta onnistumisen kokemukset ovat riskin arvoisia. Vaikka sen kautta ei syntyisikään täydellisyyttä hipovaa oman elämänsä hallitsijaa, voi se olla virstanpylväs matkalla somevirrassa kellumisesta kohti parempaa elämänhallintaa ja oman tahdon tietoista toteuttamista.

Juha-Pekka Pohjalainen
Kirjoittaja on kelluja, eräopas ja Kuopion kansalaisopiston suunnittelijaopettaja.

Kolumni ilmestyi Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä maaliskuun 2025 lopussa.

Afrikkalaisen Ubuntun viisautta päivääsi

Oletko kuullut Ubuntusta? Se on afrikkalainen filosofia ja tarkoittaa: ”Minä olen, koska sinä olet.”

Ubuntun viesti kertoo toivosta, rakkaudesta, anteeksiantamisen voimasta ja sopusoinnussa elämisestä. Mikä onkaan tähän aikaan tärkeämpää. 

Ubuntu tunnistaa ihmisyyden monimuotoisuuden lahjana, jossa kulttuurisesta, etnisestä, poliittisesta ja uskonnollisesta monimuotoisuudesta muodostuva rikkaus nähdään ihmisiä yhdistävänä voimana. Sen sanoma kutsuu meitä kävelemään yhdessä kohti hyvää ihmisyyttä. 

Sain ensimmäisen kosketukseni Ubuntun filosofiaan jo vuosia sitten Desmond Tutun ja Nelson Mandelan kirjojen kautta. Myös Tutun lapsenlapsen Mugni Ngomanen kirja Everyday Ubuntu antoi minulle paljon ajateltavaa. Sen pohjalta jaan tässä muutaman Ubuntun viisauden.

Ubuntun mukaan hyvän huomaaminen toisissa vahvistaa omaa uskoamme hyvään. Avaa siis silmäsi, katso ympärillesi ja päätä nähdä hyvää toisissa. On tärkeää muistaa, että kukaan ei synny hankalaksi tai vihaamaan toista. Ubuntu on sen näkemistä, että meissä jokaisessa on jotakin valtavan hyvää ja kaunista. 

Ubuntun ytimessä on hyvä vuorovaikutus. Se on vahvan yhteyden rakentamisen pohja. Opettele siis kuuntelemaan niin, että todellakin kuulet toista. Mielen, sydämen ja korvien avaaminen auttaa meitä näkemään toiset itsessämme.

Ubuntu opettaa, että me kaikki tarvitsemme toivoa elämäämme. Toivoa voi vahvistaa, joten tutki rohkeasti, mikä antaa sinulle luottamusta ja ravitse sitä.

On tärkeää kyetä haastavissa ihmissuhteissa astumaan toisen ihmisen kenkiin ja katsomaan elämää myös hänen näkökulmastaan. Viisautta on säilyttää avoin mieli ja kyky muuttaa mielipidettä. Asiat ovat harvoin mustavalkoisia. 

Anteeksiannon voima on uskomaton. Anteeksianto on sitä, että laskemme kuorman itsestämme ja toisista pois. Ubuntu opettaa, että jos kokonaiset kansakunnat kykenisivät anteeksiantoon, sotia voitaisiin estää. Jos perheet ja suvut kykenisivät antamaan anteeksi, siteet ja yhteydet palautuisivat. Anteeksiannon kautta elämä voi jälleen kukoistaa.

Sinulla ja tavallasi elää on merkitystä! Pienillä teoilla on suuria vaikutuksia niin ympäristön näkökulmasta kuin henkilökohtaisella tasolla. On tuhansia pieniä tekoja, joita voimme tehdä päivittäin ja samalla rakentaa maailmasta parempaa paikkaa kaikille.

Mielestäni juuri nyt on tärkeää vahvistaa yhdessä elämisen taitoa. Keskitytään erojen sijaan siihen, mikä meitä yhdistää ja ammennetaan voimaa toisistamme. Uskon, että pitämällä huolen omasta mielenmaisemastamme ja rauhasta sisällämme, voimme vahvistamme myös ulkoista maailmanrauhaa. 

 Kääritäänkö siis hihat yhdessä ja ryhdytään hommiin? 

Hanna-Reetta Metsänheimo
Kuopion kansalaisopiston ainealueen terveys ja hyvinvointi suunnittelijaopettaja, joka vahvasti uskoo yhteisöllisyyden positiiviseen muutosvoimaan.

Kolumni ilmestyi 30.1.2025 Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä.

Hochpunkt – kohokohta

Tätä saksankielisiä sanaa yksi entinen, jo edesmennyt kuorolainen käytti puhuessaan viikoittaisesta kuoroharjoituksestamme. Hän oli laulanut kuorossa melkein koko elämänsä ja nautti siitä niin paljon, että kuoroharjoitukset olivat todellakin hänen viikkonsa kohokohtia. Eipä tuo tietysti ole ihmekään, onhan laulamisella ja varsinkin kuorolaulamisella todettu tutkimustenkin mukaan olevan paljon erilaisia hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. 

Laulaminen on fyysistä toimintaa, joka vaatii hengityslihasten ja keuhkojen aktiivista käyttöä. Yleensä kuoroharjoituksen aluksi venytellään, aktivoidaan lihaksia ja haetaan hyvää, luontevaa ryhtiä. Lisäksi tehdään hengitysharjoituksia, sihistään ja puhistaan. Keho lämpiää ja virittyy lauluun. Lihakset ja hengitys vahvistuvat ja sydämen syke tasaantuu. Oman äänen ja koko kuoron äänen värähtely tuntuu kehossa. Se on ihana tunne!

Monet kuorolaisistani sanovat kuoroharjoituksen päätteeksi olevansa tosi virkeitä, vaikka joskus harjoituksiin lähteminen kiireisen työpäivän jälkeen on väsyttänyt. Laulaminen kuorossa on aikamoista aivojumppaa. Pitää oppia laulujen sanoja, omat stemmat, säädellä omaa ääntään ja sopeuttaa se toisten ääniin. Ja mikä tärkeintä, seurata kuoronjohtajaa. Eikä siinä kaikki, joskus lauluihin otetaan mukaan myös koreografiaa. Siinäpä aivot saavat haastetta kerrakseen. Aivot kuitenkin tykkäävät haasteista ja kuin huomaamatta, samalla olokin virkistyy.

Kuoroharjoituksissa koetaan joskus myös suuria tunteita. Laulujen sanat saattavat koskettaa kuorolaisen omaa elämän tilannetta tai ovat muuten koskettavat. Silloin lauletaan silmät kosteina ja kuoronjohtajankin on nieleskeltävä pitääkseen tunteensa hallinnassa. Joskus laulu menee niin syvälle, että ihokarvat nousevat pystyy. Välillä joku kuorolainen näyttää käsivarttaan ja silloin tiedän, osui ja upposi. Laulaminen antaa siis mahdollisuuden käsitellä tunteita. Lisäksi stressihormoni vähenee ja mielialaa parantavat hormonit lisääntyvät.

Yksi merkittävä vahvuus kuorolaulussa on yhteisöllisyys. Se, että kuulun tähän porukkaan. Kun koko kuoro harjoittelee kovasti jotain vaativaa laulua ja sitten se alkaa onnistua, on riemu yhteinen. Joskus onnistuneella keikalla tulee suorastaan flow-tila, jolloin kaikki luonnistuu ja tuntuu mahdolliselta. Kuoro soi ja heittäytyy lauluihin niin, että se ei jätä ketään kylmäksi, ei laulajia, eikä kuulijoita.

Joissakin kuoroissa myös tehdään yhdessä muutakin kuin lauletaan. Voidaan järjestää esimerkiksi pikkujouluja tai kevätkarkeloita. Kuoro sosiaalisena ympäristönä tarjoaa mahdollisuuden vaikkapa uusiin ystävyyssuhteisiin ja osallistumisen kulttuurisiin tapahtumiin. Se voi olla myös tärkeä sosiaalinen tukiverkko, joka auttaa ylläpitämään aktiivista elämäntapaa ja henkistä vireyttä.

Iloa, naurua ja iho kananlihalla -tunteita on koettu Kuopion kansalaisopiston kuoroissa ja lauluyhtyeissä, ja ne ovatkin monien viikon kohokohta. Mikä on sinun viikon kohokohtasi?

Ulla Aspegrén
Kuopion kansalaisopiston laulun opettaja ja kuoronjohtaja, joka kannustaa positiivisessa ilmapiirissä laulajia rohkeaan heittäytymiseen, eläytymiseen ja tunnelmointiin.

Kolumni ilmestyi 31.10.2024 Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä.

Tiedä, mitä syöt

Työpöytäni laatikosta osui silmään ruokamessuilta mukaan tarttunut rintanappi, jossa luki ruohonvihreällä pohjalla Tiedä, mitä syöt. Koko kesän ja syksyn olen totisesti tiennyt, mitä suuhuni laitan, kun luonto ja puutarha on luovuttanut satoaan. 

Kesäkurpitsaa oikein ja nurin, keittona, pihveinä, paistoksena ja kakkuna. Perunaa perinteisesti tillitupsun ja voinokareen kanssa, mutta usein myös yrttiöljyn maustamana salaattina. Makeat kirsikkatomaatit sujahtivat suuhun sellaisenaan, mutta superherkkua niistä tuli myös uunissa paahdettuna, samoin kuin punajuurista. Päälle valuttelin hunajaa, jonka ahkeroineet mehiläiset asuvat pesissään vajaan kilometrin päässä. 

Uutena viljelykokeiluna oli mangoldi, joka yllätti helpolla kasvatuksella ja suurella sadolla. Lehtiä napsin salaattiin, paistoin pannulla ja täytin kääryleiksi. Satoisa vihannes kestää lehtikaalin tavoin hyvin kylmää, joten sitä saa nauttia pakkasiin saakka. 

Omenapuuni piti välivuoden, mutta ystäväni puusta omenia riitti minunkin tarpeisiini. Uunissa pehmennetyt kanelin höystämät omenalohkot ovat talvella herkkua maustamattoman jogurtin kera tai kaurapuuron aateloijana. Naapurilta saadun chilisadon tulistama omenahillo höystää hienosti syksyn pataruokia. 

Maaseudulla varttuneena kasvimaa ja oman sadon säilöminen talven varalle on tullut perintönä, samoin kuin marjastus. Ja miten ihanalle mustikka talvella maistuukaan, kun liitän siihen muiston isän kanssa tehdystä marjaretkestä. 

Sen lisäksi, että hyvin valittu ruoka ravitsee meitä, sen kautta voimme myös luoda muistoja ja osoittaa välittämistä toisille ihmisille. Ruoka on myös mitä suurimmassa määrin arvovalinta. Haluammeko tietää, mistä syömämme ruoka on peräisin? Miten se on kasvatettu ja tuotettu? Kaikilla ei ole mahdollisuutta kasvattaa itse suuhunpantavaa, mutta useimmilla meistä on mahdollisuus mennä metsään ja hyödyntää upeaa marja- ja sienisatoamme. Lähes kaikilla on mahdollisuus valita, mitä ruokaa poimii ostoskoriinsa. Valitsemalla kotimaista arvostamme myös hienoa ruokakulttuuriamme sekä ruuan eteen tehtyä työtä koko tuotantoketjussa. Viisaat valinnat, kuten kasvisten lisääminen, vähentävät myös ruokatuotannon ympäristökuormitusta. 

Hyvä ruoka on myös osa hyvää arkea.  Yhdessä valmistettu ja nautittu ateria edistää myös sosiaalista kestävyyttä. Mitä monitahoisempia merkityksiä ymmärrämme ruualla olevan, sitä enemmän kiinnitämme huomiota siihen, kuka sen on valmistanut, miten ja missä se on tehty tai minkälaisen reitin se on kulkenut. Pidetään huolta itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme, lautasellinen kerrallaan. 

Anu Korhonen
Kuopion kansalaisopiston kotitalousopettaja ja innokas siirtolapuutarhuri.

Kolumni ilmestyi 26.9.2024 Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä.