Suomi idän ja lännen välissä: Luterilaisuus ja ortodoksisuus Suomessa - Suomalaisuutta etsimässä –keskustelutilaisuus

Alustajina teologian tohtori Kari Kuula (vas.) ja piispa Arseni.

Keväällä käynnistynyt suomalaisuuden eri puolia tutkiskeleva tapahtumasarja jatkuu kansalaisopistossa myös syyslukukaudella. Tällä kertaa 6.9.2017 Puistokartanossa pidetyn tilaisuuden teemana oli: Miten idän ja lännen kirkkokunnat ovat muovanneet suomalaista kulttuuria? Alkupuheenvuoroissaan molemmat alustajat luonnehtivat eri kirkkojen vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Kari Kuula esitti muutamia teesejä luterilaisuuden vaikutuksesta Suomessa:
- luterilaisuus on vaikuttanut siihen, että Suomessa eletään sivistysyhteiskunnassa, esimerkiksi lukutaito ja koulunkäynti ovat kaikille kuuluvia ja itsestään selviä asioita.
- luterilainen ajattelu on taustana suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa ja yhteisvastuuyhteiskunnassa.
- Suomessa kansalaiset ovat uskontosivistyneitä, eli he tietävät uskonnoista.
- luterilaisuuden pohjalta on syntynyt Suomeen koululaitos ja uskonnon opetus.
- luterilaisuus on tuonut nykypäivän Suomeen uskonnollisuuden, joka on luonteeltaan suvaitsevaa, leppoisaa ja vaatimatonta.
- luterilaisuus on tuonut suomalaiseen kulttuuriin yhteisen vuosikalenterin
- luterilainen kirkko on merkittävä diakonian / sosiaalityön tekijä
- luterilainen kirkko ja sen edustajat osallistuvat näkyvästi yhteiskunnalliseen julkiseen keskusteluun Suomessa

Kari Kuula totesi lisäksi, että luterilaista ja ortodoksista kirkkoa ja niiden vaikutusta on vaikea vertailla, koska ne ovat niin erikokoiset Suomessa.

Piispa Arseni kertoi aluksi ortodoksisen kirkon asemasta Suomessa. Suomen ortodoksinen kirkko on osa maailmanlaajuista kokonaisuutta. Suomessa ortodoksinen kirkko on jäsenmäärältään pienempi kuin luterilainen, mutta maailman mittakaavassa ortodokseja on huomattavasti enemmän kuin luterilaisia. Suomen ortodoksinen kirkko on poikkeuksellinen siinä mielessä, että se on ainoa ortodoksinen kirkko maailmassa, jossa kerätään kirkollisveroa ja ylläpidetään jäsenrekisteriä. Suomessa ortodoksinen kirkko ei osallistu luterilaisen kirkon tavoin yhteiskunnalliseen keskusteluun, sillä ortodoksinen kirkko on Konstantinopolin patriarkan alaisuudessa ja se ei voi ottaa itsenäisesti kantaa moniin kysymyksiin. Suomen ortodoksisen kirkon asema on muuttunut merkittävästi toisen maailmansodan vaikutuksesta. Ennen sotia kirkko eli yhtenäiskulttuurissa Itä-Karjalan ja Pohjois-Lapin ortodoksisilla seuduilla, mutta sodan jälkeen alueluovutusten ja väestön uudelleen asuttamisen takia tilanne muuttui.

Ortodoksinen kirkko ja itäinen kulttuuri ovat vaikuttaneet Suomessa viisisataa vuotta kauemmin kuin luterilaisuus. Muinaiset vaikutukset näkyvät mm. suomalaisissa paikannimissä. Esimerkiksi Keljo (Jyväskylän lähellä) tulee sanasta kelja, joka tarkoittaa munkin asuntoa. Kuopion nimen taustalla on karjalais-ortodoksinen nimi Prokopij. Varhaisimmat kristilliset lainasanat suomen kielessä ovat tulleet itäisestä kirkosta ja venäjän kielestä: kummi, pappi, pakana, raamattu ja risti.  Samoja sanoja on omaksuttu myös luterilaisessa kirkossa. Suomen kielessä on lisäksi runsaasti arkikielen sanastoa, jotka ovat tulleet idästä venäjän kautta, kuten akkuna, kasku, lusikka, meteli, parta, porukka, putka, raja, rospuutto, savotta, sääli, talkkuna, tarina, urakka, viesti, värttinä.

Itäinen vaikutus suomalaisessa kulttuurissa on tapahtunut myös Kalevalan kautta, jonka teksteistä osa on uskonnollispohjaisia. Kalevalan vaikutteita on runsaasti erityisesti ns. Suomen taiteen kultakauden kuvataiteessa, musiikissa ja kirjallisuudessa.

Itäsuomalaisessa ortodoksisessa perinteessä on säilynyt muinaisia, kristinuskoa edeltävältä ajalta peräisin olevia piirteitä. Ortodoksiselle kirkolle on ollut ominaista mukautua ja liittää vanhaa perinnettä uuteen. Karjalaisia käännytettäessä vanhoja tapoja ja perinteitä ei hävitetty, jos ne eivät olleet ristiriidassa kristillisen ajattelun kanssa. Tällaisia muinaisia piirteitä ovat mm. vainajien muisteleminen ja muisteluaterian nauttiminen haudoilla tai ilmaisu ”tuonilmaisiin siirtyminen”.

Ortodoksisen kulttuurin vaikutus lisääntyi 1960- ja 70 –luvuilla, mihin vaikuttivat median kiinnostus ja matkustelun lisääntyminen. Tito ja Ina Colliander lisäsivät yleistä kiinnostusta ortodoksisuuteen kirjallisuuden ja kuvataiteen alalla. Ikonimaalausharrastus yleistyi Suomessa 1960 –luvun alusta lähtien, merkittävä vaikuttaja erityisesti Itä-Suomessa oli Kuopiossa asunut Petros Sasaki.

Ortodoksisen kirkon liturginen vaikutus suomalaiseen kulttuuriin näkyy muun muassa pääsiäisen vietossa, tämä on myös antanut vaikutteita luterilaiseen kirkkoon pääsiäismessujen ja ristisaattojen muodossa.

Piispa Arsenin mukaan ortodoksisuus on vaikuttanut Suomessa kulttuuriin, ei teologiaan. Kari Kuula totesi, että reformaation yhteydessä luterilaisten vastakkaisuus kohdistui katolilaisuuteen, ei ortodoksisuuteen.

Yleisö osallistui aktiivisesti keskusteluun, seuraavassa joitakin kuultuja kommentteja:
- Idän ja lännen välinen raja on todellisuutta Itä-Suomessa. Savo on henkistä rajaseutua, mikä voidaan nähdä rikkautena.
- Kirkko on vaikuttanut Suomessa musiikkiin, esimerkkinä luterilaiset virret ja ortodoksiset kirkkolaulut.
- Luterilainen kirkko on keskellä kylää, ortodoksinen kirkko on sydämessä.
- Läntisessä kirkossa on liikkeitä, joissa on toimijana yksilö (esim. Paavo Ruotsalainen), idän kirkossa ei ole herätysliikkeitä.
- Luterilaisuuden piirissä toimivalla herännäisyydellä ja itäsuomalaisella ortodoksisuudella on samankaltaista luonteenomaista vaatimattomuutta.

Kaiken kaikkiaan leppoisasti sujunut keskustelutilaisuus oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Keskusteluissa ei niinkään haettu kirkkojen välisiä eroja vaan nähtiin myös yhtymäkohtia ja tuotiin esille erilaisia näkökulmia.

Teksti: suunnitteluopettaja Eero Laitinen

Uudet ja vanhat suomalaiset -keskustelutilaisuus 27.4.2017

Kuopion kansalaisopiston Suomalaisuutta etsimässä –keskustelusarjan toinen osa Uudet ja vanhat suomalaiset järjestettiin Puistokartanossa. Alustajina ja keskustelijoina olivat ravintoloitsija Paco Nucci, musiikinopettaja Ruta Sokolnikiene sekä toimittaja Seppo Kononen.

Tilaisuutta oli pohjustettu mm. seuraavilla kysymyksillä: Miten maahanmuuttajat kokevat ja omaksuvat suomalaisuuden? Mitä uutta he tuovat suomalaisuuteen? Muuttuuko suomalaisuus ja miten? Tällainen aihe on laaja ja monitahoinen ja näkökulmat vaihtelevat henkilöstä riippuen. Mielenkiintoisten alustusten ansiosta illan aikana saatiin kuulla monipuolinen ja rakentava keskustelu, johon myös yleisö osallistui aktiivisesti. Seuraavassa on lyhyt kooste keskustelun teemoista ja sisällöistä.

ARVOT
Maahanmuuttajakeskusteluissa mainitaan usein yhteiskunnan arvot. Mitkä ovat suomalaiset arvot? Kuka ne määrittelee?

Ns. perinteiset suomalaiset arvot (koti-uskonto-isänmaa) pohjautuvat Topeliuksen Maamme -kirjassa muotoilemiin ajatuksiin, jotka 1900-luvun alussa levisivät koko kansakunnan tietoisuuteen. Sodanjälkeiset suuret ikäluokat ovat viimeiset, jotka ovat kasvaneet näihin perinteisiin arvoihin.

Snellman ja muut keskeiset suomalaiset vaikuttajat hakivat oppinsa Euroopasta. Voidaan siis sanoa, että suomalaiset arvot ovat myös yhtä kuin eurooppalaiset arvot.

Lisäksi on olemassa kaikille ihmisille yhteiset arvot, esim. perhe, onnellisuuden tavoittelu, henkisyys.

SUOMALAISUUS
Jokainen muokkaa suomalaisuutta omalla tavallaan.

Luonto on lähellä suomalaisia.

Suomalaisuus voi jalostua vieraassa ympäristössä: Amerikkaan ja Australiaan muuttaneet suomalaiset ovat välittömiä ja heiltä puuttuu alemmuudentuntoinen tai kyräilevä asenne. Suomalainen kulttuuri ei ole erillään eurooppalaisesta kulttuurista. Kaikki ns. kultakauden taiteilijat saivat vaikutteita Euroopasta.
Suomeen ja suomalaisuuteen liittyy olennaisesti suomen kieli. Pacon viesti maahanmuuttajille (1): Kieli on tärkein työväline. Ilman kieltä me emme ole mitään.
Suomalaisuus pitää etsiä läheltä. Puheenvuoroissa innostuttiin kehumaan Kuopiota asuinpaikkana.
”Minulle suomalaisuus on Kuopio”. Paluumuuttaja pääkaupunkiseudulta totesi: ”Kuopio on ihana paikka. Täällä on runsaasti kulttuuria ja muuta tarjontaa.”

MAAHANMUUTTAJAT
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia ja työntekijöitä. Paikallisella tasolla pitää tehdä enemmän, että saadaan lisää sijoittajia ja työpaikkoja.
Maahanmuuttajat pitää nähdä kokonaisuutena – heidän joukossaan on runsaasti monen alan osaajia.
Maahanmuuttajien työllistymisestä. Pacon viesti maahanmuuttajille (2): Pitää tehdä sitä, mitä voi tehdä. Aina ei ole mahdollista tehdä sitä, mitä haluaa tehdä. Pitää pystyä soveltamaan omia taitoja.

Maahanmuuttajat ovat myös aktivoineet kantasuomalaisia positiivisella tavalla, esimerkkinä ystäväperhetoiminta.

Kaikille maahanmuuttajille tulisi antaa samat mahdollisuudet.

Teksti: Eero Laitinen

Suomalaisuutta etsimässä –sarja Kuopion kansalaisopistossa

Suomalaisuutta etsimässä, myyttejäkö vain vai myös todellisuutta. Keskustelu- ja luentosarjan jokaisessa osassa kuullaan erilaisia näkökulmia tarjoavia alustuksia suomalaisuuteen liittyvistä teemoista. Alustusten jälkeen on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Sarjan seuraava osa:

torstai 27.4.2017 klo 17.00-18.30 Uudet ja vanhat suomalaiset

Miten maahanmuuttajat kokevat ja omaksuvat suomalaisuuden? Mitä uutta he tuovat suomalaisuuteen?
Muuttuuko suomalaisuus ja miten?

Alustajat: ravintoloitsija Paco Nucci ja opettaja Rahaf Abo Bakr sekä toimittaja Seppo Kononen

Vapaa pääsy, tervetuloa!

Suomalaisuutta etsimässä –sarja on osa Kuopion kansalaisopisto 100 v. ja Suomi 100 v. juhlavuoden tapahtumia.

Suomalaisuus ja alkuperäisyys -keskustelutilaisuus 16.3.2017

Kuopion kansalaisopiston Suomalaisuutta etsimässä –sarjan ensimmäinen tilaisuus oli suunniteltu siten, että tavanomaisen luennon asemasta haluttiin saada aikaan enemmän keskusteleva ja välitön tapahtuma. Eli nyt lähdettiin kahden alustajan taktiikalla ja yleisöä kehotettiin osallistumaan vapaasti silloin kun siltä tuntui. Tämä konsepti toimi erinomaisesti. Alustajat olivat hekin tyytyväisiä tilaisuuteen ja totesivat, että kaikki asiat, joista he olivat suunnitelleet puhuvansa, tulivat esille illan aikana - joko heidän itsensä tai sitten toisen alustajan sanomana.

Tapahtuma eteni alusta alkaen leppoisasti ja alustajat huomasivat olevansa kuin veljeksiä. Molempia yhdistää sitä paitsi myös kirjapainoala. Aiheet ja tarinat soljuivat luontevasti ja yleisö osallistui innokkaasti kommenteilla ja omakohtaisilla kokemuksilla täydentäen kokonaisuutta. Keskustelu, tai tarinointi, oli välitöntä ja vuorovaikutus elävää.

Seppo Kononen ja Thomas McElwain: ”savolainen ja intiaani ovat kuin veljeksiä”

Aluksi määriteltiin alkuperäisyys-käsitteen sisältöä. Thomas McElwainin mielestä ”alkuperäisyys” pitää sisällään ajatuksen siitä, että ihminen on osa luontoa ja sopeutuu siihen. Luontoa voidaan muokata, kuten eläimetkin tekevät, mutta vain sellaisella tavalla, joka ei tuhoa luontoa. Kun käytetään sanaa ”luonnonläheinen” niin se tarkoittaa McElwainin mielestä myös sitä, että ihminen on ottanut etäisyyttä luontoon ja luulee olevansa erillään siitä, mistä seuraa väistämättä ongelmia. Intiaanien ajattelussa lähdetään juuri siitä, että ihminen on sopusoinnussa luonnon kanssa. Seppo Kononen nosti esille sen, että suomalaiset on historian alusta lähtien mielletty luontokansaksi. Luonnon kanssa ja sen ehdoilla eläminen on muokannut savolaista elämänmuotoa. Elannon lähde on perustunut kaskiviljelyyn ja sen myötä on säännöllisin väliajoin siirrytty paikasta toiseen, sopeuduttu luontoon ja vuodenaikoihin. On oltu ja ollaan ”mehtäläiskansaa”.

Keskusteltiin samankaltaisuuksista intiaanien ja suomalaisten välillä. Historiasta tiedetään, että intiaanit ovat aina tulleet toimeen suomalaisten kanssa paremmin kuin muiden eurooppalaisten kanssa. Tärkeitä asioita molemmille ovat olleet mm sauna, marjojen käyttö, loitsut, pyhät puut ja paikat.

Ensimmäiset suomalaiset, jotka menivät Pohjois-Amerikkaan, olivat alun perin Savosta ja Keski-Suomesta Vermlantiin lähteneiden metsäsuomalaisten jälkeläisiä, jotka lähetettiin asuttamaan ruotsalaista siirtokuntaa Delawaressa 1600-luvulla. Joitakin jälkiä suomalaisuudesta on siellä edelleen olemassa paikannimissä. Suomalaiset opettivat intiaaneille mm hirsirakentamista. Taisivatpa neuvoa myös pontikankeittämisen taidon. Tämä lienee osaltaan edesauttanut intiaanien pyhien paikkojen perinteen säilymistä. Intiaanien pyhät paikat olivat ensin palvontaan liittyviä paikkoja, sitten pako- ja piilopaikkoja ja myöhemmässä vaiheessa salaisia pontikankeittopaikkoja, aina viime vuosikymmenille asti.

Muutenkin luonnossa sijaitsevat pyhät paikat yhdistävät suomalaisia ja intiaaneja, samoin kuin esim. tiettyjen puulajien pitäminen pyhänä. Tämä perintö elää vielä suomalaisuudessa, mutta ei välttämättä jatku samanlaisena. Seppo Kononen esitti ajatuksen, että vielä elävät sukupolvet, aina 1950-luvulla syntyneisiin asti ovat ”viimeisiä sukupolvia, jotka ovat syntyneet pakanalliseen Suomeen”. Tämä ajatus innosti paikalla olijoita kertomaan runsaasti aiheeseen liittyviä omakohtaisia kokemuksia ja havaintoja: uskomuksia tontuista ja haltioista, metsään tehdyistä karsikoista, uhraukseen liittyvistä perinteen jäänteistä (ensimmäinen löylykipollinen saunassa maahiselle) yms.

Puhuttiin myös konkreettisemmin saunakulttuurista. Kävi ilmi, että intiaanien sauna toimii suomalaiseen verrattuna ”päinvastaisella” tekniikalla: sisällä kiukaan kohdalla on vesiastia ja ulkona kuumennetaan nuotiolla suuria kiviä, joita tuodaan sitten sisälle ja heitetään veteen.

Intiaaneille ja suomalaisille oli yhteistä se, että luontoon, kasveihin ja eläimiin suhtauduttiin ikään kuin tasavertaisina. Luonnosta ei otettu vaan sieltä saatiin. Tällainen luontosuhde elää edelleen suomen kielessä, esimerkiksi kalaa ”pyydetään” ja verkko ”koetaan”. Karhukultti elää vahvana savolaisessa ja intiaanien perinteessä. Seppo Kononen luki näytteeksi otteen vanhasta kansanrunosta, jota on lausuttu karhunkaatajaisten yhteydessä:

Otsoseni, ainoseni,
Mesikämmen mieluiseni,
Kas, kun olet tuossa kaunis
Kaiken kansan katsastella:
Olet kuin omena puussa,
Tahi marja mättähässä,
Silmäs on kuin sirkkusella,
Sekä pääs kuin pääskysellä;
Vartalos on varsin soma,
Jäsenes kuin jääröpässin,
Karvas on kuin vuohen villa,
Tahi kaunihin karitsan.

Kulkia korven kuningas,
Metsän patja palleroinen,
En minä sinua lyönyt;
Enkä ampunut aseilla,
Itse sie ahoa astuit,
Itse vierit viidakkoa,
Vierit villakuontalona,
Kul’it pellavaskupona:
Vierit vierten jalkoihini,
Sorruit sääreni etehen,
Vaivuit kauan valvonnasta,
Väsyit, näännyit vaivoistasi
(Savon runot II, julkaissut J. Lukkarinen, SKS, Helsinki 1936, s. 1177)

Tässä runossa tai loitsussa tulee esille henkilökohtainen suhde karhuun ja metsään. Toisaalta kiitetään ja kehutaan saalista, toisaalta pyydetään anteeksi karhun kaatamista. Intiaaniperinteessä on hyvin samankaltaisia eläimille kohdistettuja loitsuja.

On myös mielenkiintoista, että suomalaisten ja intiaanien perinteessä on tärkeää suhtautuminen veteen, esimerkiksi molempien kansalliseepoksessa mainitaan alkumeri maailman luomisen yhteydessä.

Keskusteltiin laajemmin siitä, miten paitsi perinne, myös jopa oikea tieto voi säilyä suullisissa tarinoissa satoja tai tuhansia vuosia. Thomas McElwain esitti konkreettisen esimerkin miten arkeologian avulla on pystytty saamaan selville faktoja, jotka tukevat erään intiaanien kansanrunon sisällön todenmukaisuutta.
Tilaisuuden loppupuolella palattiin taas alkuperäisyyden käsitteeseen. Keskusteltiin Suomen alueen asukkaista. Ennen suomalaisia täällä asuivat saamelaiset, joiden kielestä on säilynyt paljon viitteitä erityisesti paikannimissä, esim. Pohjois-Savossa Nerkoo, Puijo, Maaninka, Siilinjärvi. Saamelaisia edeltävistä ihmisistä ei sen sijaan ole säilynyt paikannimistöä. Tuotiin esille näkemys, että geneettisesti savolaiset eivät ole alkuperäiskansaa. Seppo Kononen kertoi esimerkkejä siitä, miten tavallisissa savolaisissa sukunimissä on säilynyt tietoa eri puolilta Eurooppaa saapuneesta maahanmuutosta vuosisatojen aikana:

Juutilainen                      juutti eli tanskalainen
Hallikainen, Hartikainen  viittaavat saksalaisiin nimiin
Smolander, Boman           ruotsalaisia nimiä

Thomas McElwain yleisti vielä alkuperäiskäsitteen niin, että hänen mielestään kaikki ihmisryhmät voivat olla alkuperäiskansaa jos vain ymmärtävät, että he ovat osa luontoa.

Tilaisuuden aikana todettiin, että olisi tärkeää pystyä siirtämään luonnonmukaisia kansallisia perinteitä eteenpäin, nopeasti kaupungistuville nuoremmille sukupolville. Toisaalta taas näyttää siltä, että elävä suhde luontoon tuntuu olevan jatkuvasti tärkeä asia kaikenikäisille suomalaisille. McElwainin mukaan suomalaiset voisivat oppia intiaaneilta sen, että yhteiskunnan pitäisi perustua kilpailun sijaan yhteistyöhön ja että eläminen tapahtuu osana luontoa eikä erillään siitä.

17.3.2017 Eero Laitinen

Dosentti Thomas McElwain on intiaanisukua sekä äidin että isän puolelta. Pitkään Savossa asunut MacElwain vietti lapsuutensa Länsi-Virginiassa intiaanien parissa ja osaa edelleen puhua irokeesikieltä, joka on myös hänen äidinkielensä. McElwain on julkaissut runsaasti teoksia uskontotieteen alalta. Hän toimii irokeesikielen opettajana Kuopiossa ja on laatinut runsaasti irokeesien kieleen ja kulttuuriin liittyvää materiaalia. Tutustu irokeesikielen materiaaleihin Kuopion kansalaisopiston sivuilla tästä linkistä. Tutustu myös aikaisemmin tehtyihin Thomas McElwainin haastatteluihin: http://yle.fi/uutiset/3-6957007,
Runolaulu yhdistää suomalaisia ja irokeeseja (Taivaannaula, suomalaisen perinnekulttuurin yhdistys).

Seppo Kononen on tehnyt pitkän ja arvostetun uran toimittajana Savon Sanomissa. Kononen sai Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon v. 2011, jonka yhteydessä häntä luonnehdittiin ”monialaiseksi humanistiksi ja kulttuuripersoonaksi, jolle erityisesti historia ja musiikki ovat tuttuja. Kononen jatkaa suomalaista sivistysihannetta J.V. Snellmanin vanhassa kotikaupungissa”. Hän on myös saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon (1983). Kaavilla asuva Kononen tunnetaan Savon murteen taitajana ja hän toimii Savon kielen seuran puheenjohtajana. Hän on myös toiminut aktiivisesti kotiseututyössä ja Tasavallan presidentti on myöntänyt hänelle kotiseutuneuvoksen arvonimen.

Linkkejä
Suomalaiset kävivät intiaaneista (Tiede-lehden artikkeli)
Delawaren suomalaiset (Seppo Immonen 1938)

Suomalaisuutta etsimässä –sarja on osa Kuopion kansalaisopisto 100 v. ja Suomi 100 v. juhlavuoden tapahtumia.