Suomalaisuus ja alkuperäisyys -keskustelutilaisuus 16.3.2017

Kuopion kansalaisopiston Suomalaisuutta etsimässä –sarjan ensimmäinen tilaisuus oli suunniteltu siten, että tavanomaisen luennon asemasta haluttiin saada aikaan enemmän keskusteleva ja välitön tapahtuma. Eli nyt lähdettiin kahden alustajan taktiikalla ja yleisöä kehotettiin osallistumaan vapaasti silloin kun siltä tuntui. Tämä konsepti toimi erinomaisesti. Alustajat olivat hekin tyytyväisiä tilaisuuteen ja totesivat, että kaikki asiat, joista he olivat suunnitelleet puhuvansa, tulivat esille illan aikana - joko heidän itsensä tai sitten toisen alustajan sanomana.

Tapahtuma eteni alusta alkaen leppoisasti ja alustajat huomasivat olevansa kuin veljeksiä. Molempia yhdistää sitä paitsi myös kirjapainoala. Aiheet ja tarinat soljuivat luontevasti ja yleisö osallistui innokkaasti kommenteilla ja omakohtaisilla kokemuksilla täydentäen kokonaisuutta. Keskustelu, tai tarinointi, oli välitöntä ja vuorovaikutus elävää.

Seppo Kononen ja Thomas McElwain: ”savolainen ja intiaani ovat kuin veljeksiä”

Aluksi määriteltiin alkuperäisyys-käsitteen sisältöä. Thomas McElwainin mielestä ”alkuperäisyys” pitää sisällään ajatuksen siitä, että ihminen on osa luontoa ja sopeutuu siihen. Luontoa voidaan muokata, kuten eläimetkin tekevät, mutta vain sellaisella tavalla, joka ei tuhoa luontoa. Kun käytetään sanaa ”luonnonläheinen” niin se tarkoittaa McElwainin mielestä myös sitä, että ihminen on ottanut etäisyyttä luontoon ja luulee olevansa erillään siitä, mistä seuraa väistämättä ongelmia. Intiaanien ajattelussa lähdetään juuri siitä, että ihminen on sopusoinnussa luonnon kanssa. Seppo Kononen nosti esille sen, että suomalaiset on historian alusta lähtien mielletty luontokansaksi. Luonnon kanssa ja sen ehdoilla eläminen on muokannut savolaista elämänmuotoa. Elannon lähde on perustunut kaskiviljelyyn ja sen myötä on säännöllisin väliajoin siirrytty paikasta toiseen, sopeuduttu luontoon ja vuodenaikoihin. On oltu ja ollaan ”mehtäläiskansaa”.

Keskusteltiin samankaltaisuuksista intiaanien ja suomalaisten välillä. Historiasta tiedetään, että intiaanit ovat aina tulleet toimeen suomalaisten kanssa paremmin kuin muiden eurooppalaisten kanssa. Tärkeitä asioita molemmille ovat olleet mm sauna, marjojen käyttö, loitsut, pyhät puut ja paikat.

Ensimmäiset suomalaiset, jotka menivät Pohjois-Amerikkaan, olivat alun perin Savosta ja Keski-Suomesta Vermlantiin lähteneiden metsäsuomalaisten jälkeläisiä, jotka lähetettiin asuttamaan ruotsalaista siirtokuntaa Delawaressa 1600-luvulla. Joitakin jälkiä suomalaisuudesta on siellä edelleen olemassa paikannimissä. Suomalaiset opettivat intiaaneille mm hirsirakentamista. Taisivatpa neuvoa myös pontikankeittämisen taidon. Tämä lienee osaltaan edesauttanut intiaanien pyhien paikkojen perinteen säilymistä. Intiaanien pyhät paikat olivat ensin palvontaan liittyviä paikkoja, sitten pako- ja piilopaikkoja ja myöhemmässä vaiheessa salaisia pontikankeittopaikkoja, aina viime vuosikymmenille asti.

Muutenkin luonnossa sijaitsevat pyhät paikat yhdistävät suomalaisia ja intiaaneja, samoin kuin esim. tiettyjen puulajien pitäminen pyhänä. Tämä perintö elää vielä suomalaisuudessa, mutta ei välttämättä jatku samanlaisena. Seppo Kononen esitti ajatuksen, että vielä elävät sukupolvet, aina 1950-luvulla syntyneisiin asti ovat ”viimeisiä sukupolvia, jotka ovat syntyneet pakanalliseen Suomeen”. Tämä ajatus innosti paikalla olijoita kertomaan runsaasti aiheeseen liittyviä omakohtaisia kokemuksia ja havaintoja: uskomuksia tontuista ja haltioista, metsään tehdyistä karsikoista, uhraukseen liittyvistä perinteen jäänteistä (ensimmäinen löylykipollinen saunassa maahiselle) yms.

Puhuttiin myös konkreettisemmin saunakulttuurista. Kävi ilmi, että intiaanien sauna toimii suomalaiseen verrattuna ”päinvastaisella” tekniikalla: sisällä kiukaan kohdalla on vesiastia ja ulkona kuumennetaan nuotiolla suuria kiviä, joita tuodaan sitten sisälle ja heitetään veteen.

Intiaaneille ja suomalaisille oli yhteistä se, että luontoon, kasveihin ja eläimiin suhtauduttiin ikään kuin tasavertaisina. Luonnosta ei otettu vaan sieltä saatiin. Tällainen luontosuhde elää edelleen suomen kielessä, esimerkiksi kalaa ”pyydetään” ja verkko ”koetaan”. Karhukultti elää vahvana savolaisessa ja intiaanien perinteessä. Seppo Kononen luki näytteeksi otteen vanhasta kansanrunosta, jota on lausuttu karhunkaatajaisten yhteydessä:

Otsoseni, ainoseni,
Mesikämmen mieluiseni,
Kas, kun olet tuossa kaunis
Kaiken kansan katsastella:
Olet kuin omena puussa,
Tahi marja mättähässä,
Silmäs on kuin sirkkusella,
Sekä pääs kuin pääskysellä;
Vartalos on varsin soma,
Jäsenes kuin jääröpässin,
Karvas on kuin vuohen villa,
Tahi kaunihin karitsan.

Kulkia korven kuningas,
Metsän patja palleroinen,
En minä sinua lyönyt;
Enkä ampunut aseilla,
Itse sie ahoa astuit,
Itse vierit viidakkoa,
Vierit villakuontalona,
Kul’it pellavaskupona:
Vierit vierten jalkoihini,
Sorruit sääreni etehen,
Vaivuit kauan valvonnasta,
Väsyit, näännyit vaivoistasi
(Savon runot II, julkaissut J. Lukkarinen, SKS, Helsinki 1936, s. 1177)

Tässä runossa tai loitsussa tulee esille henkilökohtainen suhde karhuun ja metsään. Toisaalta kiitetään ja kehutaan saalista, toisaalta pyydetään anteeksi karhun kaatamista. Intiaaniperinteessä on hyvin samankaltaisia eläimille kohdistettuja loitsuja.

On myös mielenkiintoista, että suomalaisten ja intiaanien perinteessä on tärkeää suhtautuminen veteen, esimerkiksi molempien kansalliseepoksessa mainitaan alkumeri maailman luomisen yhteydessä.

Keskusteltiin laajemmin siitä, miten paitsi perinne, myös jopa oikea tieto voi säilyä suullisissa tarinoissa satoja tai tuhansia vuosia. Thomas McElwain esitti konkreettisen esimerkin miten arkeologian avulla on pystytty saamaan selville faktoja, jotka tukevat erään intiaanien kansanrunon sisällön todenmukaisuutta.
Tilaisuuden loppupuolella palattiin taas alkuperäisyyden käsitteeseen. Keskusteltiin Suomen alueen asukkaista. Ennen suomalaisia täällä asuivat saamelaiset, joiden kielestä on säilynyt paljon viitteitä erityisesti paikannimissä, esim. Pohjois-Savossa Nerkoo, Puijo, Maaninka, Siilinjärvi. Saamelaisia edeltävistä ihmisistä ei sen sijaan ole säilynyt paikannimistöä. Tuotiin esille näkemys, että geneettisesti savolaiset eivät ole alkuperäiskansaa. Seppo Kononen kertoi esimerkkejä siitä, miten tavallisissa savolaisissa sukunimissä on säilynyt tietoa eri puolilta Eurooppaa saapuneesta maahanmuutosta vuosisatojen aikana:

Juutilainen                      juutti eli tanskalainen
Hallikainen, Hartikainen  viittaavat saksalaisiin nimiin
Smolander, Boman           ruotsalaisia nimiä

Thomas McElwain yleisti vielä alkuperäiskäsitteen niin, että hänen mielestään kaikki ihmisryhmät voivat olla alkuperäiskansaa jos vain ymmärtävät, että he ovat osa luontoa.

Tilaisuuden aikana todettiin, että olisi tärkeää pystyä siirtämään luonnonmukaisia kansallisia perinteitä eteenpäin, nopeasti kaupungistuville nuoremmille sukupolville. Toisaalta taas näyttää siltä, että elävä suhde luontoon tuntuu olevan jatkuvasti tärkeä asia kaikenikäisille suomalaisille. McElwainin mukaan suomalaiset voisivat oppia intiaaneilta sen, että yhteiskunnan pitäisi perustua kilpailun sijaan yhteistyöhön ja että eläminen tapahtuu osana luontoa eikä erillään siitä.

17.3.2017 Eero Laitinen

Dosentti Thomas McElwain on intiaanisukua sekä äidin että isän puolelta. Pitkään Savossa asunut MacElwain vietti lapsuutensa Länsi-Virginiassa intiaanien parissa ja osaa edelleen puhua irokeesikieltä, joka on myös hänen äidinkielensä. McElwain on julkaissut runsaasti teoksia uskontotieteen alalta. Hän toimii irokeesikielen opettajana Kuopiossa ja on laatinut runsaasti irokeesien kieleen ja kulttuuriin liittyvää materiaalia. Tutustu irokeesikielen materiaaleihin Kuopion kansalaisopiston sivuilla tästä linkistä. Tutustu myös aikaisemmin tehtyihin Thomas McElwainin haastatteluihin: http://yle.fi/uutiset/3-6957007,
Runolaulu yhdistää suomalaisia ja irokeeseja (Taivaannaula, suomalaisen perinnekulttuurin yhdistys).

Seppo Kononen on tehnyt pitkän ja arvostetun uran toimittajana Savon Sanomissa. Kononen sai Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon v. 2011, jonka yhteydessä häntä luonnehdittiin ”monialaiseksi humanistiksi ja kulttuuripersoonaksi, jolle erityisesti historia ja musiikki ovat tuttuja. Kononen jatkaa suomalaista sivistysihannetta J.V. Snellmanin vanhassa kotikaupungissa”. Hän on myös saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon (1983). Kaavilla asuva Kononen tunnetaan Savon murteen taitajana ja hän toimii Savon kielen seuran puheenjohtajana. Hän on myös toiminut aktiivisesti kotiseututyössä ja Tasavallan presidentti on myöntänyt hänelle kotiseutuneuvoksen arvonimen.

Linkkejä
Suomalaiset kävivät intiaaneista (Tiede-lehden artikkeli)
Delawaren suomalaiset (Seppo Immonen 1938)

Suomalaisuutta etsimässä –sarja on osa Kuopion kansalaisopisto 100 v. ja Suomi 100 v. juhlavuoden tapahtumia.