1.11.2017

Suomeni laulut - musiikkiviikko kiertää ympäri Kuopiota

Kuopion kansalaisopisto viettää viikolla 45 Suomeni laulut – musiikkiviikkoa. Ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma kokoaa yhteen esiintymisiä sekä avoimia harjoituksia Kuopiossa, Karttulassa ja Maaningalla. Suomeni laulut –musiikkiviikon tarkoituksena on rohkaista kaikkia laulamaan ja soittamaan sekä osallistumaan itse musiikin tekemiseen ja sen kuuntelemiseen. Viikon järjestämiseen osallistuu kahdeksan Kuopion kansalaisopiston opettajaa oppilaineen. 


Maaningalla viikon aikana pääsee osallistumaan tiistaina Lauluyhtye Aavan avoimiin harjoituksiin klo 18.50 alkaen Maaninkajärven koulun auditoriossa. Perjantaina 10.11. lauletaan Hollituvalla Karaokeillassa klo 19.30 alkaen. Karaokeillan esilaulajina toimivat Käärmelahden karaokelaulajat.

Kuopiossa musiikkiviikko kuuluu Kuopion kansalaisopiston tiloissa Puistokartanolla, jossa kuullaan konsertteja ja esiintymisiä tiistaista torstaihin. Luvassa on kuorolaulua, karaokea, yhteislauluja sekä viulun soittoa. Tiistaina kuullaan suomalaisia laulaja 100 vuoden ajalta musiikkiluokassa, kun Sekakuoro Veljsiskot laulaa yli 40 hengen voimin klo 18.15 alkaen. Keskiviikkona musiikkiluokassa pääsee seuraamaan Retrotyttöjen avoimia lauluharjoituksia klo 15.30 alkaen. Illalla Cafe Puistokartanon edustalla pääsee kuulemaan pienen kahvikonsertin klo 19-19.15 Viihdekuoro Sawo Ensemblen laulamana. Torstaina Toivelaulajat laulattavat tuttuja laulaja musiikkiluokassa klo 14-15, jonka jälkeen kahvilan edessä musisoivat Viuhuvat viulut. Klo 18-21 on mahdollisuus seurata Karaokeiltaa musiikkiluokassa, jossa esiintyvät Karaokekonkarit ja Iltakaraokelaulajat.

Karttulassa to 9.11. kajahtavat Asukastuvalla Torstai-illan laulajaiset klo 18 alkaen. Mukana laulamassa ovat yksinlaulajia ja Iltatuulen laulajat. Lauantaina musiikkiviikko huipentuu Iskelmäseniorien lauantaitansseihin Airakselan seurantalolla klo 19 alkaen, jossa mukana on 60 hengen orkesteri ja lauluporukka Maaningalta, Lapinlahdelta ja Kuopiosta. Ilta alkaa vanhan ajan iltamilla, jossa luvassa on musiikkia, visailuja, runoja ja savolaesta stand uppia, jota on kutsuttu savossa savolaeseks sananrieskaks jo satoja vuosia.

Suomeni laulut - musiikkiviikolla laulamme ja soitamme yhdessä. Ottakaamme siitä ilo irti!

Petra Lisitsin-Mantere, Kuopion kansalaisopiston johtava musiikinopettaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti