6.10.2018

Soiva luento: Äänellä itkeminen

Kauniina lokakuisena lauantaiaamuna Kuopion kansalaisopiston musiikkiluokkaan kokoontui nelisenkymmentä suomalaisesta itkuvirsiperinteestä kiinnostunutta kuuntelijaa. Elävän musiikkiperinnön mielenkiintoinen, ja Savossa vähemmän kuultu, perimä avautui luennolle tulleille kuuntelijoille ilomantsilaisen kansanlaulajan Liisa Matveisen kertomuksin ja vanhoin arkistoäänittein. Äänellä itkemisen perinne ei olisi jatkunut, ei jatku edelleenkään, jos perinne ei muutu omaan aikaansa sopivaksi. Siksi onkin erityisen hienoa, että aihe kiinnosti monia kuulijoita, joista liki kolmasosa jäi kokeilemaan oman itkun tekemistä Äänellä itkemisen kurssille luennon jälkeen.

Puistokartanon musiikkiluokkaan kokoontui monenikäisiä äänellä itkemisestä kiinnostuneita kuulijoita.

Luennoitsijana toimi ilomantsilainen kansanlaulaja Liisa Matveinen.

Ensimmäistä kertaa järjestetty omaan musiikilliseen kansanperinteeseen tutustuminen luennon ja kurssin avulla saavutti monenikäisiä, myös nuoria, ihmisiä ympäri Pohjois-Savon maakuntaa. Seuraava Soiva luento pidetään Kuopion kansalaisopiston Puistokartanolla tiistaina 11.12. klo 18.00-19.15 aiheena ukulelen soitto. Ukulele kainaloon - aloittaisinko soittoharrastuksen? -luennon pitäjänä toimii kuopiolainen muusikko-opettaja Juuso Happonen. Illan aikana kuulijat saavat tietoa ukulelen soitosta, mutta pääsevät kokeilemaan sitä myös itse. Verkkokurssilla Ukulelen haaskat alakeet soittamista voi jatkaa luennon jälkeen myös kotona.

Tammikuussa 2019 Soiva luento-sarja esittelee viimeiseksi Romanilauluja Suomessa Tenho Nikkisen ja Kuopion Roma ry:n pitämänä.

Teksti: Petra Lisitsin-Mantere

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti