26.10.2022

Napa-askelia

Mieli ja sen toiminta on kiehtonut minua aina. Jopa niin, että nuorena harkitsin psykologian opiskelua. Käytännönläheisempi ammatti vei kuitenkin voiton ja hyvä niin. Minulle aikuisten opettamisen suola ja sokeri ovat monenlaiset kohtaamiset ihmisten kanssa. Opetustyön rinnalla olen myös saanut kehittää yhteisömme työhyvinvointia. Jos jokin asia kiehtoo ja on itselle tärkeä, niin sitä huomaamattakin suuntaa askeliaan sitä kohti. Matka ei ehkä ole sellainen kuin on ajatellut, se voi olla jopa parempi - omannäköinen. Minun polkuni vei hyvinvointiteemojen äärelle marinoitumaan positiivisessa pedagogiikassa ja laaja-alaisissa hyvinvointitaidoissa. 

Positiivinen pedagogiikka on hyvän huomaamista. Sen perusta on positiivisessa psykologiassa. Positiivinen psykologia ei tarkoita pakkopositiivisuutta. Se on tieteenala, joka kulkee rinnakkain perinteisen psykologian kanssa. Molemmat tutkivat mielenterveyttä, mutta eri näkökulmasta. Perinteinen psykologia keskittyy mielen ongelmiin ja tapoihin korjata ja parantaa, kun taas positiivinen psykologia tutkii, mikä kaikki vaikuttaa edistävästi eli positiivisesti ihmisen hyvinvointiin ja onnellisuuteen - siihen mikä tekee meille hyvää. 

Tämän voi rinnastaa ravitsemukseen. Tiedämme, millainen ravinto on terveydelle pahasta ja johtaa sairauksiin. Tiedämme myös, millainen ruoka auttaa voimaan paremmin. Positiivinen psykologia tuottaa samoin tietoa psyykkistä hyvinvointia tukevista ”ravinteista”. Tieto ei yksin riitä muuttamaan mitään. Tarvitaan myös taitoja käyttää näitä ravinteita hyvän elämän rakennuspalikkoina niin työssä, ihmissuhteissa kuin oman itsemme kanssa. Ja kuten muutkin taidot, myös hyvinvointitaidot ovat opittavissa. Sinnikkäällä harjoittelulla alamme kukoistaa ja olemme vahvempia ja joustavampia myös silloin, kun elämä koettelee ja tuo eteemme isojakin vastoinkäymisiä.
Yksi tärkeimmistä hyvinvointitaidoista on taito olla onnellinen. Kukapa ei haluaisi tulla onnelliseksi? Mutta usein me luomme esteitä onnemme tielle. Emme usko mahdollisuuksiimme muuttaa asioita tai sorrumme sitku-ajatteluun: voimme olla onnellisia vasta, kun olemme saavuttaneet jotain, sitten joskus. Esteenä voi olla myös syvään juurtunut uskomus: onnellisuus tulee, jos on tullakseen, mahdollisesti hyvän tuurin tai sattuman kautta. Tai että minä en ole syntynyt onnellisten tähtien alla. Mutta entä jos muuttaisit sinne - onnellisten tähtien alle? Aito onnellisuus on valinta ja taito, joka lisääntyy harjoittelemalla, kuten muutkin taidot. Keskittymällä huomaamaan hyvää, osoittamalla arvostusta ja kiitollisuutta, pysähtymällä onnellisten hetkien äärelle ja tekemällä itselle mieleisiä ja merkityksellisiä asioita.

Kuluvan lukuvuoden teemamme on Rohkaise villi luontosi. Tällä me haluamme vahvistaa ihmisten luontoyhteyttä, mutta myös kannustaa oman itsensä etsimiseen. Yksi tärkeistä taidoista on pysähtyä kuuntelemaan omia ajatuksia, tunteita ja sitä, minne haluaa mennä. Keksimme helposti syitä, jotka estävät meitä tavoittelemasta haluamiamme asioita. Muutos lähtee siitä, kun alamme tehdä asioita toisella tavalla. Askelien ei tarvitse olla pitkiä. Itse asiassa ne pienet askeleet, napa-askeleet, vievät usein perille paljon varmemmin. Ja silloin ehtii myös nauttia matkasta.


 

 

 

 

 

 

 

Teksti: Anu Korhonen
Kirjoittaja on Kuopion kansalaisopiston kotitalouden ja laaja-alaisten hyvinvointitaitojen opettaja.

Kirjoitus on julkaistu lokakuussa 2022 Uutis-Jousessa sekä Pitäjäläisessä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti