Onko pakko?

 

Kuopion kansalaisopiston apulaisrehtori Anna Pohjalainen

Teinien vanhemmille ja opettajille saattaa olla tuttu lausahdus ”ei oo motia”, ei huvita. Itse kukin lienee toisinaan pysähtynyt miettimään, miksi teemme asioita. Tai emme tee. Mikä meitä motivoi työssä, harrastuksessa tai muuten elämässä? Jos esimerkiksi työstään ei löydä muuta iloa kuin palkkapäivän, on motiivi ulkoinen. Sama pätee teiniin, joka laittaa astiat koneeseen vain koska äiti uhkasi viikkorahan perumisella, ei siksi että keittiö olisi viihtyisämpi ja työt jaettaisiin tasapuolisemmin. Motiivi jää ulkoiseksi, ellei itsellä ole halu aidosti tehdä asioita.

 

Ulkoisen motivaation varassa toimiminen vaatii keppiä ja porkkanaa. Nämäkin voivat toimia, mutta sitoutuminen tekemiseen on heikohkoa ja laatu kärsii.

Joissakin asioissa saatamme itse asettaa itsellemme keppejä. Epäonnistumisen pelko tai syyllisyys saattavat olla voimakkaitakin motiiveja jonkun tekemisen taustalla. Ponnistelu ei näiden keppien uhatessa voi tuottaa työn iloa tai hyvää mieltä. Joskus asioita tulee tehtyä myös tavan vuoksi tai velvollisuuden tunnosta. Silloin voi olla aihetta tarkastella, kenen vuoksi tekee asioita ja mihin mieluummin voisi voimavarojaan käyttää. Mikä toisi hyvinvointia itselle ja läheisille? 

Mieleisen asian parissa, sopivan kokoisten haasteiden äärellä, syttyy sisäinen halu tehdä ja saada aikaan, näyttää omaa parasta osaamistaan. Erityisen innostavaa on, kun saamme jakaa asioita yhdessä toisten kanssa tai tuottaa tekemisellämme jollekin toiselle hyvää. Parhaimmillaan olemme, kun saamme tehdä työtä koskevia päätöksiä ja vaikuttaa asioihin. Autonomia ja vapaus ovatkin sisäisen motivaation peruspilareita. Myös työn tai harrastuksen merkityksellisyyden näkeminen on tärkeää motivaation ja hyvinvointimme kannalta. Meidät ihmiset on yleensä koodattu niin, että tekemällä hyvää toisille, saamme itsellemmekin siitä hyvää mieltä. 

Sisäisesti motivoituneillakin on arjessa varmasti pakollisia asioita, jonka tekemiseen ei motia meinaa löytyä. Äkkiä ajatellen vaikkapa kotityöt voivat olla sellaisia, että sydämen palo uhkaa joskus hiipua. Teinin äidin motkotus kotitöistä voi tuntua ulkoisiin motiiveihin perustuvalta, molemminpuoliselta pakolta. Toisaalta se kuitenkin tähtää siihen, että lapsesta kasvaisi muita huomioiva, arjen askareista selviävä itsenäinen ihminen. Vanhemmalla on varmasti sisäinen motivaatio tähän isompaan tavoitteeseen. Sen pitäminen mielessä ja luottamus omaan osaamiseen kasvattajana auttaa jaksamaan läpi arjen jankutusten.

Anna Pohjalainen
Kirjoittaja on kahden teinin äiti, opiskelija ja kansalaisopiston apulaisrehtori.