Rojektia jatkuvalla syötöllä

Mitä sinulle tulee mieleen, kun mainitaan vapaa sivistystyö ja sen arvot? Ehkäpä jotain, mitä poliitikot palavereissa pyörittelevät? Ei minullekaan äkkiseltään mitään, mikä sisältäisi muutosvoimaa. Mutta, mutta. Aavisteletko, tai jopa tiedät, että voisit olla hyvä jossakin? Onko itsesi kehittäminen, syystä tai toisesta, kuitenkin ollut kuin mikä tahansa savolainen projekti - aloittamatta vaille valmis?

Jos joku olisi puolitoista vuotta sitten sanonut, että kokopäivätyö jossain ihmeen Kuopion kansalaisopistossa muuttaisi elämäni, en olisi uskonut. Näin kuitenkin kävi. Innostuin. Vain muutamia asioita mainitakseni olen viimeisen vuoden aikana päässyt mukaan edistämään kotiseutumme liikuntakulttuuria monin tavoin, yhdeksi tekijäksi portugalilais-afrikkalaiseen Ubuntu-projektiin, tukemaan nuorten kasvua kansalaistaitojen osaamismerkkihankkeessa, koulutusmatkalle Roomaan. Lisäksi olen saanut tutustua sekä oppilaitoksemme henkilöstön että asiakaskuntamme aivan loistaviin tyyppeihin. Äskettäin innostuin italian kielestä. Tästä iso kiitos Rafalle – olet inspiroiva opettaja.

Etelä-Afrikasta alun perin lähtöisin oleva Ubuntu-filosofia painottaa oppimista, osallisuutta ja yhteisöä. Arvot ovat yleismaailmallisia ja vastaavat vapaan sivistystyön eli Kuopion kansalaisopiston arvoja. Onko olemassa jokin asia, mistä olet aina ollut salaa kiinnostunut, mutta et ikinä ole kehdannut? Esimerkiksi kuvataide, musiikki, käsityöt, liikunta, kielten opiskelu tai tietotekniikka? 

Mene ja osallistu! 

Amerikkalaisen sanonnan mukaan ”Kurinalaisuus on valinta sen välillä, mitä haluat nyt, ja sen, mitä haluat eniten.” Kotisohvalla loikoilulle on paikkansa, luovasta laiskuudesta on moni suuri keksintö saanut alkunsa. Kuitenkin kannustan pohtimaan, mitä eniten toivoisit elämältäsi. Mistä haaveilet? Voisiko oman itsesi kehittäminen olla sen polun tienviitta? Seuraa tuota polkua - mitä koulutuksia, opistoja, liikuntaharrastuksia tai kulttuuritapahtumia sen varrelta sitten löytyykään.

Vielä pitää muistutella, että ensimmäiset tavoitteet kannattaa asettaa riittävän matalalle. Niin matalalle kuin ikinä kehtaa. Tämähän ei sitten lainkaan tarkoita, etteikö lopputuloksesta voisi tulla kuinka hyvä tahansa. Pieniin muutoksiin ja oppimistuloksiin tahtoo liittyä sellainen jännittävä juttu, että ne ruokkivat itsetuntoa, onnistumisen kokemuksia ja myönteisiä käsityksestä itsestä oppijana – eli kokonaisvaltaista hyvän kierrettä. Mitä sitten tarvitset? Ennakkoluuloton mieli riittää – tai vaikka vähän savolaisen ennakkoluuloinenkin menettelee, kunhan olet pikkuisen valmis omia rajojasi ja tutuksi tulleita toimintamallejasi rikkomaan. Ei siis hätäillä – eihän Roomaakaan päivässä rakennettu! Pois mukavuusalueelta mars, kerran se kirpaisee! Avanti insieme con passione! (Eteenpäin yhdessä intohimolla.)

Jussi Haapamäki
Kuopion kansalaisopiston liikunnanopettaja, jota inspiroivat jalkapallon universaali kieli sekä Afrikan ja muiden kaukaisten kulttuurien tarinat.

Tulevaisuus, jonka valitsen

On uuden vuoden aatto 2050. Tyttäreni perhe on tulossa mummolaan kylään. He liukuvat autollaan rantaan alempana pihassa. Vesistöjen pinta on noussut viime vuosina merkittävästi. Talomme on säästynyt korotusremontilta, sillä olemme mäen päällä. Jatkuvaan ilmankosteuteen liittyviä korjauksia olemme kyllä joutuneet tekemään.

Joulua on vietetty ajanmukaiseen tapaan kaikkia uskontoja ja uskonnottomia kunnioittaen, yhteisöllisyyttä korostaen. Tapaninpäivänä ei nykyään ajella tai kyläillä. Sen sijaan ”Tapanin rannoilla” käydään keräämässä menneiden vuosikymmenten jäänteitä, eli muoviroinaa kierrätykseen. Tapahtuma on nykyään varsin symbolinen, merenpuhdistusteknologiaan on satsattu ja suurin osa meristä on saatu melkein muovivapaiksi. Rannoilla kuitenkin tavataan, seurustellaan ja rantoja siistitään. Järvet eivät ole tänäkään talvena jäätyneet, maa on paljas.

Uutena vuotena saamme siis tyttären teini-ikäisten lastensa ja puolisonsa kanssa kylään. Toinen tyttäremme on jossain päin Aasiaa tutkimustyötään tekemässä. Hän on luonnontieteilijä ja kerää talteen viimeisiä tietoja kadonneista lajeista. Jäljellä olevia lajeja sekä niiden ympärillä vielä toimivaa ekosysteemiä on suojeltava. Kymmenisen vuotta sitten olin tyttäreni matkoista jatkuvasti huolissani. Maailmalla oli hyvin levotonta, paljon pakolaisleirejä, yhteenottoja ja huolta ruuan sekä veden riittävyydestä. Nyt maailmalla on rauhallisempaa.

Arki on muuttunut keski-ikäisten lasteni elinaikana. On ollut pakko miettiä kulutusta ja mukavuuksista tinkimistä. Uutta tavaraa tuotetaan maailmassa enää vähän tai uudessa hyödynnetään kierrätettyjä ainesosia. Taloutta pyöritetään aineettomilla innovaatioilla ja uusiutuvalla energialla ja materiaalilla. Muutamien isojen maailman kriisien jälkeen solmittiin onneksi sopimuksia, joissa suuret toimijat näyttivät esimerkkiä ja sitoutuivat investoimaan tieteeseen ja teknologiaan selviytyäksemme täällä yhdessä.

Lapsenlapset kuuntelevat ihmetellen, kun kerron, että heidän vanhempansa ollessa pieniä, oli tapana paukuttaa raketteja taivaalle. Siitä tuli kova meteli ja käry, roskia lensi maastoon mutta ihmiset rakastivat rakettien värikästä loistetta. Me sytyttelemme joitakin energiatehokkaita juhlavaloja illan kunniaksi. Jos sattuu kirkas keli, otamme uutta vuotta vastaan tähtiä tuijotellen.

***

Palataan vielä loppuvuoteen 2025. Vuoden mittaan julkaistuissa ympäristöraporteissa on annettu vielä toivoa. Vielä voimme tehdä asioille jotakin. Uuteen vuoteen voisi lähteä pohtimalla, miten voisin itse vaikuttaa? Millaisia valintoja itse teen? Miten voin auttaa muita ihmisiä tai luontoa?

Monet toivovat uudelta vuodelta sitä, että nykyhetken maailmanvalloittajavaltiaat saisivat viisautta hahmottaa, että sotimisen sijaan kannattaisi laittaa voimavarat ihan muuhun. Nyt on nimittäin valittava millaisen tulevaisuuden haluamme.

Anna Pohjalainen
Kirjoittaja on Kuopion kansalaisopiston apulaisrehtori ja kahden tiedostavan teinin äiti, joka toisinaan pohtii valintojaan enemmän kuin toisina päivinä.

Hyvinvoentija mussiikista? Jo vaen!

Liike on liäke. Moenj meestä muistaa tämän sanonnan ja hyvä niin. Sen sijjaan mussiikin vaekutus immeesten hyvinvoentiin tuppoo aena välliin unohtummaan, vaekka ee kannattaes. Mussiikki se vasta ihmeliäke onnii!  

Musiikkia tai hyvinvointia ei voida määritellä yksiselitteisesti. Musiikki on säveltaidetta, joka koostuu äänistä ja hiljaisuudesta sekä niiden vaihteluista. Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt hyvinvoinnin koostuvan lyhykäisyydessään fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta pääomasta. Hyvinvointi ei ole samanlaista läpi ihmiselämän, vaan se on alati muuttuva tila. Musiikissa mikä tahansa ääni voi olla musiikkia, jos äänen tuottaja on sen sellaiseksi tarkoittanut, tai kuulija sen sellaiseksi mieltää.

Eepä tehhä tästä kuitenkaa liijan moenjmutkasta. Mussiikki suap meessä aekaan monellaesta hyvvee. Se poestaa jännitystä, kehittää tunne-elämätä, lievittää kipua ja aattaa oppimisessa. Mussiikki tuop hyvvee olloo ja antaa elämään sisältöö. Mussiikin harrastaminen vaekuttaa terveöteen myönteesesti musikaalisuuvesta riippumatta.

Musiikki vaikuttaa aivoissamme laaja-alaisesti kolmea eri reittiä pitkin. Psykologisesti musiikki vaikuttaa muun muassa keskittymiseen, muistiin, mielialaan ja toimintakykyyn. Musiikin avulla voidaan lievittää stressiä ja kiputiloja. Fysiologisesti musiikki vaikuttaa esimerkiksi verenpaineeseen, sydämen sykkeeseen ja aivojen toimintaan. Solu- ja molekyylitasolla vaikutuskohteita ovat niin ikään vasta-aineet, luontaiset tappajasolut ja adrenaliini. Tuntuu uskomattomalta, mutta on tieteellisten faktojen valossa aivan totta.

Mussiikki tuop immeesille terveöttä, ikkee ja hyvivvoentija. Olennaesta on, että kuulemastaan ja tekemästään naattii. Ja vielä lopuks melekeen valamiin tohtorin miärääs. Jokkaesen meestä kannattaes laaloo, vaekka kuin itestä tuntus, että laaluiänj pillaantuu kurkusta immeesten ilimoelle piästessä. Soettamisessa sama homma; eekuv vaekka kurtun revittellyyn, ossootpa eli et!

Petra Lisitsin-Mantere
Kansalaisopistojen liiton edustaja valtakunnallisessa musiikki harrastuksena työryhmässä, väetöskirjatutkija ja Kuopijon kansalaesopiston johtava mussiikinopettaja, jolle mussiikki ja kulttuurj on henkireekä ja syvämmen asija.

Kolumni ilmestyi Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä lokakuun 2025 lopussa.

Eläköön kirjat, eläköön kymmenvuotias lukupiiri

Lamperilassa, Kuopion maaseudulla, juhlittiin kymmenvuotista lukupiiriä kääretorttukahvein. Todellisuudessa kirjallisuustuokioita on vietetty kerran kuussa jo ainakin yhdentoista vuoden ajan, mutta koska muistiinpanoni ulottuvat vain vuoteen 2015 asti, eikä muillakaan piirin osallistujilla ole tarkkaa muistikuvaa aloitusvuodesta, päätimme juhlia pyöreitä nyt. Ja sehän passaa. Pitkä yhtäjaksoinen toiminta on kahvinsa ansainnut.

Lukupiiri syntyi aikoinaan opiston toiveesta aktivoida maaseudun ikäihmisiä. Suunnittelin silloin kurssille kirjoja, jotka kattoivat ihmisen koko ikäkaaren nuoruudesta vanhuuteen. Tuolloin kurssi kantoi vielä nimeä Muistojen helminauhasta. Saavuttuani paikalle Lamperilan Monarille ja nähtyäni, keitä paikalle oli tullut, hengitin pari kertaa ylimääräistä sisään ja ulos. Ei vanhuksia, ei todellakaan aktivoinnin tarpeessa olevia, vaan elämänsä parasta aikaa eläviä hyväkuntoisia ja varsin aktiivisia ja iloisia ihmisiä, osalla vielä lapsetkin yhä kotona asuvia. 

Ryhmä saattoi ehkä hyväntahtoisesti naurahdella kurssin nimelle, helminauhakerholle, mutta yhteinen aaltopituus löytyi heti ja kurssille tahdottiin ehdottomasti jatkoa. Ja niin se on jatkunutkin, vain koronan aikaan pidimme muutaman kuukauden taukoa, sillä etäyhteyksin kokoontuminen ei tuntunut kaikista oikealta vaihtoehdolta, eivätkä nettiyhteydet olisi välttämättä maalla toimineetkaan niin jouhevasti, kuin olisi toteutuakseen tarvinnut.

Kansalaisopisto on yhdistävä tekijä monelle asialle ja ihmiselle. Parhaimmillaan se on jäsenilleen elintärkeä kokoontumispaikka, kuin toinen perhe. Uskallan väittää, että sitä lukupiirimme meille kaikille on. Jotkut piiriläisistä ovat sanoneet, että tapaaminen on kuukauden odotetuin kohokohta. Minullekaan sen vetäminen ei tunnu lainkaan työltä. Luettaviin kirjoihin tutustuminen on arjen luksusta, kun voi sanoa tekevänsä töitä istumalla lempituolissaan teekuppi nenän edessä, käsissään jälleen uusi lukematon tarina. 

Alusta asti lukupiiri on toiminut samaa rataa: minä valitsen luettavat kirjat, mutta kuuntelen kyllä ryhmän toiveita mahdollisesta aihepiiristä. Sitä Sidney Sheldonin kirjaa en tosin ole listalle laittanut, vaikka eräs jäsen siitä on useaan kertaan puolileikillisesti puhunutkin. Useimmiten olen saanut täysin vapaat kädet tekstien etsimiseen. Niinpä ryhmä on taivaltanut ilosta ja liikutuksesta myös epämukavuusalueelle: osa kirjoista olisi heiltä jäänyt lukematta, jos ei olisi ollut pakko lukea tai kuunnella niitä kokoontumiskerralle. Mutta yhtä kaikki, jokaisella tapaamisella olemme saaneet kunnon keskustelun aikaiseksi, oli kirja sitten miellyttänyt tai ei. Yhteinen mielipide on se, että on valaisevaa lukea myös muuta kuin omaa lempikirjallisuuttaan. Siksi ryhmä tutustuu myös sellaisiin kirjoihin, mitä eivät muuten olisi välttämättä tulleet lainanneeksi. Koska lukeminen avartaa maailmaa. 

Joukkoomme liittyi tänä syksynä yllättäen kolme uutta kurssilaista, ja luontevasti hekin solahtivat joukon jatkoksi, vaikka aluksi ehkä jännittivätkin, kuinka sisäänlämpiäväksi vuosia kokoontunut ryhmä on muodostunut. Kaikille kiinnostuneille olen aina sanonut, että me emme kysele loppututkintoja tai sitä, luetko populaari- vai korkeakirjallisuutta. Analysoida ei tarvitse osata, innostus lukemista kohtaan riittää. Haluamme toimia matalan kynnyksen paikkana.

Kirjailija Eeva Joenpelto on sanonut, ettei lukeva ihminen ole koskaan yksin. Kirjat johdattavat meidät vielä lukemattomiin maailmoihin, uusiin kulttuureihin ja elämäntarinoihin omalta kotisohvalta tai nyt, äänikirjojen tultua, myös keskeltä kukkapenkkiä, työmatkalla autossa tai vessaharja kädessä kylppäriä kuuraamassa. 

Kauan eläköön kirjat ja tarinat, eläköön Lamperilan Kirjallisuustuokio, eläköön Kuopion kansalaisopisto!

Katja Grönfors
Kuopion kansalaisopiston lukupiirin ohjaaja