31.8.2022

Rohkaise hurja luontosi

Kuopion kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen

Kuopion kansalaisopistossa ekologinen ja sosiaalinen näkökulma yhdistyvät laaja-alaiseksi hyvinvointikäsitykseksi, jonka ohjenuorana on vastuullisuus, kohtuullisuus ja ihmistenvälisyys. Opisto pyrkii edistämään sekä henkilökunnan että opiskelijoiden tietoisuutta kestävästä elämäntavasta ja jokapäiväisten valintojen merkityksestä. Tiedotuksen ja koulutusten avulla opastetaan kuntalaisia tuntemaan vastuuta siitä, miten heidän valintansa vaikuttavat luontoon, toisiin ihmisiin ja tuleviin sukupolviin. Lukuvuoden 2022–2023 teemamme onkin Rohkaise hurja luontosi! Tällä teemalla haluamme toisaalta vahvistaa ihmisten luontoyhteyttä, mutta myös yksilön tasapainon, oman itsensä etsimistä rohkeasti. 

  

Luonnon monimuotoisuus, yhteiskunnan yhteenkuuluvaisuus ja ihmisen hyvinvointi eivät ole irrallisia asioita vaan kytkeytyneitä toisiinsa. Yksilön valinnoilla ja teoilla on siis merkitystä, paljon! 68 % Suomen kasvihuonepäästöistä voidaan jyvittää meille, tavallisille ihmisille. Ne syntyvät arjessamme: siitä miten asumme, liikumme, syömme ja mitä ostamme. Arjen valinnoilla voimme päästöjä myös pienentää. Käytännön tasolla voimme muuttaa käyttäytymistämme ja kehittää uutta teknologiaa, poliittisella tasolla järjestelmiä ja rakenteita, mutta vaikuttavinta on henkilökohtaisen tason uskomusten, arvojen ja maailmankuvien muuttuminen! 

 

Ilmastonmuutos on iso ja vaikealtakin tuntuva asia, joten sitä kannattaa lähestyä positiivisen kautta. Mitä kivoja asioita voisit tehdä enemmän pikemminkin kuin mitä huonoja asioita voisit vähentää? Oman esimerkkisi kautta voit herättää myös toisissa halun muutokseen. Voit vaikka kertoa mitä hyvää uudenlaiset elämäntavat ovat tuoneet: kasvisruoka lisää hyvinvoinnin tunnetta ja työmatkan käveleminen parantaa kuntoa. Aloita sinulle helpoilta tuntuvista asioista; hanki vähemmän tavaraa, kierrätä ja korjaa, vähennä ruokahävikkiä, lajittele jätteet… Voit myös tehdä oman suunnitelmasi hiilijalanjälkesi puolittamisesta Sitran Sitoumus2050-palvelussa: https://sitoumus2050.fi/elamantavat#/ 

 

Millainen rooli kansalaisopistoilla voi muutoksessa kohti kestävää arkea olla? Luonnon monimuotoisuuden lisäksi myös yhteiskunnan monimuotoisuus on tärkeää. Luonto on ihmisen paras opettaja, kun vain haluamme oppia. Parhaiten menestyy monimuotoinen luonto, samoin on varmasti ihmisten kanssa. Meitä ihmisiä on monenlaisia ja erilaisuus on rikkaus. On tärkeää, että pystymme keskustelua ylläpitämällä luomaan kaikille hyvän ja turvallisen yhteiskunnan elää. Kansalaisopistot tarjoavat mahdollisuuden sekä toisten kohtaamiseen että itsen äärelle pysähtymiseen. Oppiminen yhdessä antaa vahvan kokemuksen osallisuudesta ihmisinä. Erityisesti näinä aikoina tarvitsemme yhteistä ymmärrystä, erilaisuuden hyväksymistä ja toistemme kunnioitusta.   

 

Opetustarjonnassa mm. luontoliikuntaa.

Kansalaisopiston tulevan lukuvuoden opetustarjonnassa on runsaasti kursseja, joilla edistetään kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin teemoja: kierrätystä, luontoliikuntaa, lähiruokaa ja ekologisia materiaaleja. Valitse sinulle sopiva vaihtoehto rohkeasti itsesi kehittämiseen, samalla voit tehdä ekotekoja. Luonnossa liikutaan monin eri tavoin, voi retkeillä ja kalastaa, tutustua mehiläistarhaukseen tai vaikkapa opiskella saksan kieltä luonnossa liikkuen! Hyvinvointia ruuasta-kursseilla tutustutaan mm. kasvisruokiin, lähiruokiin, villiyrtteihin ja hapanjuurileivontaan, viinejäkin tutkaillaan ympäristöystävällisestä näkökulmasta. Kädentaitoja voi harjoittaa rennosti esimerkiksi perhoja sitoen, puuhuonekaluja entisöiden, kalaverkkojakin itse tehden. Luonnosta saatavien materiaalien hyödyntäminen on suosittua ekologisuutensa takia, kasveilla ja sienillä voi värjätä kankaita ja lankoja, punoa ja tehdä koristeita sisustukseen. Kaappien kätköihin jääneet tekstiilit ja vaatteet voi uudistaa käsityökurssilla.  

 

Tulevaisuus luodaan nyt, me kaikki teemme sitä omilla valinnoillamme. Ei ole vain yhtä tapaa elää kestävästi, vaan jokainen voi löytää oman tapansa elää hyvää kestävää arkea. Tärkeää on kyky nähdä hyvää ja vahvistaa sitä, sillä me kaikki olemme toistemme ympäristö. Kuinka kohtelen ympäristöäni, lähimmäisiäni, entä itseäni? Kiitoksen ja rohkaisun sana olisi varmasti useammin paikallaan kuin kritiikin ja väheksynnän osoittaminen. Kilpailukeskeinen kulutusyhteiskunta valitettavasti ohjaa meitä toiseen suuntaan, silti voimme tehdä valintoja ja muuttaa maailmaa pieni pala kerrallaan. Kestävää kehitystä on osata olla kiitollinen ja toimia kohtuullisesti. Kukaan ei voi tehdä yksin kaikkea, mutta jokainen voi kyllä tehdä jotain. On aika herätä, muutos alkaa itsestämme. 

 

”On olemassa vain yksi pysyvä vallankumous ja se on moraalinen;  

ihmisen sisäinen uudistuminen.  

Miten tämä sisäinen vallankumous toteutuu? 

Kukaan ei tiedä varmuudella, miten se tapahtuu ihmiskunnassa, mutta jokainen tietää sen itsessään. Ja silti, kaikki haluavat muuttaa maailmaa, mutta kukaan ei halua muuttaa itseään.” 

Leo Tolstoi 

 

Teksti: Kuopion kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen 

Kirjoitus on julkaistu Kuopion kansalaisopiston Yhdessä-lehdessä elokuussa 2022 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti