Helsingin Sanomien kolumnisti pohdiskeli taannoin, että kirjallisuudessa - kuten myös somessa - voi päätyä tietynlaiseen turvakuplaan. Some nostaa silmiesi eteen sellaista, mistä algoritmit laskevat sinun tykkäävän, samoin luettavaksi tulee herkästi valittua tietyn tyylistä kirjallisuutta.
Eipä siinä mitään, tietysti jokainen saa nauttia sellaisista kirjoista, joiden parissa viihtyy. Mutta joskus voisi olla terveellistä irtautua omasta genrestä ja kurkata toisenlaisiakin näkökulmia. Itse jouduin pullahtamaan ulos omasta dekkarintäyteisestä kuplastani joitakin vuosia sitten, kun alkoi tuntua, että nyt samaa on jo toistettu liikaa. Tuli kyllästys. Erilaiset lukuhaasteet ovat olleet kivana apuna uuden löytämisessä.
Ystävän kanssa on ihmetelty, miten perhe- ja työarki saa ihmisen helposti imeytymään kuplaan - tai jopa tyhjiöputkeen - jossa on helppo liukua kiireestä toiseen ilman, että ehtii perehtyä maailman menoon. On riittävän haastavaa hoitaa työpaikalla työt, ehtiä ruokakaupan kautta välttämättömiin arjen puuhiin ja ehkä lasten harrastusten pariin. Kymppiuutiset katsotaan tai puhelimesta silmäillään uutisotsikot, niin ettei mieleen jää juuri mitään. Saati, että asiasta heräisi edes joitakin ajatuksia. Viime aikojen uutiset tietysti mieluummin unohtaakin. Kirjaakaan ei illalla jaksa enää avata.
Ja seuraavana päivänä aloitetaan taas alusta samassa tyhjiön imussa.
Kirjallisuuskuplan tavoin arkiputkeenkin kannattaisi puhkoa reikä - tai ainakin vääntää mutka. Ei ole vaikeaa rikastaa tuota työpaikan, ruokakaupan ja kodin välistä umpiota. Itse kuvittelen omaan reittiini lisämutkia kulttuurin pariin. Työskentelen taiteen ja oppimisen kanssa, mutta se on silti eri asia kuin se, että menisin vapaa-ajallani vaikkapa konserttiin nauttimaan. Kokemukseni mukaan kulttuurielämykset synnyttävät lähes poikkeuksetta ajatuksia. Ainakin jotain liikahtelee sellaisilla aivojen alueilla, joissa umpiossa kulkiessa ei tapahdu mitään. Ihan parasta olisi, jos kulttuurimutkalle saisi kaverin mukaan, silloin voisi jakaa elämyksen – se tulisi koettua ikään kuin tuplana!
Työssäni olen joutunut heräämään kuplasta, jonne oppilaitoksille on heitetty tärkeä haaste. Kuten muillakin kouluilla, myös kansalaisopistoilla on tärkeä tehtävä olla mukana uudistamassa yhteiskuntaamme kohti kestävämpiä arvoja ja toimintatapoja. Kestävämpää kehitystä tavoittelevassa sivistystyössä luotetaan kulttuuriin ja taiteeseen. Taiteen kyky pysäyttää tai liikuttaa, ihastuttaa tai ihmetyttää, näyttäisi olevan se tie oivaltamiseen, empatiaan ja ajatteluun. Uskoakseni tarvitaan myös jakamista, kuuntelemista ja kohtaamista. Sellaisille mutkille olisi suotava taipua. Yritetäänkö?
Anna Pohjalainen, Siilinjärvi-Kuopio -putkessa liukuva Kuopion kansalaisopiston apulaisrehtori.
Teksti julkaistiin Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä tammikuussa 2023.
 |
| Kuopion kansalaisopiston apulaisrehtori Anna Pohjalainen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti