Kansalaisopiston kulttuurillista roolia etsimässä

On jälleen se aika vuodesta, jolloin musiikki raikuu pitkin pitäjiä ja taiteen harrastajat ovat laittaneet upeimmat työnsä esille kaikkien iloksi. Joulun aika on näyteikkuna kaikille kuntalaisille kansalaisopistoissa tapahtuvaan kulttuurityöhön. Työhön, josta jokainen kuntalainen halutessaan voi nauttia.

Kansalaisopistoissa tehdään merkittävää kulttuurityötä monin eri tavoin. Niiden rooli vapaan sivistystyön oppilaitoksina ja elinikäisen oppimisen oppimisympäristöinä tunnetaan kyllä, mutta miten on niiden merkityksen tunnistaminen monipuolisina kulttuuripalveluiden tarjoajina? Liian usein vähälle huomiolle jää niiden rooli kulttuurintuottajina ja taideoppilaitoksina, jotka huolehtivat paikalliskulttuurin saavutettavuudesta ja olemassaolosta pitäjässä kuin pitäjässä. Kulttuurin tuottamista toteutuu sekä suoraan, että välillisesti opiskelijoiden ja opetusryhmien, kuten kuorojen ja harrastajateattereiden, kautta. Pelkästään Kuopion kansalaisopistossa syksyn aikana erilaiset tapahtumat, konsertit, kulttuuriluennot, tanssinäytökset ja näyttelyt ovat tavoittaneet tuhansia ihmisiä. Mikä mahtaakaan olla määrä Pohjois-Savossa tai Suomen laajuisesti?

Tänä vuonna aloitettu väitöskirjatutkimus kansalaisopistojen roolista kulttuuritoimintojen tuottajana tuo esiin kansalaisopistojen yhteiskunnallista kulttuuripoliittista roolia. Uudella tutkimustiedolla on tärkeä jalansija esimerkiksi kuntahallinnon sekä kansalaisopistojen parissa työskenteleville. Mikäli emme ymmärrä kansalaisopiston roolia ainutlaatuisena kulttuurin edistäjänä ja tuottajana, riskeinä ovat toimintaan kohdistuvat leikkaukset, päällekkäisyydet muiden toimijoiden kesken tai puutteellinen yhteistyö kulttuuripalveluiden toteuttajien kesken.

Kansalaisopistoista on lähivuosina tehty tutkimuksia erityisesti kansalaisopisto-opiskelun tuottamista vaikutuksista yksilöille ja yhteiskunnalle. Niiden tuottamat hyödyt ovat paitsi henkilökohtaisia, myös alueellisia. Sama koskee kulttuurivaikutuksia. Kansalaisopistoissa tehdään monialaista ja tärkeää paikallista kulttuurityötä sekä itse opetuksen sisällä, että opetuksen ulkopuolella, kaiken ikäisten ihmisten kesken, harrastajien ja ammattilaisten toimesta. Kyselytutkimuksen avulla selvitetään määrällisen ja laadullisen menetelmin keinoin kuinka suuri merkitys kansalaisopistoilla on suoraan ja välillisesti paikkakuntien kulttuurielämässä.

Kulttuurityö edistää kulttuurin ja taiteen syntymistä sekä saavutettavuutta, mutta myös suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista ja edelleen kehittämistä eri taidemuodoin. Kulttuuripoliittisen näkökulman esiin tuominen täydentää aiemmin tehtyä tutkimustyötä edelleen, onhan erityisesti maaseudulla tapahtuva kulttuurielämä usein liitoksissa paikalliseen kansalaisopistotoimintaan. Siispä rinta rottingille!

Joulun jälkeen alkaa pian kevätlukukausi, jolloin luomme jälleen uutta tulevaa kevättä ja kesää silmällä pitäen. Mitä olisikaan Suomen suvi ilman kansalaisopistoissa harjoitteleviä kesäteattereita tai kesätapahtumia, joissa esiintyvät paikalliset kuorot, yhtyeet ja erilaiset musiikkiryhmät?

 

Kuopion kansalaisopiston johtava musiikinopettaja, väitöskirjatutkija Petra Lisitsin-Mantere

Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomien osiossa Lukijan Sanomat 18.12.2022.

Hyvyyden ympäröiminä

Olen usein ihastellut tuttavaani, joka hoiti vuosia anoppiaan, joka ei aluksi tykännyt lapsensa puolisosta (tuttavastani) tippaakaan. Tuttavani sitoutui hoitamiseen, vaihtoi kuulumiset ja laittoi ruokaa. Silloinkin, kun anopilla oli känkkäränkkäpäivä, hän kuunteli ja antoi asian olla. Mitä tuosta, kaikkiahan välillä kiukuttaa. Ja kaikki tämä hyvää hyvyyttään.

Kännykkä piippaa. Uutisvirta on päivittynyt. Tuutista tulvii ulos yhä masentavampia ajan kuvia. Ajatuksiimme pyrkivät tummat sävyt. Muistammeko kaiken informaatiotulvan keskellä, että elämme maailmassa, jossa tapahtuu myös hyvää?

Aikaamme leimaavat vastakkainasettelut ja omanapaisuus. Harmaan sävyjä on vaikea erottaa mustan ja valkoisen rinnalta. Kuitenkin nämä ovat asioita, joihin voimme vaikuttaa itse. Kun valitsemme hyvän, tunnemme elämämme merkitykselliseksi. Meistä riippuu, onko lasimme puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä. Uskallammeko valita myönteisen ajatusmallin, vaikka kielteinen voisi olla se kaikkein helpoin?

Marraskuussa vietetään mielenterveysviikkoa, jonka teemana on ”Hyvä alkaa ennen kuin vaikeudet loppuvat”. Hyvän näkeminen tarvitsee aikaa, ja joskus myös vaivaa. Olipa elämässä kuinka paljon haasteita tahansa, löytyy aina myös niitä hyviä hetkiä ja pieniä onnenmurusia, kun oikein tarkasti suurennuslasin läpi katsoo. Joskus niiden näkemiseen tarvitaan toisen ihmisen apua, joskus hyvyyden löytää itse.  

Siilinjärvellä ja Maaningalla on lähiaikoina kymmeniä ilmaiskonsertteja ja -tapahtumia. Mitäpä, jos jakaisit hyvyyttä itsellesi ja ympärillesi tulemalla mukaan. Kulttuurista syntyvä hyvinvointi auttaa näkemään hyvyyden ja kauneuden, jonka keskellä elämme. Saman tekee myös luonto. Molemmat uskomattomia hyvyyden voimavaroja. Ne tuottavat myös hyvää mieltä, jota voi jakaa myös ympärilleen. On lohduttavaa ymmärtää, ettei ihmisen tarvitse olla kaunis, varakas tai stailatun kodin omistaja ollakseen onnellinen. Mikä mahdollisuus; juuri minä voin olla onnellinen, vaikka välillä elämä kolhii!  

Hyvyys ja pahuus ovat eläneet maailmassa rinnakkain vuosituhansien ajan. Emme saa tulla sokeiksi kaikelle sille hyvälle, jota päivittäin kohtaamme. Oman mielen hallintaa ja hyvinvointia voi edistää. Se on todistettu tieteellisestikin, saati omakohtaisin kokemuksin. Eikä tarkoitukseni ole saarnata. Tai oikeastaan on. Ehkäpä juuri nyt voin ravistella ajatuksiasi sen verran, että näet, kuinka hienoa on sittenkin olla elossa, juuri tässä ja tänään!  

Ja tuttavani, joka hoiti anoppiaan aina viimeisille hetkille asti, jakaa nyt omaa aikaansa naapurinsa lapsille. Häntä minä ihastelen vieläkin.

 

 

 

 

 

 

 

Teksti: Petra Lisitsin-Mantere

Kirjoittaja on Kuopion kansalaisopiston musiikinopettaja, joka on valinnut olla hyvän puolella.

Kirjoitus on julkaistu marraskuussa 2022 Uutis-Jousessa.

Napa-askelia

Mieli ja sen toiminta on kiehtonut minua aina. Jopa niin, että nuorena harkitsin psykologian opiskelua. Käytännönläheisempi ammatti vei kuitenkin voiton ja hyvä niin. Minulle aikuisten opettamisen suola ja sokeri ovat monenlaiset kohtaamiset ihmisten kanssa. Opetustyön rinnalla olen myös saanut kehittää yhteisömme työhyvinvointia. Jos jokin asia kiehtoo ja on itselle tärkeä, niin sitä huomaamattakin suuntaa askeliaan sitä kohti. Matka ei ehkä ole sellainen kuin on ajatellut, se voi olla jopa parempi - omannäköinen. Minun polkuni vei hyvinvointiteemojen äärelle marinoitumaan positiivisessa pedagogiikassa ja laaja-alaisissa hyvinvointitaidoissa. 

Positiivinen pedagogiikka on hyvän huomaamista. Sen perusta on positiivisessa psykologiassa. Positiivinen psykologia ei tarkoita pakkopositiivisuutta. Se on tieteenala, joka kulkee rinnakkain perinteisen psykologian kanssa. Molemmat tutkivat mielenterveyttä, mutta eri näkökulmasta. Perinteinen psykologia keskittyy mielen ongelmiin ja tapoihin korjata ja parantaa, kun taas positiivinen psykologia tutkii, mikä kaikki vaikuttaa edistävästi eli positiivisesti ihmisen hyvinvointiin ja onnellisuuteen - siihen mikä tekee meille hyvää. 

Tämän voi rinnastaa ravitsemukseen. Tiedämme, millainen ravinto on terveydelle pahasta ja johtaa sairauksiin. Tiedämme myös, millainen ruoka auttaa voimaan paremmin. Positiivinen psykologia tuottaa samoin tietoa psyykkistä hyvinvointia tukevista ”ravinteista”. Tieto ei yksin riitä muuttamaan mitään. Tarvitaan myös taitoja käyttää näitä ravinteita hyvän elämän rakennuspalikkoina niin työssä, ihmissuhteissa kuin oman itsemme kanssa. Ja kuten muutkin taidot, myös hyvinvointitaidot ovat opittavissa. Sinnikkäällä harjoittelulla alamme kukoistaa ja olemme vahvempia ja joustavampia myös silloin, kun elämä koettelee ja tuo eteemme isojakin vastoinkäymisiä.
Yksi tärkeimmistä hyvinvointitaidoista on taito olla onnellinen. Kukapa ei haluaisi tulla onnelliseksi? Mutta usein me luomme esteitä onnemme tielle. Emme usko mahdollisuuksiimme muuttaa asioita tai sorrumme sitku-ajatteluun: voimme olla onnellisia vasta, kun olemme saavuttaneet jotain, sitten joskus. Esteenä voi olla myös syvään juurtunut uskomus: onnellisuus tulee, jos on tullakseen, mahdollisesti hyvän tuurin tai sattuman kautta. Tai että minä en ole syntynyt onnellisten tähtien alla. Mutta entä jos muuttaisit sinne - onnellisten tähtien alle? Aito onnellisuus on valinta ja taito, joka lisääntyy harjoittelemalla, kuten muutkin taidot. Keskittymällä huomaamaan hyvää, osoittamalla arvostusta ja kiitollisuutta, pysähtymällä onnellisten hetkien äärelle ja tekemällä itselle mieleisiä ja merkityksellisiä asioita.

Kuluvan lukuvuoden teemamme on Rohkaise villi luontosi. Tällä me haluamme vahvistaa ihmisten luontoyhteyttä, mutta myös kannustaa oman itsensä etsimiseen. Yksi tärkeistä taidoista on pysähtyä kuuntelemaan omia ajatuksia, tunteita ja sitä, minne haluaa mennä. Keksimme helposti syitä, jotka estävät meitä tavoittelemasta haluamiamme asioita. Muutos lähtee siitä, kun alamme tehdä asioita toisella tavalla. Askelien ei tarvitse olla pitkiä. Itse asiassa ne pienet askeleet, napa-askeleet, vievät usein perille paljon varmemmin. Ja silloin ehtii myös nauttia matkasta.

 

 

 

 

 

 

 

Teksti: Anu Korhonen
Kirjoittaja on Kuopion kansalaisopiston kotitalouden ja laaja-alaisten hyvinvointitaitojen opettaja.

Kirjoitus on julkaistu lokakuussa 2022 Uutis-Jousessa sekä Pitäjäläisessä.

 

Positiivinen ja voimaannuttava ikääntyminen

 

Käsiini osui entisen sosiaali- ja terveysministerimme, Vappu Taipaleen, kirjoittama kaunis teksti, joka käsittelee positiivista ikääntymistä ja vanhuuden voimavaroja sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Tämän kaltaista puhetta ja näkyvyyttä soisi asian äärellä olevan enemmänkin. Taipaleen mukaan olemme siirtyneet elämänkaariajattelusta elämänkulun ajatteluun, jossa elämä koostuu erilaisista elämänvaiheista ja -jaksoista. Itse ajattelen, että elämä on parhaimmillaan rikas matka sen kaikkine elämänvaiheineen. Sen mielekkyys ja henkinen rikkaus riippuu paljon tavastamme katsoa elämää ja meitä kohdanneita asioita. Tämä on minusta voimaannuttavaa ja tuo vanhuuteen elämänvaiheena valtavasti syvyyttä ja arvoa.

Emeritusprofessori Simo Koskisen teorian mukaan vanhojen ihmisten voimavaroja voidaan tarkastella nelikenttänä, jossa kollektiiviset, sosiokulttuuriset, henkiset ja ympäristöön liittyvät voimavarat täydentävät toisiaan.

Kollektiivisia voimavaroja ovat mm. taloudelliset voimavarat ja ns. hiljainen tieto sekä osallistuminen yhteiskunnan pyörittämiseen omaishoidon tai vapaaehtois- tai järjestötyön kautta. Kollektiivisten voimavarojen vaikutus on valtava ja olisi hienoa, jos yhteiskuntamme voisi paremmin tukea esimerkiksi omaishoitajien tekemää arvokasta työtä. Toinen asia, jota pidän tärkeänä, on perinnetaitojen siirtäminen nuoremmille sukupolville. Maassamme on valtavasti katoavaa kulttuuriperinnettä ja sukujen tarinoita.

Sosiokulttuurisia voimavaroja ovat kolmannen elämän sallimat vapaus ja pääoma. Tässä elämänvaiheessa työn taakse jäämisen jälkeen on valtavasti vapautuvaa aikaa käytettäväksi ja se voi olla yksi elämän parhaita. Myös yhteiskunnallisen muutoksen tasapainottamistehtävä on tärkeä. Vanhuuden ja vanhenevan ihmisen elämäntapojen tarkastelun kautta voi löytää paljon hyviä käytänteitä esimerkiksi ympäristöasioihin ja kestävään elämäntapaan liittyen.

Psyykkisiä ja henkisiä voimavaroja ovat myönteinen elämänasenne, elämän merkitysten ymmärtäminen ja mielen voimavarat. Vaikka vanhuudessa toimintakyky heikkenisi niin vahva minäidentiteetti ja tunteiden hallinta ja itsearvostus kannattelevat. Elämä koetaan parhaassa tapauksessa täyttymykseksi. Kuopion kansalaisopistossa on suunnitteilla positiivisen ikääntymisen kurssi, jossa mukana kulkee vertaisuus, yhteisajattelu ja elinikäinen oppiminen sen syvässä merkityksessä.

Ympäristöön liittyvät voimavarat liittyvät kotiin ja omaan asuinalueeseen, joiden merkitys kasvaa vanhuudessa. Perhe, isovanhemmuus ja muut sosiaaliset verkostot ovat usein elämän tärkeä osa. Pilotoimme viime vuonna Vanhustyön keskusliiton kanssa varautumisen kurssin Ei huolta huomisesta vai viisaasti ennakoiden. Se toteutetaan nyt syksyllä 2022 verkossa. Kurssilla pohditaan ennakoinnin näkökulmasta mm. asumiseen, talouteen, terveyteen, mielekkääseen elämään sekä asiakirjoihin liittyvää ennakointia ja toimintaa. Varautuminen kannattaa. Vaikka ei heti tekisikään mitään suuria muutoksia elämässään vaihtoehdoista on hyvä olla tietoinen ja tärkeää pohtia yhdessä läheisten kanssa mitä haluaa ja miten toivoo asioiden hoituvan.

Taipale kiteyttää tekstissään napakasti, miten vanhat ihmiset tuottavat valtavan määrän sosiaalista pääomaa, josta yhteiskuntamme voi nauttia ja olla ylpeä. He hoitavat aktiivisesti läheisiään, siirtävät kulttuurista perimää sekä välittävät suuresti yhteisistä asioista. Vanhat ihmiset ja heidän antamansa panos tuo valtavasti niin kulttuurista kuin mentaalistakin rikkautta yhteiskuntaamme ja on olennainen osa kaikkien yhteisöjen ja yhteiskuntien toimivuutta.

 

Teksti: koulutussuunnittelija Hanna-Reetta Metsänheimo. Hanna-Reetta on positiivisen psykologian asiantuntija ja ihmeellisen elämän ihmettelijä.

Kirjoitus julkaistiin syyskuun 2022 lopussa sekä Uutis-Jousessa että Pitäjäläisessä.