Arjen pienten ja suurten kohtaamisten voima

Vanhustenviikko 2026

Istun ja odotan vuoroani asioimaan palvelupisteellä. Niin odottaa moni muukin. Luen puhelimestani Savon Sanomia ja ilmeisesti useampi henkilö ympärilläni on uppoutuneena oman mobiililaitteensa äärelle. Vierelleni istuutuu vanhempi herra. Hän kysyy minulta rauhallisesti hymähtäen: ”Mitähän ennen olisi tehty vastaavassa tilassa odotettaessa?” Hämmennyn ja havahdun, katson ympärilleni ja sitten häntä silmiin. ”Varmaan juteltu” on ainoa mitä suustani tulee. Sitten yhtäkkiä rentoudun, läsnäolossa toisen ihmisen kanssa on jotakin rauhoittavaa, turvallistakin. 

Pysähdyn ja alan katsella kanssani jonotavia ihmisiä. Kummallista miten yhteyttä toisiin voi tuntea vain olemalla läsnä ja nostamalla katseensa. Tämä havahtuminen tuntui hyvältä ja tarpeelliselta kaiken kiireen keskellä. Haluan kiittää häntä muistutuksesta, miten voimme pienillä arjen teoilla ja kohtaamisilla tuottaa hyvää ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, ehkä enemmän kuin arvaammekaan. 

Kiire ja nopeatahtinen elämä vievät ihmistä pois itsestä ja läsnäolon tilasta. Kuitenkin elämän parhaimmissa hetkissä, tiivistyy jotain syvää siitä mitä on olla ihminen. Nämä hetket, usein yhdessä toisten kanssa koetut, ovat usein nopeasti ohi kiitäviä ja ne jäävät huomaamatta, jos mielemme on jatkuvasti kiireinen. Tutkijat puhuvat näistä arjen pienistä kohtaamista ja yhteydentunteesta muodostuvista kipinöistä positiivisena resonanssina. Mm. yhdysvaltalainen professori Barbara Fredrickson sanoo näiden ”Rakkauden mikrohetkien” rakentavan elämään syvää ja todellista voimaa. Rakkauden mikrohetkiä ovat silmiin katsominen, oven avaaminen, jaettu hymy tuntemattoman kanssa, kiireessä vauvalta pudonneen lapasen nostaminen takaisin äidille, rauhallisen tienylityksen lupaaminen hiljentämällä ja nyökkäämällä vanhuksen ylittäessä suojatietä väsyneillä jaloillaan. Näitä ovat myös kiittäminen ja nähdyksi tulemisen kokemuksen tarjoaminen toiselle. Ne eivät vaadi paljoa ja tarjoavat mahdollisuuden muistaa, että erilaisista elämänpoluista ja tarinoista huolimatta, emme ole täällä yksin. 

Itse tunnen kokevani rakkauden mikrohetkiä myös luonnon äärellä, kulkiessani järvenrantaa ja kuunnellessani luonnon ääniä, meloessani tyynellä järvellä, kävellessäni koirani kanssa kaurapellon reunaa kotimme lähettyvillä tai kuullessani puron solisevan äänen. Se yhdistää minut luonnon kanssa. Emme ole ihmisinä irrallisia vaan syvästi yhteydessä ja osa luontoa. 

Yhteenkuuluvuuden tunteen on osoitettu olevan yksi ihmisen perustarpeista. Se ei vaadi suuria eleitä ja spektaakkeleita vaan se vaatii aitoa läsnäoloa toisillemme. Koin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta viimeksi Suomen miesten lentopallon maajoukkueen voittaessa Euroopan mestaruuspronssin. Tuntui, että olemme suomalaisina tehneet jotain suurta yhdessä. Samat fiilikset nousivat aikaisemmin pintaan Alisa Vainion juostessa maratonilla EM-kultaa Englannin Birminghamissa. 

Ihailen tuntemissani vanhoissa ihmisissä olevaa syvää viisautta. Elämä on kirkastanut oleellisen, kyntänyt turhan hätiköinnin ja opettanut olemisen taidon. Näiden vanhojen ihmisten katseessa on hiljaisuutta ja rauhaa, jonka elämä on opettanut. Jokainen ryppy ja juonne kasvoilla kertoo tarinaa eletystä elämästä ja ymmärryksestä, että olemme kaikki osa samaa jatkumoa ja sitä kautta syvästi sidottuja toisiimme. Meissä jokaisessa säilyy koko elämämme ajan tarve tulla kohdatuksi, nähdyksi ja hyväksytyksi juuri sellaisina kuin olemme. Ilman muureja tai rooleja, joita helposti rakennamme ympärillemme kiireen ja epäluulojen kautta. Vaatiihan se suuresti rohkeutta katsoa aidosti silmiin ja sanattomasti viestiä toiselle, että minä näen ja hyväksyn sinut juuri sellaisena, kuin olet. 

Entäpä, jos tällä Vanhustenviikolla hidastaisit, hymyilisit ja antaisit vallan lempeydelle. Haastan sinut tietoisesti tarkkailemaan mahdollisuuksiasi bongailla ja kokea iki-ihania rakkauden mikrohetkiä. Tätä kautta vahvistamme osaltamme ihmisyyden verkkoa, joka kannattelee meistä jokaista. Hyväntekeminen on aina myös lahja antajalleen. 

Toivotan sinulle sydämestäni valoisaa Vanhustenviikkoa ja sylikaupalla arvokkaita arjen kohtaamisia.

Hanna-Reetta Metsänheimo

Kuopion kansalaisopiston suunnittelijaopettaja ja Kuopion kaupungissa toimivan Seniorityöryhmän pj. 

Lähteet 

Fredrickson Barbara (2013) Love 2.0. Creating happiness and health in moments of connection. Penguin Random House. LLC. 

Maslow (1943) Hierarchy of needs in Theory of Human Motivation

Kuopion kansalaisopiston sekakuoro Veljsiskot - 110 vuotta laulua, ystävyyttä ja yhdessäoloa

Hyvät kuorolaiset, arvoisa yleisö! 

110 vuotta. Kun luvun lausuu ääneen, se tuntuu valtavalta – ja sitä se todella on. Harva asia kestää yli vuosisadan. Trendit tulevat ja menevät, rakennukset murenevat, yhteisöt muuttuvat. Mutta tämä kuoro laulaa edelleen.

Kun Veljsiskot perustettiin vuonna 1916, maailma oli aivan toisenlainen. Mutta yksi asia oli sama kuin tänäänkin: ihmiset tarvitsivat toisiaan. He kaipasivat yhteyttä – ja ääniä, jotka loivat toivoa. Kuoro syntyi siihen tarpeeseen, ja se on siitä lähtien ollut osa yhteisöään tavalla, johon vain harva perinne pystyy.

110 vuoden aikana kuoro on ollut paljon enemmän kuin joukko laulajia. Se on ollut ystävyyden paikka, oppimisen paikka, rohkaisun paikka – ja ennen kaikkea ääni, joka kantaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ääni, joka soi juhlissa ja surussa, arjessa ja merkkihetkissä. Ääni, joka muistuttaa meitä siitä, että ihminen tarvitsee laulua lähes yhtä paljon kuin hengitystä: jotain, mikä yhdistää, koskettaa ja lohduttaa.

Veljsiskot on esimerkki siitä, mitä kansalaisopistotyö parhaimmillaan on: yhdessä tekemistä, elinikäistä oppimista ja yhteisöllisyyttä, jota ei voi ostaa eikä pakottaa. Se syntyy ihmisistä.

Myös Kuopion kansalaisopisto syntyi tästä hengestä. Vapaan sivistystyön idea oli aikanaan rohkea ja syvästi demokraattinen: jokaisella ihmisellä, taustastaan riippumatta, on oikeus oppimisen iloon ja paikkaan, jossa saa kasvaa muiden rinnalla. Tämä ajatus on kantanut opistoa läpi vuosikymmenten, vaikka maailma ympärillä on muuttunut lähes tunnistamattomaksi.

Suomalainen tapa opiskella harrastuksena on kulttuurinen erityisyys. Se merkitsee halua syventyä, harjoitella ja tehdä yhdessä. Esittävissä taiteissa on lisäksi oma jännityksensä: teos ei ole koskaan täysin valmis ennen kuin se kohtaa yleisön. Konserttilava on se hetki, jolloin kaikki harjoittelu muuttuu eläväksi. Te ette laula vain itsellenne – jokainen konsertti on lahja jollekin, joka sillä hetkellä sitä tarvitsee.

Tutkijat ovat viime vuosina mitanneet sitä, minkä kuorolaulajat ovat aina tienneet: yhdessä laulaminen tekee ihmiselle hyvää. Hengitys synkronoituu, sydämen syke rytmittyy, kehoon vapautuu oksitosiinia. Stressi vähenee, muisti pysyy virkeänä ja keuhkot vahvistuvat.

Mutta on myös jotakin, mitä on vaikeampi mitata. Harjoitusilta on paikka, johon lähdetään – ei siksi, että täytyy, vaan koska siellä ovat ne ihmiset. Se tuttu tila, ne vaihdetut kuulumiset, jaetut ilot ja surut. Aikana, jolloin yksinäisyys on yksi vakavimmista terveysuhkista, kuorossa sitä ei ole.

110 vuotta tarkoittaa tuhansia harjoituksia. Jos harjoituksia on ollut vain yksi viikossa – ja todellisuudessa enemmän – se on tuhansia iltoja, jolloin joku on pakannut lauluvihkonsa, lähtenyt matkaan ehkä työpäivän väsyttämänä, mutta tullut silti. Se on sitoutumista, jota ei voi korvata millään.

Sekä kansalaisopisto että Veljsiskot ovat eläneet kaiken: sotavuodet, jälleenrakennuksen, television tulon, internetin tulon. Silti toiminta on jatkunut, sodan aikaisia pieniä taukoja lukuun ottamatta. Ja näin haluamme sen jatkuvan – yhdessä kohti kestävää tulevaisuutta.

Hyvät Veljsiskot, te olette esimerkki siitä, miten taide ja yhteisöllisyys kulkevat käsi kädessä. 110 vuotta on matka, johon mahtuu valtavasti tunteita, tarinoita ja ihmisyyttä. Se on matka, josta voitte olla ylpeitä.

Onnea, Veljsiskot. Teidän äänenne vain vahvistuu – jatkakaa laulamista.

Rehtori Kirsti Turusen juhlapuhe la 11.4.2026  Kuopion kansalaisopiston sekakuoro Veljsiskojen Sävelten siivin 110 vuotta -juhlakonsertissa Kuopion kaupungintalolla.

Valokuva Jarmo Partanen.

Opon aatoksia

Jos olisin nuori, nyt olisi aika heittää reppu selkään ja lähteä katsomaan maailmaa ja tutustua työmahdollisuuksiin eri maissa. 

Kevät on aikaa miettiä unelmia ja haaveita. On myös hyvä miettiä, mitä ne voisivat tarkoittaa ammatteina ja työmahdollisuuksina. Nuorilla mahdollisuuksia on paljon. 

Nuorelle tärkeää on löytää opiskeluala, mikä kiinnostaa ja innostaa. Työmarkkinat muuttuvat niin nopeasti, että varmoista tulevaisuuden työmahdollisuuksista on vaikea tietää. Silloin hyvät opiskelutaidot ja ala, mikä kiinnostaa, antavat voimia ja kykyjä soveltaa ja tarvittaessa laajentaa omaa osaamista muutoksissa. 

Aikuisten kohdalla tilanne mietityttää. Osaamisen vahvistaminen tai uuden ammatin opiskelu on aiemmin toiminut turvana työmarkkinoilla, samoin kuin hyvänä reittinä takaisin työelämään, jos on jäänyt työttömäksi tai on ammatinvaihtotilanteessa. Nyt aikuisten opiskelumahdollisuuksia on kuitenkin leikattu ja opintososiaalisia tukia karsittu. Saman aikaisesti muut työllistymisen tukimuodot, kuten palkkatuki, ovat vähissä. Unelmista ja haaveista on tärkeä pitää kiinni, mutta keinoja toteuttaa niitä pitää nyt miettiä vielä laajemmin.

Onneksi osaamisen vahvistamisen ja mielekkään elämän toteuttamisen keinoja on monia. Jollekin mahdollisuus voi löytyä vapaaehtoistyöstä. Menemällä mukaan itseä kiinnostavan yhdistyksen toimintaan voi tehdä mielekkäitä asioita, oppii lisää ja tutustuu uusiin ihmisiin, joilla voi olla hyviä vinkkejä. Oma ymmärrys ja osaaminen karttuu ja joissain yhdistyksissä voi tehdä myös esim. osaamismerkkejä. Omien läheisten, esim. vanhusten, auttaminen voi myös antaa monia ideoita, miten eri alojen asioita voisi kehittää huomioimaan eri elämäntilanteissa olevat ihmiset. Toisaalta vanha naapuri saattaa opettaa, vaikka hitsausta ja tuttu nuori tekoälyn käyttöä.

Monia mainioita, ei niin kalliita, osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia voi löytyä, vaikka kansalaisopistoista tai avoimesta yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta. Kiinnostavia kursseja, maksuttomiakin, voi löytyä eri maista ja yliopistoista. Kirjastot ja internet ovat pullollaan ideoita ja vinkkejä, miten treenata uusia taitoja. 

Myös mallireppu selkään ja maailmalle voi avata arvaamattomia ovia. Lapissa työmarkkinoilla on täyshöyry päällä ja Ruotsissa ja Norjassa kaivataan uusia tekijöitä. Uusia ideoita voi löytyä läheltä ja kaukaa, jos on aikaa ja mahdollisuuksia etsiä, mitä juttuja Suomeen voisi mukanaan maailmalta tuoda.

Tärkeää on vaalia unelmia, toivoa ja uteliasta mieltä. Mahdollisuuksia löytyy, kun niitä etsii avoimin mielin uusista paikoista. 

Johanna Jussila
Kirjoittaja on Kuopion kansalaisopiston suunnittelijaopettaja ja opinto-ohjaaja, joka miettii mahdollisuuksia…

Tasapaino

Tammikuu toi tullessaan tutun keskustelun pudotettavista kiloista. Kuntosaleilla on ruuhkaa, lehdet ja some pursuavat ohjeita elämäntapamuutokseen. Liikkeellä on suuri joukko painonpudottajia ja kunnonkohottajia, jotka ovat päättäneet ottaa itseään niskasta kiinni.

Uusi vuosi kantaa lupausta uudesta elämästä ja mahdollisuudesta muuttaa se, mihin emme itsessämme ole tyytyväisiä. Muutostoiveisiin kietoutuu usein häpeää, turhautumista ja laiskuuden tunnetta, jotka voimistuvat, kun arki viekin mukanaan ja muutospyrkimys osoittautuu odotettua vaikeammaksi. 

Sitä elämäntapamuutos ja varsinkin painonpudotus usein onkin, koska aivomme suosivat tuttua ja turvallista. Varsinkin suuret muutokset tuntuvat kuormittavilta ja innostus hiipuu helposti. Lisähaastetta tuo, jos meillä on stressi mistä tahansa asiasta. Kuormittuneena on vaikeampaa tehdä tietoisia, hyviä valintoja. Tahdonvoimasta ei ole kyse, sillä päästään nykytutkimuksen mukaan vain lyhyt matka. 

Itsensä niskasta kiinni ottaminen on jo mielikuvissa varsin rankkaa ja rankaisevaa. Entäpä, jos ottaisitkin itseäsi kädestä kiinni? Mitä tapahtuisi, jos kohtelisit itseäsi kuin elämäsi rakkainta ja tärkeintä ihmistä? Millaisia valintoja silloin tekisit? Käytä myös hetki unelmointiin. Minkä kaiken toivot olevan elämässäsi toisin, kun tavoitteet on saavutettu? Muutostoiveissa on harvoin kyse pelkästään fyysisistä tavoitteista.

Yleinen pelko itsemyötätunnosta on, että se tekee meistä aikaansaamattomia. Lenkki jää tekemättä ja sohva kutsuu. Ajattelemme, että ankaruus ja tiukat rajat saavat meidät suoriutumaan paremmin. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että haitallisempaa on itsekritiikki sen aiheuttaman stressireaktion vuoksi.

Itsemyötätunnossa ei kuitenkaan ole kyse siitä, ettemme olisi rehellisiä itsellemme. On rehellistä myöntää, että liikkumattomuus sairastuttaa ja hyvä ruoka ravitsee. Rehellisyyttä on myös pohtia, mitä on varaa jättää tekemättä oman hyvinvoinnin eteen. Muuttumattomuus voi olla lopulta vaikeampaa kuin muutos. Terveellinen elämäntapa ei kuitenkaan saisi olla velvollisuus, vaan jotain, mitä haluat tarjota itsellesi rakkauden kautta. Aidon itsemyötätunnon kautta löytyy myös terveet, rakkaudelliset rajat itseä kohtaan. Mille minun pitää sanoa ei, jotta voin sanoa haluamilleni asioille kyllä? Tai mitä lautasellani on liikaa ja mitä siinä on liian vähän? 

Elämäntapamuutokset edellyttävät myös psykologista hyvää ravintoa. Minkälaisia pieniä ja iloisia askeleita voisit tehdä joka ikinen päivä? Ilo ja vapaus tehdä hyviä valintoja on yhtä kuin onnistuminen. Kyse ei ole kiloista, vaan iloista ja niiden tasapainosta. 

Anu Korhonen
Kirjoittaja on Kuopion kansalaisopiston kotitalousopettaja ja hyvinvointivalmentaja, joka tasapainoilee myös joogaten. 

Rojektia jatkuvalla syötöllä

Mitä sinulle tulee mieleen, kun mainitaan vapaa sivistystyö ja sen arvot? Ehkäpä jotain, mitä poliitikot palavereissa pyörittelevät? Ei minullekaan äkkiseltään mitään, mikä sisältäisi muutosvoimaa. Mutta, mutta. Aavisteletko, tai jopa tiedät, että voisit olla hyvä jossakin? Onko itsesi kehittäminen, syystä tai toisesta, kuitenkin ollut kuin mikä tahansa savolainen projekti - aloittamatta vaille valmis?

Jos joku olisi puolitoista vuotta sitten sanonut, että kokopäivätyö jossain ihmeen Kuopion kansalaisopistossa muuttaisi elämäni, en olisi uskonut. Näin kuitenkin kävi. Innostuin. Vain muutamia asioita mainitakseni olen viimeisen vuoden aikana päässyt mukaan edistämään kotiseutumme liikuntakulttuuria monin tavoin, yhdeksi tekijäksi portugalilais-afrikkalaiseen Ubuntu-projektiin, tukemaan nuorten kasvua kansalaistaitojen osaamismerkkihankkeessa, koulutusmatkalle Roomaan. Lisäksi olen saanut tutustua sekä oppilaitoksemme henkilöstön että asiakaskuntamme aivan loistaviin tyyppeihin. Äskettäin innostuin italian kielestä. Tästä iso kiitos Rafalle – olet inspiroiva opettaja.

Etelä-Afrikasta alun perin lähtöisin oleva Ubuntu-filosofia painottaa oppimista, osallisuutta ja yhteisöä. Arvot ovat yleismaailmallisia ja vastaavat vapaan sivistystyön eli Kuopion kansalaisopiston arvoja. Onko olemassa jokin asia, mistä olet aina ollut salaa kiinnostunut, mutta et ikinä ole kehdannut? Esimerkiksi kuvataide, musiikki, käsityöt, liikunta, kielten opiskelu tai tietotekniikka? 

Mene ja osallistu! 

Amerikkalaisen sanonnan mukaan ”Kurinalaisuus on valinta sen välillä, mitä haluat nyt, ja sen, mitä haluat eniten.” Kotisohvalla loikoilulle on paikkansa, luovasta laiskuudesta on moni suuri keksintö saanut alkunsa. Kuitenkin kannustan pohtimaan, mitä eniten toivoisit elämältäsi. Mistä haaveilet? Voisiko oman itsesi kehittäminen olla sen polun tienviitta? Seuraa tuota polkua - mitä koulutuksia, opistoja, liikuntaharrastuksia tai kulttuuritapahtumia sen varrelta sitten löytyykään.

Vielä pitää muistutella, että ensimmäiset tavoitteet kannattaa asettaa riittävän matalalle. Niin matalalle kuin ikinä kehtaa. Tämähän ei sitten lainkaan tarkoita, etteikö lopputuloksesta voisi tulla kuinka hyvä tahansa. Pieniin muutoksiin ja oppimistuloksiin tahtoo liittyä sellainen jännittävä juttu, että ne ruokkivat itsetuntoa, onnistumisen kokemuksia ja myönteisiä käsityksestä itsestä oppijana – eli kokonaisvaltaista hyvän kierrettä. Mitä sitten tarvitset? Ennakkoluuloton mieli riittää – tai vaikka vähän savolaisen ennakkoluuloinenkin menettelee, kunhan olet pikkuisen valmis omia rajojasi ja tutuksi tulleita toimintamallejasi rikkomaan. Ei siis hätäillä – eihän Roomaakaan päivässä rakennettu! Pois mukavuusalueelta mars, kerran se kirpaisee! Avanti insieme con passione! (Eteenpäin yhdessä intohimolla.)

Jussi Haapamäki
Kuopion kansalaisopiston liikunnanopettaja, jota inspiroivat jalkapallon universaali kieli sekä Afrikan ja muiden kaukaisten kulttuurien tarinat.

Tulevaisuus, jonka valitsen

On uuden vuoden aatto 2050. Tyttäreni perhe on tulossa mummolaan kylään. He liukuvat autollaan rantaan alempana pihassa. Vesistöjen pinta on noussut viime vuosina merkittävästi. Talomme on säästynyt korotusremontilta, sillä olemme mäen päällä. Jatkuvaan ilmankosteuteen liittyviä korjauksia olemme kyllä joutuneet tekemään.

Joulua on vietetty ajanmukaiseen tapaan kaikkia uskontoja ja uskonnottomia kunnioittaen, yhteisöllisyyttä korostaen. Tapaninpäivänä ei nykyään ajella tai kyläillä. Sen sijaan ”Tapanin rannoilla” käydään keräämässä menneiden vuosikymmenten jäänteitä, eli muoviroinaa kierrätykseen. Tapahtuma on nykyään varsin symbolinen, merenpuhdistusteknologiaan on satsattu ja suurin osa meristä on saatu melkein muovivapaiksi. Rannoilla kuitenkin tavataan, seurustellaan ja rantoja siistitään. Järvet eivät ole tänäkään talvena jäätyneet, maa on paljas.

Uutena vuotena saamme siis tyttären teini-ikäisten lastensa ja puolisonsa kanssa kylään. Toinen tyttäremme on jossain päin Aasiaa tutkimustyötään tekemässä. Hän on luonnontieteilijä ja kerää talteen viimeisiä tietoja kadonneista lajeista. Jäljellä olevia lajeja sekä niiden ympärillä vielä toimivaa ekosysteemiä on suojeltava. Kymmenisen vuotta sitten olin tyttäreni matkoista jatkuvasti huolissani. Maailmalla oli hyvin levotonta, paljon pakolaisleirejä, yhteenottoja ja huolta ruuan sekä veden riittävyydestä. Nyt maailmalla on rauhallisempaa.

Arki on muuttunut keski-ikäisten lasteni elinaikana. On ollut pakko miettiä kulutusta ja mukavuuksista tinkimistä. Uutta tavaraa tuotetaan maailmassa enää vähän tai uudessa hyödynnetään kierrätettyjä ainesosia. Taloutta pyöritetään aineettomilla innovaatioilla ja uusiutuvalla energialla ja materiaalilla. Muutamien isojen maailman kriisien jälkeen solmittiin onneksi sopimuksia, joissa suuret toimijat näyttivät esimerkkiä ja sitoutuivat investoimaan tieteeseen ja teknologiaan selviytyäksemme täällä yhdessä.

Lapsenlapset kuuntelevat ihmetellen, kun kerron, että heidän vanhempansa ollessa pieniä, oli tapana paukuttaa raketteja taivaalle. Siitä tuli kova meteli ja käry, roskia lensi maastoon mutta ihmiset rakastivat rakettien värikästä loistetta. Me sytyttelemme joitakin energiatehokkaita juhlavaloja illan kunniaksi. Jos sattuu kirkas keli, otamme uutta vuotta vastaan tähtiä tuijotellen.

***

Palataan vielä loppuvuoteen 2025. Vuoden mittaan julkaistuissa ympäristöraporteissa on annettu vielä toivoa. Vielä voimme tehdä asioille jotakin. Uuteen vuoteen voisi lähteä pohtimalla, miten voisin itse vaikuttaa? Millaisia valintoja itse teen? Miten voin auttaa muita ihmisiä tai luontoa?

Monet toivovat uudelta vuodelta sitä, että nykyhetken maailmanvalloittajavaltiaat saisivat viisautta hahmottaa, että sotimisen sijaan kannattaisi laittaa voimavarat ihan muuhun. Nyt on nimittäin valittava millaisen tulevaisuuden haluamme.

Anna Pohjalainen
Kirjoittaja on Kuopion kansalaisopiston apulaisrehtori ja kahden tiedostavan teinin äiti, joka toisinaan pohtii valintojaan enemmän kuin toisina päivinä.

Hyvinvoentija mussiikista? Jo vaen!

Liike on liäke. Moenj meestä muistaa tämän sanonnan ja hyvä niin. Sen sijjaan mussiikin vaekutus immeesten hyvinvoentiin tuppoo aena välliin unohtummaan, vaekka ee kannattaes. Mussiikki se vasta ihmeliäke onnii!  

Musiikkia tai hyvinvointia ei voida määritellä yksiselitteisesti. Musiikki on säveltaidetta, joka koostuu äänistä ja hiljaisuudesta sekä niiden vaihteluista. Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt hyvinvoinnin koostuvan lyhykäisyydessään fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta pääomasta. Hyvinvointi ei ole samanlaista läpi ihmiselämän, vaan se on alati muuttuva tila. Musiikissa mikä tahansa ääni voi olla musiikkia, jos äänen tuottaja on sen sellaiseksi tarkoittanut, tai kuulija sen sellaiseksi mieltää.

Eepä tehhä tästä kuitenkaa liijan moenjmutkasta. Mussiikki suap meessä aekaan monellaesta hyvvee. Se poestaa jännitystä, kehittää tunne-elämätä, lievittää kipua ja aattaa oppimisessa. Mussiikki tuop hyvvee olloo ja antaa elämään sisältöö. Mussiikin harrastaminen vaekuttaa terveöteen myönteesesti musikaalisuuvesta riippumatta.

Musiikki vaikuttaa aivoissamme laaja-alaisesti kolmea eri reittiä pitkin. Psykologisesti musiikki vaikuttaa muun muassa keskittymiseen, muistiin, mielialaan ja toimintakykyyn. Musiikin avulla voidaan lievittää stressiä ja kiputiloja. Fysiologisesti musiikki vaikuttaa esimerkiksi verenpaineeseen, sydämen sykkeeseen ja aivojen toimintaan. Solu- ja molekyylitasolla vaikutuskohteita ovat niin ikään vasta-aineet, luontaiset tappajasolut ja adrenaliini. Tuntuu uskomattomalta, mutta on tieteellisten faktojen valossa aivan totta.

Mussiikki tuop immeesille terveöttä, ikkee ja hyvivvoentija. Olennaesta on, että kuulemastaan ja tekemästään naattii. Ja vielä lopuks melekeen valamiin tohtorin miärääs. Jokkaesen meestä kannattaes laaloo, vaekka kuin itestä tuntus, että laaluiänj pillaantuu kurkusta immeesten ilimoelle piästessä. Soettamisessa sama homma; eekuv vaekka kurtun revittellyyn, ossootpa eli et!

Petra Lisitsin-Mantere
Kansalaisopistojen liiton edustaja valtakunnallisessa musiikki harrastuksena työryhmässä, väetöskirjatutkija ja Kuopijon kansalaesopiston johtava mussiikinopettaja, jolle mussiikki ja kulttuurj on henkireekä ja syvämmen asija.

Kolumni ilmestyi Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä lokakuun 2025 lopussa.

Eläköön kirjat, eläköön kymmenvuotias lukupiiri

Lamperilassa, Kuopion maaseudulla, juhlittiin kymmenvuotista lukupiiriä kääretorttukahvein. Todellisuudessa kirjallisuustuokioita on vietetty kerran kuussa jo ainakin yhdentoista vuoden ajan, mutta koska muistiinpanoni ulottuvat vain vuoteen 2015 asti, eikä muillakaan piirin osallistujilla ole tarkkaa muistikuvaa aloitusvuodesta, päätimme juhlia pyöreitä nyt. Ja sehän passaa. Pitkä yhtäjaksoinen toiminta on kahvinsa ansainnut.

Lukupiiri syntyi aikoinaan opiston toiveesta aktivoida maaseudun ikäihmisiä. Suunnittelin silloin kurssille kirjoja, jotka kattoivat ihmisen koko ikäkaaren nuoruudesta vanhuuteen. Tuolloin kurssi kantoi vielä nimeä Muistojen helminauhasta. Saavuttuani paikalle Lamperilan Monarille ja nähtyäni, keitä paikalle oli tullut, hengitin pari kertaa ylimääräistä sisään ja ulos. Ei vanhuksia, ei todellakaan aktivoinnin tarpeessa olevia, vaan elämänsä parasta aikaa eläviä hyväkuntoisia ja varsin aktiivisia ja iloisia ihmisiä, osalla vielä lapsetkin yhä kotona asuvia. 

Ryhmä saattoi ehkä hyväntahtoisesti naurahdella kurssin nimelle, helminauhakerholle, mutta yhteinen aaltopituus löytyi heti ja kurssille tahdottiin ehdottomasti jatkoa. Ja niin se on jatkunutkin, vain koronan aikaan pidimme muutaman kuukauden taukoa, sillä etäyhteyksin kokoontuminen ei tuntunut kaikista oikealta vaihtoehdolta, eivätkä nettiyhteydet olisi välttämättä maalla toimineetkaan niin jouhevasti, kuin olisi toteutuakseen tarvinnut.

Kansalaisopisto on yhdistävä tekijä monelle asialle ja ihmiselle. Parhaimmillaan se on jäsenilleen elintärkeä kokoontumispaikka, kuin toinen perhe. Uskallan väittää, että sitä lukupiirimme meille kaikille on. Jotkut piiriläisistä ovat sanoneet, että tapaaminen on kuukauden odotetuin kohokohta. Minullekaan sen vetäminen ei tunnu lainkaan työltä. Luettaviin kirjoihin tutustuminen on arjen luksusta, kun voi sanoa tekevänsä töitä istumalla lempituolissaan teekuppi nenän edessä, käsissään jälleen uusi lukematon tarina. 

Alusta asti lukupiiri on toiminut samaa rataa: minä valitsen luettavat kirjat, mutta kuuntelen kyllä ryhmän toiveita mahdollisesta aihepiiristä. Sitä Sidney Sheldonin kirjaa en tosin ole listalle laittanut, vaikka eräs jäsen siitä on useaan kertaan puolileikillisesti puhunutkin. Useimmiten olen saanut täysin vapaat kädet tekstien etsimiseen. Niinpä ryhmä on taivaltanut ilosta ja liikutuksesta myös epämukavuusalueelle: osa kirjoista olisi heiltä jäänyt lukematta, jos ei olisi ollut pakko lukea tai kuunnella niitä kokoontumiskerralle. Mutta yhtä kaikki, jokaisella tapaamisella olemme saaneet kunnon keskustelun aikaiseksi, oli kirja sitten miellyttänyt tai ei. Yhteinen mielipide on se, että on valaisevaa lukea myös muuta kuin omaa lempikirjallisuuttaan. Siksi ryhmä tutustuu myös sellaisiin kirjoihin, mitä eivät muuten olisi välttämättä tulleet lainanneeksi. Koska lukeminen avartaa maailmaa. 

Joukkoomme liittyi tänä syksynä yllättäen kolme uutta kurssilaista, ja luontevasti hekin solahtivat joukon jatkoksi, vaikka aluksi ehkä jännittivätkin, kuinka sisäänlämpiäväksi vuosia kokoontunut ryhmä on muodostunut. Kaikille kiinnostuneille olen aina sanonut, että me emme kysele loppututkintoja tai sitä, luetko populaari- vai korkeakirjallisuutta. Analysoida ei tarvitse osata, innostus lukemista kohtaan riittää. Haluamme toimia matalan kynnyksen paikkana.

Kirjailija Eeva Joenpelto on sanonut, ettei lukeva ihminen ole koskaan yksin. Kirjat johdattavat meidät vielä lukemattomiin maailmoihin, uusiin kulttuureihin ja elämäntarinoihin omalta kotisohvalta tai nyt, äänikirjojen tultua, myös keskeltä kukkapenkkiä, työmatkalla autossa tai vessaharja kädessä kylppäriä kuuraamassa. 

Kauan eläköön kirjat ja tarinat, eläköön Lamperilan Kirjallisuustuokio, eläköön Kuopion kansalaisopisto!

Katja Grönfors
Kuopion kansalaisopiston lukupiirin ohjaaja

Kieltenopiskelun merkitys tekoälyn aikakaudella

Elämme maailmassa, jossa tekoälyllä toimivat käännöspalvelut ovat jokaisen ulottuvilla. Jokaisella on taskussaan kännykkä, ja muutamalla napin painalluksella voimme kääntää tekstiä monista eri kielistä ja saada heti ymmärrettävän tuotoksen. Tämä kehitys on mullistanut viestinnän ja avannut ovia, jotka olivat aiemmin suljettuina. Vaikka tekoälypalvelut tarjoavat lukuisia etuja, kieltenopiskelu säilyttää silti tärkeän paikkansa.

Vaikka tekoäly tuottaa ymmärrettäviä ja usein myös virheettömiä käännöksiä, kieltenopiskelu on paljon enemmän kuin pelkkää käännösten ymmärtämistä. Se avaa oven kohdekielen kulttuuriin, mikä rikastuttaa elämää. Uuden kielen oppiminen tuo mukanaan uuden tavan nähdä maailma ja kokea elämä. Käännöspalvelut voivat kyllä auttaa ymmärtämään perusviestejä, mutta ne eivät voi korvata ihmisten välistä aitoa yhteyttä. Ne voivat olla epätarkkoja tai kontekstitajuttomia. Kulttuurisidonnaiset ilmaisut, sanaleikit ja idiomit voivat jäädä kääntämättä oikein, mikä voi johtaa väärinymmärryksiin. Kulttuurisen kontekstin taju auttaa välttämään kulttuurisia virheitä ja mahdollistaa syvällisemmän ja aidomman vuorovaikutuksen syntymisen. Vaikka tekoäly onkin erinomainen apu kieltenopiskelussa, on tärkeää pystyä arvioimaan sen tuottamaa sisältöä. 

Tutkimusten mukaan uuden kielen oppiminen parantaa aivotoimintaa ja kognitiivisia kykyjä. Vieraan kielen oppiminen on nimittäin monimutkainen prosessi: täytyy painaa mieleen äänteitä ja sanoja sekä tottua uudenlaiseen lauserakenteeseen. Aivoissa tapahtuu tällöin paljon. Hermosolujen välille syntyy uusia yhteyksiä ja muisti paranee. Monikielisillä ihmisillä on usein parempi kyky ratkaista ongelmia, ajatella joustavasti ja keskittyä. Tästä on hyötyä monenlaisissa tilanteissa.

On olemassa paljon erilaisia sovelluksia, joilla kieltä voi opiskella itsenäisesti. Vuorovaikutuksella ja yhdessä oppimisella on kuitenkin iso merkitys. Yhdessä pohtiminen, ajatusten vaihtaminen sekä kyseenalaistaminen rikastuttavat oppimisprosessia ja syventävät ymmärrystä. Kun opitaan yhdessä, syntyy luonnollinen tukiverkosto, joka kannustaa ja motivoi pysymään opiskelutavoitteissa. Yhteisöllisyys tekee oppimisesta paitsi tehokkaampaa myös mielekkäämpää, sillä jaetut onnistumiset ja haasteet vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kieltenopiskelu tarjoaa siis monenlaisia etuja, jotka eivät ole saavutettavissa pelkästään käännöspalveluiden avulla. Se rikastuttaa elämää, lisää kognitiivista toimintaa ja mahdollistaa aidommat yhteydet ihmisten välillä. Siksi on tärkeää ja merkityksellistä opiskella kieliä myös tekoälyn aikakaudella.

Marjo Markkanen
Kuopion kansalaisopiston kielten suunnittelijaopettaja, innokas sukututkija ja saksalaisen kulttuurin harrastaja.

Kolumni ilmestyi Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä syyskuun 2025 lopussa.

Syksy saapuu – ja niin saapuu myös kansalaisopistojen kurssihulina!

Kesän jälkeen tekee hyvää ravistella aivot hereille ja sukeltaa uuteen – vaikka villasukat jalassa ja kahvikuppi kädessä. Kansalaisopistot ympäri Suomen avaavat ovensa kaikille uteliaille oppijoille, olitpa sitten ensikertalainen tai vanha konkari. Tarjolla on kaikkea maan ja taivaan väliltä: taideaineita, kieliä, käsitöitä, liikuntaa, kokkailua ja tietotekniikkaa – eli juuri niitä taitoja, joilla pärjää arjessa. Ja jos lähikurssille ei ehdi, ei hätää – verkkokurssit odottavat klikkausta, vaikka pyjamassa!

Kansalaisopistojen perusrahoituksen leikkaaminen on valitettavasti jälleen esillä valtakunnallisena säästökohteena. Valtiovarainministeriön budjettiehdotus vuodelle 2026 uhkaa leikata kansalaisopistojen rahoitusta 11 miljoonalla eurolla. Ja kyllä, se kirpaisee – etenkin kun jo aiemmin leikattiin 12,5 miljoonaa. Vapaata sivistystyötä tekevät opistot ovat monen kansalaisen henkireikä. Opistojen kautta pääsee kohtuullisen huokealla hinnalla harrastusten pariin. Kyse ei ole pelkästään viihteestä, vaan monet taidot ovat hyödyllisiä tai jopa välttämättömiä arjessa.

Kansalaisopistot toimivat läpi Suomen ja siten edistävät kansalaisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. On todella harmillista, jos vapaan sivistystyön yhteiskunnallista merkitystä ei osata arvostaa yhtenä demokratian peruspilarina.

Kansalaisopistot eivät ole vain oppimisen keitaita, vaan myös hyvinvoinnin supervoimia. Nyt on aika päättää, mitä teet, kun ilmat viilenevät ja tuuli puhaltaa puissa. Haluatko oppia uutta, päivittää taitojasi tai hypätä ihan uusille urille? Meillä on kursseja joka lähtöön – nopeita, hitaita, verkossa, livenä, aamulla, illalla... kuin buffet, mutta aivoille. Tule mukaan, Innostu ja onnistu – opiskelu kannattaa aina! ilmoittaudu kursseille verkkokaupassamme ja syksysi ei taatusti ole tylsä!

Kirsti Turunen
Kirjoittaja on ahkera mummoilija ja puutarhaa vapaa-aikoinaan rapsuttava Kuopion kansalaisopiston rehtori.

Kolumni ilmestyi Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä elokuun 2025 lopussa.

Perustaitojen merkitys muuttuvassa maailmassa

Nykymaailmassa teknologian ja erityistaitojen aikakaudella myös perustaitojen merkitys korostuu entisestään. Perustaidot muodostavat vankan pohjan, jonka varaan kaikki muut taidot ja osaaminen rakentuvat. 

Suomalaisista nuorista noin 20 prosentilla ja aikuisista noin 10 prosentilla on niin heikko lukutaito, ettei se riitä yhteiskunnassa toimimiseen. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat perustaitoja, jotka ovat välttämättömiä lähes kaikilla elämän osa-alueilla. Ne eivät ainoastaan mahdollista tiedon hankkimista ja jakamista, vaan myös kehittävät ajattelukykyä ja kriittistä arviointia. Nämä taidot auttavat meitä tekemään perusteltuja päätöksiä. 

Matematiikkaosaaminen ei puolestaan rajoitu pelkästään numeroiden ja laskutoimitusten ymmärtämiseen, vaan kehittää myös loogista ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä. Matematiikan avulla voimme pyrkiä ymmärtämään ja analysoimaan ympäröivää maailmaa.

Digitaaliset taidot ovat nousseet perinteiset perustaitojen rinnalle. Kyky käyttää tietokoneita, älypuhelimia ja muita digitaalisia laitteita sekä ymmärtää niiden toimintaperiaatteita ovat lähes välttämätöntä osaamista nykypäivän yhteiskunnassa. Digitaaliset taidot mahdollistavat tiedonhankinnan, viestinnän ja monien arjen tehtävien suorittamisen tehokkaasti. Digitaitoihin liittyvät myös medialukutaito ja lähdekriittisyys, joiden avulla pystymme arvioimaan käsiin saamiemme tietojen todenmukaisuutta. 

Kestävyystaidoilla viittaavat kykyyn toimia ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Systeeminen ajattelu eli kyky ymmärtää systeemien toimintaperiaatteita ja vaikutuksia, tulevaisuusajattelu sekä arvojen ja eettisyyden ajattelu ovat keskeisiä kestävyystaitoja. Näiden taitojen avulla voimme ymmärtää ja ratkaista monimutkaisia kestävyyskysymyksiä, jotka liittyvät esimerkiksi ympäristöön, hyvinvointiin ja talouteen.

Lisäksi vuorovaikutustaidot, kuten kyky sujuvaan kommunikointiin on välttämätön taito niin työelämässä kuin henkilökohtaisissa ihmissuhteissa. Hyvät vuorovaikutustaidot auttavat välttämään väärinkäsityksiä ja konflikteja, sekä rakentamaan luottamusta ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Tekoälyn hallinta on nopeasti nousemassa yhdeksi tulevaisuuden perustaidoksi. Tekoäly mahdollistaa suurten tietomäärien analysoinnin nopeasti ja tarkasti, mikä voi auttaa meitä luomaan oikeudenmukaisemman ja tehokkaamman yhteiskunnan. Tekoälyn käyttö vaatii käyttäjältä perustason digiosaamista lisäksi kykyä muotoilla selkeitä kysymyksiä sekä kriittistä ajattelua tulosten arvioimiseksi.

Perustaitojen merkitys ei siis ole vähentynyt, vaikka maailma muuttuu ja kehittyy. Perustaidot muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla pystymme sopeutumaan jatkuvasti muuttuvaan maailmaan. Muun muassa kansalaisopistot tarjoavat matalan kynnyksen, käytännönläheistä ja helposti saavutettavaa oppimista elämän eri osa-alueilla.

Marianne Heikkonen
Kuopion kansalaisopiston koordinaattori Kappas Kaposta-hankeessa, jossa tärkeimpänä tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden perustaitoja.

Kolumni ilmestyi Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä toukokuun 2025 lopussa.

Iätöntä onnea kädentaitojen parissa

”Täällähän on tuttua jengiä.” 

Tämä ilahtunut lausahdus aloitti erään maanantaiaamun Puistokartanossa, Kuopion kansalaisopiston avoimessa kudonnan ohjauksessa Puistokartanolla. Tässä tapauksessa jengillä tarkoitettiin yhteisen harrastuksen parissa tutustuneita, jotka kohtaavat silloin tällöin kangaspuiden äärellä. Joukko on vaihtunut vuosien varrella elämän kuljettaessa heitä suuntaan, jos toiseen, mutta pysyvää on ollut yhteinen kiinnostus käsillä tekemiseen ja itsensä ilmaisuun mm. kudonnan keinoin. 

Kudonnan ohjaajana olen saanut seurata aitiopaikalta, miten käsillä tekeminen tuo eri-ikäiset opiskelijat lähemmäs toisiaan. Monesti päivän aikana kangaspuiden lomassa vuorotteleekin iloinen puheensorina ja keskittyneet hetket, jolloin jokainen uppoutuu omiin ajatuksiinsa sukkuloiden viuhuessa puolelta toiselle. Päivän päätteeksi huikatut heipat ja moikat sisältävät toiveen jälleennäkemisestä tutun tekemisen parissa.

Nuorin kutomon ovista kulkenut on viime keväänä syntynyt esikoiseni. Itse kutomiseen hän ei ole vielä osallistunut, mutta innostuneen ilmapiirin aistiminen on kirvoittanut pienille kasvoille hurmaavia hymyjä ja naurahduksia. Tulevaisuudessa haluan viedä hänet käsitöiden maailmaan, jossa kanssaeläjät iästä ja lähtökohdista riippumatta voivat heittäytyä tekemisen riemun kannateltaviksi nauttien samalla vuorovaikutuksen hyvää tekevästä voimasta.  

Sen lisäksi, että käsitöiden parissa yhteiset mielenkiinnon kohteet ja tavoitteet tuovat ihmiset konkreettisesti lähemmäs toisiaan, samalla myös tittelit ja fyysinen ikä menettävät merkityksensä.  Yhtäkkiä luokassa ei olekaan eri ikäisiä harrastajia, vaan kudontaan uppoutunut joukko kanssakulkijoita, joiden polut kulkevat hetken ajan samaan suuntaan. Tähän jengiin voi lukeutua kuka tahansa lähtökohdasta tai taitotasosta riippumatta, joten myös Sinä olet lämpimästi tervetullut nauttimaan kädentaitojen hurmiosta.

Johanna Savolainen
Kirjoittaja on Kuopion kansalaisopiston kudonnanohjaaja, jonka arki on tehty laulusta, leikistä ja elämän ihmettelystä.

Kolumni ilmestyi Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä huhtikuun 2025 lopussa.

Pelastautumissuunnitelma elämysvirrassa kellujille

Elämme ajassa, jossa kaikkea on saatavilla enemmän ja nopeammin kuin koskaan aiemmin. Kulttuurinen ja materiaalinen ylitarjonta on monella tapaa rikkaus, joka tarjoaa mahdollisuuksia uusien näkökulmien löytämiseen ja oman identiteetin muokkaamiseen. Samalla se kuitenkin saa usein vaivihkaa sisällöntuottajan roolin, jonka vaikutusta jokapäiväisen elämän valintoihin ei välttämättä useinkaan tule ajatelleeksi.

Algoritmipohjaisia toimintamalleja, kokemuksia ja elämyksiä tuodaan tarjolle kaikissa yhteyksissä. Jatkuvassa liikkeessä olevat personoidut mainoskuvastot kertovat meille, kuinka, mitä ja minkä avulla meidän tulee syödä, rakastaa ja nukkua. Vapaan tahdon käsite on ajautunut entistä hatarammalle pohjalle samalla kun yksilön mahdollisuudet toteuttaa minuuttaan alkavat vastaavasti tuntua aina vain rajatuimmilta. Moni tuntee olevansa tukevasti kiinni loputtomien, ja samalla valmiiksi pureskeltujen, vaihtoehtojen suossa. Ei ihme, että turhautuminen ja passivoituminen saavat yhä näkyvämpiä ilmenemismuotoja.

Maailman muuttaminen on tietenkin hankalaa, ellei mahdotonta, mutta itseensä ja omaan toimintaan on edelleen mahdollista vaikuttaa. Omilla, vähäpätöisiltäkin tuntuvilla, valinnoilla voi olla valtava merkitys elämän sisällön muokkaantumisen kannalta. Yhtä lailla merkittävää on se, kuinka tietoista ja päämäärähakuista oma toiminta on. Viime kädessä tarvitaan vain sopiva kannustin – lupa innostua. Lupaa ei kuitenkaan voi saada miltään ulkopuoliselta taholta, vaan jokaisen on rohkaistuttava antamaan se itse itselleen. 

Muutos passiivisesta vastaanottajasta aktiiviseksi toimijaksi voi saada alkunsa vaikkapa jonkin uuden harrastuksen aloittamisen myötä. Arkipäivän haasteille ja vaatimuksille mielekästä vastapainoa voi löytyä esimerkiksi käsitöiden tekemisen, liikunnan tai kuvataiteen myötä. Pieni muutos omiin tottumuksiin ja totuttuun päiväjärjestykseen voi ajan myötä johdattaa uusiin oivalluksiin ja auttaa kohentamaan henkilökohtaista hyvinvointia sekä arjessa jaksamista.

Ajan käyttäminen itsensä kehittämiseen ei voi koskaan olla turhaa. Harrastusten kautta voi päästä kurkistamaan ennen avautumattomien ovien taakse, kohdata uusia asioita, ilmiötä ja ihmisiä tekemisen ohessa. Itsensä haastaminen ja uusien asioiden opetteleminen voi olla pelottavaa, mutta ne ovat kasvun ja kehityksen reseptin osia. Toisinaan polku voi johtaa mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta onnistumisen kokemukset ovat riskin arvoisia. Vaikka sen kautta ei syntyisikään täydellisyyttä hipovaa oman elämänsä hallitsijaa, voi se olla virstanpylväs matkalla somevirrassa kellumisesta kohti parempaa elämänhallintaa ja oman tahdon tietoista toteuttamista.

Juha-Pekka Pohjalainen
Kirjoittaja on kelluja, eräopas ja Kuopion kansalaisopiston suunnittelijaopettaja.

Kolumni ilmestyi Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä maaliskuun 2025 lopussa.

Älä jää yksin, osallistu!

Kuvassa Kuopion kansalaisopiston teatteriryhmä Ilon kautta

Me ihmiset olemme erikoisia ja ainutlaatuisia olentoja täällä maailmassa. Meissä on edelleen tiettyä primitiivistä rakennetta eli meillä on laumaeläimen aivot, mutta erittäin monimutkainen sosiaalinen kognitio. Sosiaalinen kognitio on tapa, jolla ajattelemme muita. Se on väline sosiaalisten suhteiden ymmärtämiseen. Sosiaalisen kognition kautta ymmärrämme muiden ihmisten tunteet, ajatukset, aikomukset ja sosiaalisen käyttäytymisen.

Tutkimusten mukaan yksinäisyyden kokemus aktivoi samoja aivoalueita kuin fyysisen kivun kokeminen. Erään teorian mukaan yksinäisyyden tunne on kehittynyt aikojen saatossa ohjaamaan meidät hakeutumaan sosiaaliseen kanssakäymiseen, samalla tavoin kuin nälkä ohjaa meidät syömään, näin on todennut yksinäisyyden teemasta professori ja aivotutkija Minna Huotilainen.

Tutkimuksissa on viitteitä, että pitkittyneenä yksinäisyys muovaa monia eri aivoalueita heikentäen tiedonkäsittelyä ja muistia sekä lisää etenkin muistisairauden riskiä. Yksinäisyys voi myös muovata hermoyhteyksiä niin, että ihminen alkaa välttelemään sosiaalisia kontakteja, muodostaen näin negatiivisen kierteen. Yksinäisyys siis näkyy aivoissa. (Aivosäätiö)

Vastaavasti sosiaalinen vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa suojaa aivosairauksilta. Tätä teemaa nostan aina aika ajoin esille omilla Huolla aivot virkeiksi -kursseilla. Me hyödymme monella tapaa, kun altistamme itsemme vuorovaikutuksille. Vuorovaikutus aktivoi useita aivojen eri osa-alueita, jotka liittyvät muun muassa ennakointiin, muistiin, reagointiin ja toisen havainnointiin sekä ymmärtämiseen.

Rohkenisimmeko kysyä naapuria mukaan kävelylle tai koiraa ulkoiluttamaan? Voisinko tehdä jotain yhdessä jonkun toisen kanssa, jota teen yleensä yksin? Sosiaalinen vuorovaikutus tuo piristystä. Voisimmeko poiketa rutiineistamme ja tuunata arkemme sosiaalisemmaksi? Suosittelen kokeilemaan. 

Älä siis jää yksin vaan osallistu. Osallistuminen ja sosiaalinen vuorovaikutus ovat mahdollisia harrastustoiminnassa esimerkiksi yhdistysten, yhteisöjen ja kansalaisopiston toimintaan osallistumalla. Rohkaistu! Tutustu uteliaasti oman paikkakuntasi harrastustoimintaa ja tule mukaan. Taklataan yhdessä yksinäisyyttä.

Sari Summanen
Kuopion kansalaisopiston suunnittelijaopettaja sekä Nilsiän ja Juankosken aluevastaava, joka harrastaa jatkuvaa oppimista ja itsensä kehittämistä.

Kolumni ilmestyi Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä helmikuun 2025 lopussa.

Afrikkalaisen Ubuntun viisautta päivääsi

Oletko kuullut Ubuntusta? Se on afrikkalainen filosofia ja tarkoittaa: ”Minä olen, koska sinä olet.”

Ubuntun viesti kertoo toivosta, rakkaudesta, anteeksiantamisen voimasta ja sopusoinnussa elämisestä. Mikä onkaan tähän aikaan tärkeämpää. 

Ubuntu tunnistaa ihmisyyden monimuotoisuuden lahjana, jossa kulttuurisesta, etnisestä, poliittisesta ja uskonnollisesta monimuotoisuudesta muodostuva rikkaus nähdään ihmisiä yhdistävänä voimana. Sen sanoma kutsuu meitä kävelemään yhdessä kohti hyvää ihmisyyttä. 

Sain ensimmäisen kosketukseni Ubuntun filosofiaan jo vuosia sitten Desmond Tutun ja Nelson Mandelan kirjojen kautta. Myös Tutun lapsenlapsen Mugni Ngomanen kirja Everyday Ubuntu antoi minulle paljon ajateltavaa. Sen pohjalta jaan tässä muutaman Ubuntun viisauden.

Ubuntun mukaan hyvän huomaaminen toisissa vahvistaa omaa uskoamme hyvään. Avaa siis silmäsi, katso ympärillesi ja päätä nähdä hyvää toisissa. On tärkeää muistaa, että kukaan ei synny hankalaksi tai vihaamaan toista. Ubuntu on sen näkemistä, että meissä jokaisessa on jotakin valtavan hyvää ja kaunista. 

Ubuntun ytimessä on hyvä vuorovaikutus. Se on vahvan yhteyden rakentamisen pohja. Opettele siis kuuntelemaan niin, että todellakin kuulet toista. Mielen, sydämen ja korvien avaaminen auttaa meitä näkemään toiset itsessämme.

Ubuntu opettaa, että me kaikki tarvitsemme toivoa elämäämme. Toivoa voi vahvistaa, joten tutki rohkeasti, mikä antaa sinulle luottamusta ja ravitse sitä.

On tärkeää kyetä haastavissa ihmissuhteissa astumaan toisen ihmisen kenkiin ja katsomaan elämää myös hänen näkökulmastaan. Viisautta on säilyttää avoin mieli ja kyky muuttaa mielipidettä. Asiat ovat harvoin mustavalkoisia. 

Anteeksiannon voima on uskomaton. Anteeksianto on sitä, että laskemme kuorman itsestämme ja toisista pois. Ubuntu opettaa, että jos kokonaiset kansakunnat kykenisivät anteeksiantoon, sotia voitaisiin estää. Jos perheet ja suvut kykenisivät antamaan anteeksi, siteet ja yhteydet palautuisivat. Anteeksiannon kautta elämä voi jälleen kukoistaa.

Sinulla ja tavallasi elää on merkitystä! Pienillä teoilla on suuria vaikutuksia niin ympäristön näkökulmasta kuin henkilökohtaisella tasolla. On tuhansia pieniä tekoja, joita voimme tehdä päivittäin ja samalla rakentaa maailmasta parempaa paikkaa kaikille.

Mielestäni juuri nyt on tärkeää vahvistaa yhdessä elämisen taitoa. Keskitytään erojen sijaan siihen, mikä meitä yhdistää ja ammennetaan voimaa toisistamme. Uskon, että pitämällä huolen omasta mielenmaisemastamme ja rauhasta sisällämme, voimme vahvistamme myös ulkoista maailmanrauhaa. 

 Kääritäänkö siis hihat yhdessä ja ryhdytään hommiin? 

Hanna-Reetta Metsänheimo
Kuopion kansalaisopiston ainealueen terveys ja hyvinvointi suunnittelijaopettaja, joka vahvasti uskoo yhteisöllisyyden positiiviseen muutosvoimaan.

Kolumni ilmestyi 30.1.2025 Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä.

Liikunta kuuluu kaikille

 

Kuva: Vicente Serra

”Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat, jotka parhaiten osaavat" Henry van Dyke  

Näin on lausunut edesmennyt amerikkalainen runoilija, kirjailija ja opettaja Henry van Dyke kauan sitten. Se on silti aina ajankohtainen ja hyvä lausahdus. Lause pätee laulamisen lisäksi moneen muuhunkin asiaan, kuten liikuntaan.

Voiko liikunta olla kivaa, vaikka ei osaisikaan sitä hyvin?
Voiko esimerkiksi hiihtäminen olla kivaa, jos tekniikka ei oikein suju ja eteneminen on hidasta?
Voiko golf olla kivaa, vaikka lyönnit menevät metsään?
Voiko kuntosalilla olla kivaa, vaikka ei ole tottunut katsomaan itseään trikoissa? 

Ainakin laulaminen yksin autossa on kivaa, vaikka ei osaakaan, sen tiedän omasta kokemuksestani. 

Minulla on ilo olla ammatissa, jossa näen ihmisten ilmeistä liikunnan ilon. Aina on yhtä mahtavaa nähdä innostus sekä oppimisen ja onnistumisen riemu oppilaan kasvoilla, oli sitten kyseessä 6-vuotias telinevoimistelija tai 80-vuotias seniorijumppaaja tai jotain siltä väliltä. En ole myös kertaakaan kuullut kenenkään sanovan tunnin jälkeen, että ei olisi pitänyt tulla ollenkaan. Liikunta tekee hyvää, vaikka joskus liikkeelle lähteminen vaatii itsensä patistelua. 

Liikkua voi lähes missä vaan ja milloin vaan, eikä sen tarvitse aina olla mitään niin suurta tai suunniteltua, muutama venytys jäykille jäsenille vaikkapa sohvalla riittää joskus. Me olemme erilaisia, myös liikunnan suhteen. Osa meistä haluaa ohjaajan ja ryhmän, tietyn kellonajan viikon aikana, jolloin liikkua ammattilaisen ohjeiden mukaan. Osa taas haluaa liikkua yksin, esimerkiksi lenkkeillä, jolloin saa mennä omaa vauhtia silloin kun itselle sopii. Osa meistä yhdistää liikkumiseen ystävän kanssa tapaamisen, oli se sitten uimassa, kuntosalilla tai kävellen, suoraan kotiovelta. Aina liikkuakseen ei tarvitse edes lähteä kotoa, liikunta onnistuu verkkokurssilla tai ihan vaan mielikuvitusta käyttäen.

”Tanssi kuuluu kaikille”  Aira Samulin

Aira Samulin innosti monia tanssimaan lausahduksellaan ”Tanssi kuuluu kaikille”. Laajennetaan sitä sanomalla, että Liikunta kuuluu kaikille, ihan jokaiselle. Sinun tarvitsee vain löytää sellainen tapa ja paikka liikkua, josta nautit, koska se on varmin tie siihen, että liikut toistekin. Älä välitä, mitä muut ajattelevat sinusta, tanssi vaikka keittiössä, mene jumppaan vanhoissa verkkareissa, hiihdä - vaikka naapurin mummo menisi kovaa ohi tai kävele paljain jaloin sammalmetsässä. Kunhan teet itsellesi hyvää liikkumalla, sillä – tiedätkö mitä - kukaan muu ei sitä tee.

Nähdään jumpassa, salilla, hiihtoladulla tai metsässä!

Jaana Kurki
Kuopion kansalaisopiston liikunnanopettaja, joka innostuu ruuan ja liikunnan hyvinvointivaikutuksista sekä jaksaa ihastella pilviä ja hienoja, isoja kiviä.

Kolumni ilmestyi 31.11.2024 Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä.

Hochpunkt – kohokohta

Tätä saksankielisiä sanaa yksi entinen, jo edesmennyt kuorolainen käytti puhuessaan viikoittaisesta kuoroharjoituksestamme. Hän oli laulanut kuorossa melkein koko elämänsä ja nautti siitä niin paljon, että kuoroharjoitukset olivat todellakin hänen viikkonsa kohokohtia. Eipä tuo tietysti ole ihmekään, onhan laulamisella ja varsinkin kuorolaulamisella todettu tutkimustenkin mukaan olevan paljon erilaisia hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. 

Laulaminen on fyysistä toimintaa, joka vaatii hengityslihasten ja keuhkojen aktiivista käyttöä. Yleensä kuoroharjoituksen aluksi venytellään, aktivoidaan lihaksia ja haetaan hyvää, luontevaa ryhtiä. Lisäksi tehdään hengitysharjoituksia, sihistään ja puhistaan. Keho lämpiää ja virittyy lauluun. Lihakset ja hengitys vahvistuvat ja sydämen syke tasaantuu. Oman äänen ja koko kuoron äänen värähtely tuntuu kehossa. Se on ihana tunne!

Monet kuorolaisistani sanovat kuoroharjoituksen päätteeksi olevansa tosi virkeitä, vaikka joskus harjoituksiin lähteminen kiireisen työpäivän jälkeen on väsyttänyt. Laulaminen kuorossa on aikamoista aivojumppaa. Pitää oppia laulujen sanoja, omat stemmat, säädellä omaa ääntään ja sopeuttaa se toisten ääniin. Ja mikä tärkeintä, seurata kuoronjohtajaa. Eikä siinä kaikki, joskus lauluihin otetaan mukaan myös koreografiaa. Siinäpä aivot saavat haastetta kerrakseen. Aivot kuitenkin tykkäävät haasteista ja kuin huomaamatta, samalla olokin virkistyy.

Kuoroharjoituksissa koetaan joskus myös suuria tunteita. Laulujen sanat saattavat koskettaa kuorolaisen omaa elämän tilannetta tai ovat muuten koskettavat. Silloin lauletaan silmät kosteina ja kuoronjohtajankin on nieleskeltävä pitääkseen tunteensa hallinnassa. Joskus laulu menee niin syvälle, että ihokarvat nousevat pystyy. Välillä joku kuorolainen näyttää käsivarttaan ja silloin tiedän, osui ja upposi. Laulaminen antaa siis mahdollisuuden käsitellä tunteita. Lisäksi stressihormoni vähenee ja mielialaa parantavat hormonit lisääntyvät.

Yksi merkittävä vahvuus kuorolaulussa on yhteisöllisyys. Se, että kuulun tähän porukkaan. Kun koko kuoro harjoittelee kovasti jotain vaativaa laulua ja sitten se alkaa onnistua, on riemu yhteinen. Joskus onnistuneella keikalla tulee suorastaan flow-tila, jolloin kaikki luonnistuu ja tuntuu mahdolliselta. Kuoro soi ja heittäytyy lauluihin niin, että se ei jätä ketään kylmäksi, ei laulajia, eikä kuulijoita.

Joissakin kuoroissa myös tehdään yhdessä muutakin kuin lauletaan. Voidaan järjestää esimerkiksi pikkujouluja tai kevätkarkeloita. Kuoro sosiaalisena ympäristönä tarjoaa mahdollisuuden vaikkapa uusiin ystävyyssuhteisiin ja osallistumisen kulttuurisiin tapahtumiin. Se voi olla myös tärkeä sosiaalinen tukiverkko, joka auttaa ylläpitämään aktiivista elämäntapaa ja henkistä vireyttä.

Iloa, naurua ja iho kananlihalla -tunteita on koettu Kuopion kansalaisopiston kuoroissa ja lauluyhtyeissä, ja ne ovatkin monien viikon kohokohta. Mikä on sinun viikon kohokohtasi?

Ulla Aspegrén
Kuopion kansalaisopiston laulun opettaja ja kuoronjohtaja, joka kannustaa positiivisessa ilmapiirissä laulajia rohkeaan heittäytymiseen, eläytymiseen ja tunnelmointiin.

Kolumni ilmestyi 31.10.2024 Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä.

Tiedä, mitä syöt

Työpöytäni laatikosta osui silmään ruokamessuilta mukaan tarttunut rintanappi, jossa luki ruohonvihreällä pohjalla Tiedä, mitä syöt. Koko kesän ja syksyn olen totisesti tiennyt, mitä suuhuni laitan, kun luonto ja puutarha on luovuttanut satoaan. 

Kesäkurpitsaa oikein ja nurin, keittona, pihveinä, paistoksena ja kakkuna. Perunaa perinteisesti tillitupsun ja voinokareen kanssa, mutta usein myös yrttiöljyn maustamana salaattina. Makeat kirsikkatomaatit sujahtivat suuhun sellaisenaan, mutta superherkkua niistä tuli myös uunissa paahdettuna, samoin kuin punajuurista. Päälle valuttelin hunajaa, jonka ahkeroineet mehiläiset asuvat pesissään vajaan kilometrin päässä. 

Uutena viljelykokeiluna oli mangoldi, joka yllätti helpolla kasvatuksella ja suurella sadolla. Lehtiä napsin salaattiin, paistoin pannulla ja täytin kääryleiksi. Satoisa vihannes kestää lehtikaalin tavoin hyvin kylmää, joten sitä saa nauttia pakkasiin saakka. 

Omenapuuni piti välivuoden, mutta ystäväni puusta omenia riitti minunkin tarpeisiini. Uunissa pehmennetyt kanelin höystämät omenalohkot ovat talvella herkkua maustamattoman jogurtin kera tai kaurapuuron aateloijana. Naapurilta saadun chilisadon tulistama omenahillo höystää hienosti syksyn pataruokia. 

Maaseudulla varttuneena kasvimaa ja oman sadon säilöminen talven varalle on tullut perintönä, samoin kuin marjastus. Ja miten ihanalle mustikka talvella maistuukaan, kun liitän siihen muiston isän kanssa tehdystä marjaretkestä. 

Sen lisäksi, että hyvin valittu ruoka ravitsee meitä, sen kautta voimme myös luoda muistoja ja osoittaa välittämistä toisille ihmisille. Ruoka on myös mitä suurimmassa määrin arvovalinta. Haluammeko tietää, mistä syömämme ruoka on peräisin? Miten se on kasvatettu ja tuotettu? Kaikilla ei ole mahdollisuutta kasvattaa itse suuhunpantavaa, mutta useimmilla meistä on mahdollisuus mennä metsään ja hyödyntää upeaa marja- ja sienisatoamme. Lähes kaikilla on mahdollisuus valita, mitä ruokaa poimii ostoskoriinsa. Valitsemalla kotimaista arvostamme myös hienoa ruokakulttuuriamme sekä ruuan eteen tehtyä työtä koko tuotantoketjussa. Viisaat valinnat, kuten kasvisten lisääminen, vähentävät myös ruokatuotannon ympäristökuormitusta. 

Hyvä ruoka on myös osa hyvää arkea.  Yhdessä valmistettu ja nautittu ateria edistää myös sosiaalista kestävyyttä. Mitä monitahoisempia merkityksiä ymmärrämme ruualla olevan, sitä enemmän kiinnitämme huomiota siihen, kuka sen on valmistanut, miten ja missä se on tehty tai minkälaisen reitin se on kulkenut. Pidetään huolta itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme, lautasellinen kerrallaan. 

Anu Korhonen
Kuopion kansalaisopiston kotitalousopettaja ja innokas siirtolapuutarhuri.

Kolumni ilmestyi 26.9.2024 Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä.

 

Kansalaistaidoilla kohti kestävää tulevaisuutta ja hyvää elämää

Valokuvaaja Vicente Serra.

Jos kysyisimme katugallupissa, mitä kansalaistaidot ovat, vastaukset todennäköisesti vaihtelisivat ruuanlaitosta budjetointiin ja siivouksesta ekologiseen elämään. Joku varmasti liittäisi mukaan teknologiaosaamisen ja digilukutaidon, hyvää lähimmäisyyttä unohtamatta. Kansalaistaidoilla viitataan kaikkiin niihin taitoihin, joita tarvitsemme päivittäisessä elämässämme, kuten Wikipedia asian tiivistää.

Kansalaistaitojen opettelu alkaa kotoa. Tämä vastuu ei ole siirrettävissä millekään muulle taholle, mutta oppilaitokset, kuten kansalaisopistot, ovat erinomainen tuki tällä polulla. Hyvä kansalaisuus ja kansalaisuuteen kasvaminen ovat olleet vapaan sivistystyön, eli kansalaisopistojen ja työväenopistojen, keskeisiä arvoja jo vuodesta 1899 – siis peräti 125 vuotta!

Käsitykset tarpeellisista taidoista ovat muuttuneet ajan myötä. Lypsäminen tai heinänteko eivät ole enää välttämättömiä suurelle osalle nykyihmisistä, mutta vaatteiden korjaaminen tai kolmen päivän kotivara hyödyttävät kaikkia. 1960-luvulla digilukutaitoa ei vielä tunnettu, mutta nykyään se on tärkeä osaamisalue. 

Elämä on elinikäistä oppimista. Uusia kansalaistaitoja tarvitaan ja onneksi niitä voi oppia kansalaisopistoissa. Kansalaisopistot eivät vain välitä tietoa, vaan toimivat myös innostavina kasvualustoina ja auttavat kehittämään kriittistä ajattelua, empatiakykyä ja aktiivista kansalaisuutta.

Kansalaistaidot kunniaan

Kansalaistaidot Kunniaan -hanke on nyt käynnistynyt Kuopion kansalaisopistossa Kansalaisopistojen liiton johdolla. Hankkeen päämääränä on kehittää koulutuskokonaisuuksia ja tarjontaa sekä tehdä kansalaisopistoja tunnetuiksi matalan kynnyksen ”kansalaistaitokeskuksina”. 

Kuopion kansalaisopiston rehtorin Kirsti Turusen mukaan hankkeessa on jo pohdittu, mitkä ovat 2020-luvun ja tulevaisuuden kansalaistaitoja ja millaisia kursseja tarvitaan nyt. Onko kysyntää metsästys-, sienestys- ja kalastuskursseille vai tulisiko järjestää opetusta esimerkiksi kirjeiden kirjoittamisessa tekstarisukupolville?

Lukuvuoden 2024–2025 kursseissa näkyykin jo uusi, palapelinpalaa muistuttava Kansalaistaito-merkki. Merkin avulla on helppo tunnistaa ne kurssit ja luennot, joilla opitaan tärkeitä jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taitoja.

Oma osaaminen näkyväksi

Toinen tämän vuoden uudistus on KAPOS-merkit, jotka liittyvät myös kansalaistaitoihin. Opetushallituksen kehittämät, perustaitojen osaamismerkit tekevät osaamisen näkyväksi. KAPOS-merkit auttavat tunnistamaan ja sanoittamaan taitoja sekä motivoivat ja ohjaavat oppimaan lisää. 

Merkkejä voi hyödyntää sekä työelämässä että koulutukseen haettaessa. Hyväksytystä suorituksesta tulee merkintä KOSKI-tietovarantoon, ja opiskelija voi jakaa merkin haluamalleen taholle Oma Opintopolku -palvelun kautta. KAPOS-merkkejä on mahdollista suorittaa Kuopion kansalaisopistossa keväästä 2025 lähtien.

Kansalaistaidot ovat avain hyvään elämään ja kestävään yhteiskuntaan. On ensiarvoisen tärkeää, että kansalaistaitoja edistetään ja tuetaan kaikilla tasoilla, olipa kyse koulutuksesta, yhteisötoiminnasta tai poliittisista päätöksistä. Kansalaistaidot muodostavat perustan, jonka avulla voimme rakentaa kestävämpää ja oikeudenmukaisempaa maailmaa tuleville sukupolville.

Maija Voutilainen
Kuopion kansalaisopiston tiedottaja
Tämä artikkeli julkaistiin Kuopion kansalaisopiston Yhdessä-lehdessä.

Tutustu Kuopion kansalaisopiston kansalaistaitokursseihin ja ilmoittaudu mukaan.

Lue Kuopion kansalaisopiston Yhdessä-lehti.

Kansalaistaitojen aika

Kuopion kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen

Valtakunnallinen kansalaistaitoviikko on 2.-8.9.2024.
Tutustu Kuopion kansalaisopiston lukuvuoden 2024-2025 kansalaistaitokursseihin.

Kansalaistaidot ovat niitä hyödyllisiä taitoja, joita me kaikki tarvitsemme jokapäiväisessä elämässämme. Ne liittyvät omien asioiden hoitamiseen, itsestä huolehtimiseen, toimimiseen yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä, eloonjäämiseen sekä elämän- ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun. 

Vuonna 2012 toteutetun kansainvälisen PIAAC-tutkimuksen mukaan noin 600 000 suomalaisella oli puutteita perustaidoissa eli lukutaidossa, numerotaidoissa ja tietotekniikkaa soveltavissa ongelmanratkaisutaidoissa. Uusimman PIAAC-tutkimuksen tulokset julkaistaan joulukuussa 2024. Kansalaisopistoissa on valmistauduttu perustaitojen vahvistamiseen valtakunnallisen kansalaistaitohankkeen avulla. Hankkeessa on mm. pohdittu mitä kansalaistaidot ovat 2020-luvulla tai tulevaisuudessa? Pitääkö osata pyydystää kala ja valmistaa se illalliseksi, kirjoittaa kirje tai runo, laatia Tinder-profiili, tilata ruokaa netistä tai osata kuvitella erilaisia tulevaisuuksia? Ajan myötä kansalaistaidot ovat varmasti muuttuneet ja muuttuvat edelleen, hyvä niin.

Tämän päivän yhteiskunnalliset haasteet ovat monimutkaisia ja globaaleja. Kansalaisena elämiseen tarvitaankin nykyään varmasti hyvin monenlaisia taitoja niin henkilökohtaisen elämän kuin työelämänkin näkökulmasta: kriittistä ajattelua, kestävyysosaamista, digitaitoja, vuorovaikutus- ja hyvinvointitaitoja sekä yleisiä uuden oppimisen taitoja. 

Kansalaistaitojen arvostus ja tunnustaminen on tärkeää, jotta voimme luoda osallistuvampaa ja kestävämpää yhteiskuntaa. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omilla teoillaan ja asenteillaan millaista tulevaisuutta kohti kurkotamme. Tulevaisuuden työelämätaidoissa korostuu varmasti luova, analyyttinen ja systemaattinen ajattelu, uteliaisuus ja uuden oppiminen, mutta erityisesti sitkeys, joustavuus ja mukautuvuus. Kansalaisopistoissa on mahdollista päivittää osaamistaan monissa taidoissa nykyiselläänkin, mutta lisäksi opetushallituksen määrittelemät KAPOS-opinnot (KAPOS = kansalliset perustaitojen osaamismerkit) löytynevät tulevaisuudessa monen opiston ohjelmista. Merkkien avulla voidaan tehdä näkyväksi erityisesti työelämässä tarvittavaa osaamista.

Merkkejä tai ei, mielestäni tärkeintä on osata uteliaasti, aidosti ja rohkeasti elää elämäänsä tasapainossa luonnon kanssa. Itse näen tärkeimpinä kansalaistaitoina kyvyn auttaa, avun tarpeen tunnistamisen, kyvyn aitoon kohtaamiseen ja toistemme ainutlaatuisuuden tunnistamiseen, taidon löytää oma arvomme ja taidon antaa arvoa muille.

Juhlistamme kansalaisopistojen 125-vuotiasta taivalta Kansalaistaitoviikon merkeissä 2.–8.9.2024. Tervetuloa mukaan vaikkapa Hyvän Olon Olohuoneeseen (Oma osaaminen käyttöön – Pienillä teoilla kohti kestävää tulevaisuutta) to 5.9.2024 klo 10–12 Puistokartanolle Kuopioon. Ilmaisluentoa voi kuunnella myös etänä omalta kotisohvalta. 

Kirsti Turunen
Kirjoittaja on Kuopion kansalaisopiston rehtori ja vahva inhimillisyyden puolestapuhuja.

Kolumni ilmestyi Koillis-Savossa ja Pitäjäläisessä 29.8.2024.